Kymenlaaksolaiset voivat nyt itse varata ajan hyvinvointialueen fysioterapeutille, jos esimerkiksi niska on jumissa tai alaselkää särkee.
Aikaisemmin on pitänyt ensin mennä terveysaseman lääkärin pakeille, jotta saa lähetteen hyvinvointialueen fysioterapeutille.
Vain pienelle osalle hyvinvointialueen fysioterapeuteista on voinut mennä ilman lähetettä akuutilla suoravastaanotolla. Nyt mukana kokeilussa on yhdeksän kuntoutuksen vastaanotoilla työskentelevää fysioterapeuttia.
Kuntoutuspalveluiden tulosaluejohtaja ja vastuuylilääkäri Mia Liitola odottaa mielenkiinnolla, miten kymenlaaksolaiset ottavat kokeilun vastaan. Alku voi olla Liitolan mukaan hiljainen, mutta myöhemmin voi tulla paljonkin kysyntää.
Hän seuraa kokeilun sujumista koko ajan.
– Valitettavasti aina on myös se taloudellinen näkökulma, että pystymmekö tuottamaan palvelun olemassa olevalla henkilöstöllä, Liitola sanoo.
Nopeammin apua
Hyvinvointialueen tavoite on saada ihmiset nopeammin tarvitsemansa ammattilaisen pakeille, kun ei ensin tarvitse odottaa lääkärinaikaa ja sen jälkeen fysioterapeutin aikaa. Näin myös lääkäreillä on enemmän aikaa muiden potilaiden hoitamiseen.
Liitolan mukaan muutos voi näkyä pidemmällä aikavälillä kymenlaaksolaisten terveydessä.
– Ongelmat eivät ehdi pitkittyä. Mitä kauemmin on vaikka niskaoiretta tai selkäoiretta, sitä enemmän asiat yleensä aina hankaloituvat, sanoo Liitola.
Kaikki yli 16-vuotiaat voivat varata ajan Oma Kymenlaakso -palvelussa tai soittamalla. Liitola tarkisti vapaiden aikojen määrän perjantaina aamulla, ja ensimmäiset vapaat ajat olivat heti alkuviikosta.
Fysioterapeuteille enemmän vastuuta
Kokeilu kestää puoli vuotta, mutta Mia Liitolan mukaan käytäntö voi muuttua pysyväksi jossain vaiheessa. Suurella todennäköisyydellä kaikki avokuntoutuksen fysioterapeutit tulevat silloin mukaan toimintaan.
Esimerkiksi Etelä-Karjalassa vastaava käytäntö on ollut jo vuosia.
Kokeilun tulevaisuuteen vaikuttava asia on se, että fysioterapeuttien työ muuttuu. He siis tarvitsevat lisäkoulutusta.
– Heillä on paljon suurempi vastuu arvioida sitä, onko potilas oikeassa paikassa ja missä kohtaa tarvitaan lääkäriä, Liitola kuvaa.