Kansainvälisen olympiakomitean väistyvä puheenjohtaja pettynyt Norjan hyppypukukriisiin

Kansainvälisen olympiakomitean puheenjohtaja Thomas Bach kertoo seuranneensa kohua ja on sanojensa mukaan pettynyt tapauksen tahallisuuteen.

Thomas Bach on toiminut KOK:n puheenjohtajana vuodesta 2013.
Thomas Bach on toiminut KOK:n puheenjohtajana vuodesta 2013. Kuva: Maja Hitij / Getty Images
  • Aino Paloniemi

Urheilun tulisi ottaa opiksi Norjan mäkihyppymaajoukkueen pukuskandaalista, uskoo Kansainvälisen olympiakomitean puheenjohtaja Thomas Bach. Vielä tämän viikon tehtävässään toimiva Bach kertoo seuranneensa kohua ja on sanojensa mukaan pettynyt tapauksen suunnitelmallisuuteen.

– Olen äärimmäisen pettynyt tapaukseen ja siihen, miten kaikki tapahtui. Se ei ollut ainoastaan näennäistä, vaan ilmeisesti tahallista. Tapauksen takana oli selvästikin pyrkimys huijata, joten ei ollut vain sattumaa, että tämä kaikki tapahtui, Bach kommentoi NRK:n mukaan.

Kansainvälinen hiihtoliitto FIS on käynnistänyt tutkinnan, jolla pyritään selvittämään norjalaisen joukkueen ennen suurmäkikilpailua ja sen aikana tekemää huijausta. FIS:n pääsihteeri Michel Vion on ilmaissut, että liitto on avoin sääntömuutoksille.

– Tilanne on erittäin huolestuttava ja kaikkiaan suuri pettymys, Vion kommentoi NRK:n mukaan.

71-vuotias Bach jättää tehtävänsä toimittuaan puheenjohtajana vuodesta 2013. Sääntöjen mukaan tehtävässä voi toimia 12 vuotta, mutta olympiakomitean jäsenet ovat toivoneet Bachin jatkavan tehtävässä. Hän ei kuitenkaan hakenut jatkokautta.

Bachin seuraaja valitaan ensi viikolla kongressissa Kreikan rannikkokaupungissa Pylosissa.