Sotarikoksista tuomitun Voislav Tordenin jutun käsittely etenee hovioikeuteen.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä on ilmoittanut tyytymättömyyttä Helsingin käräjäoikeuden antamaan tuomioon ja hakevansa muutosta siihen.
Käräjäoikeus tuomitsi Tordenin 14. maaliskuuta elinkautiseen vankeusrangaistukseen neljästä sotarikoksesta, mutta hylkäsi viidettä sotarikosta koskevan syytteen kokonaan.
Tuomioon johtaneet rikokset tapahtuivat Itä-Ukrainassa Luhanskin alueella 5. syyskuuta 2014.
Torden kuului tuolloin Rusitš-nimiseen vapaaehtoisjoukkoon, joka osallistui aseelliseen hyökkäykseen Ukrainan asevoimien Aidar-pataljoonan sotilaita vastaan.
Syyttäjä: Rusitš osa väijytyksen järjestänyttä joukkoa
Oikeus hylkäsi syytteen, jonka mukaan Torden olisi Rusitšin varajohtajana johtanut toimintaa, kun Rusitšin sotilaat olivat järjestäneet ja toteuttaneet Ukrainan lippua väärinkäyttämällä tehdyn väijytyksen ja tuliylläkön.
Syyte hylättiin, koska tapahtumasta esitetystä todistelusta ei oikeuden mukaan ollut pääteltävissä, että nimenomaan Rusitš-joukko tai -ryhmä olisi ollut vastuussa väijytyksen järjestämisestä ja toteuttamisesta kaikilta osin.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe sanoo, että vaikka väijytyksessä ja tuliylläkössä oli paikalla muitakin, se ei poista yhden tekijän vastuuta.
Syyttäjä katsoo, että Rusitš-joukko toimi tiiviisti isomman Betmen-joukon kanssa tai oli osa sitä, ja oli mukana järjestämässä väijytystä. Joukot ovat syyttäjän mukaan vastuussa 22 ukrainalaissotilaan kuolemasta ja neljän haavoittamisesta.
Oikeus katsoi Tordenin olleen osaltaan vastuussa vain yhden haavoittuneen sotilaan kuolemasta.
Oikeuden mukaan Torden oli esimiesasemansa vuoksi vastuussa sotilaan kuolemasta siitä riippumatta oliko juuri hän tai joku muu ryhmän jäsenistä surmannut miehen.
Torden aikoo myös valittaa
Tordenin asianajaja Heikki Lampela sanoi heti käräjäoikeuden ratkaisun jälkeen, että Torden aikoo valittaa tuomiosta hovioikeuteen.
Torden kiistää syyllistyneensä sotarikoksiin.
Lampela katsoi, että oikeudenkäynti olisi pitänyt järjestää Suomen sijasta jossakin kolmannessa valtiossa.
Torden käytti tapahtumien aikaan aiempaa nimeään Jan Petrovski.
Katso kuinka apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe kommentoi tuomiota heti sen antamisen jälkeen 14. maaliskuuta.