Suomen naisten jalkapallomaajoukkue sai ikäviä uutisia, kun selvisi, että polvivammasta kärsivä ykkösyökkääjä Jutta Rantala ei ole vieläkään pelikunnossa. Leicesterin Rantala on pelannut viimeksi lokakuun alussa.
Rantala kertoi, että polven kuntoutus ei ole edennyt odotusten mukaan. Hän kuitenkin uskoo olevansa pelikunnossa 2. heinäkuuta alkavissa EM-kisoissa.
Tällä hetkellä Rantala ei pysty kuitenkaan edes juoksemaan.
– Aika kiire aikataulu Jutalla tulee. Toki Englannin liigassa kuntoutusprosessi on varmasti hyvin ammattimainen ja mahdollisimman paljon tehdään sen eteen, että Jutta on mahdollisimman hyvässä kunnossa kisoissa, Yle Urheilun asiantuntija Essi Sainio sanoi.
– Kisoissa pelataan kuitenkin niin laadukkaita pelejä, että se näkyy, kun pelituntuma jää vähälle. Voi olla, että hänellä on enemmän jopa vaihtopelaajan roolia riippuen siitä, kuinka paljon saa pelejä alle.
Sainiolla on itselläänkin kokemusta polvivamman kuntouttamisesta EM-kisoja kohti. Se tapahtui ennen vuoden 2022 kisoja, jolloin hän sai itsensä pelikuntoon kisoihin mennessä.
– Jalkapallossa pitää hyppiä, juosta, kiihdyttää, hidastaa ja vaihtaa suuntaa. Se on polville erittäin vaativa urheilulaji. Polvivammasta toipuminen vie myös henkisesti aika pitkän aikaa.
– Nytkin Jutan loukkaantuminen on pidentynyt koko ajan. Se ottaa oman aikansa, että sitten taas luottaa uudestaan polveen ja täysipainoisesti uskaltaa tehdä kaikki liikkeet.
Maalinteko on ollut Helmareille haastavaa viime kuukausina. Miltä Suomen hyökkääjätilanne näyttää Sainion mielestä?
– Oona Sevenius on Ruotsista antanut kivoja merkkejä, että on menossa kohti erittäin hyvää maalintekokuntoa. Eikä sovi unohtaa myöskään Linda Sällströmiä, jolla on eniten maaleja tehtynä maajoukkueessa Suomessa. Toivotaan, että Lindakin saa maaleja alle, mutta Seveniukseen tässä hetkessä luottaisin eniten.
Sevenius on tehnyt Rosengårdissa maaleja keväällä cupin peleissä sekä sarja-avauksessa.
Kuikan tilanne kysymysmerkki
Toinen kysymysmerkki on puolustuspään Natalia Kuikka, joka on myös kärsinyt povivammasta. Toipumisennusteesta ei ole tarkkaa tietoa.
– Totta kai se aiheuttaa pientä huolta. Kuikka on kuitenkin erittäin tärkeä pelaaja Suomen puolustuslinjalla. Hän johtaa sitä omalla esimerkillään ja tekemisellään ja pystyy rauhoittamaan pelaamista.
– Hän on myös erittäin nopea pelaaja ja erittäin hyvä avaamaan peliä. Toivon ehdottomasti, että hän on mahdollisimman pian kunnossa, Sainio totesi.
Voisi ehkä jopa sanoa, että kaksi Suomen tärkeintä pelaaja on sivussa, kun EM-kisoihin on kolme kuukautta aikaa.
– Ajattelen niin, että siellä on yksitoista pelaajaa kentällä sitten, kun peli alkaa ja että jokainen heistä on omalla tavallaan tärkeä. Mutta on totta, että Jutta Rantala ja Natalia Kuikka ovat Suomen maajoukkueen profiilipelaajia. Kyllä heidän puuttuminen näkyy pelaamisessa, Sainio sanoi.
– Mutta siinä on aina paikka sitten jollekin muulle, ja sen takia on iso rinki, että on laadukasta pelaajaa laittaa tilalle, jos jotain tapahtuu.