Palermon hyökkääjä Joel Pohjanpalo hääri jalkapallon Serie B:n sarjaa ylivoimaisesti johtavan Sassuolon kiusana sunnuntaina.
Tulikuuma suomalainen kokosi hattutempun ja oli mukana kotijoukkueen kaikissa viidessä maalissa. Palermo voitti pelin 5–3 (3-0).
Ensimmäisellä puoliajalla Pohjanpalo teki kaksi maalia kulmapotkusta ja oli vaikuttamassa isosti myös kolmanteen osumaan, joka merkittiin Jeremy Toljatin omaksi maaliksi. Huuhkajien kärkimies osui 18. ja 45+1. minuutilla.
Toisella puoliskolla Pohjanpalo niittasi illan toisella puskuosumallaan 5–2-lukemat 81. minuutilla ja syötti Jacopo Segren tekemän 4–0-maalin.
Pelaamissaan kahdeksassa Serie B:n ottelussa Pohjanpalo on tehnyt kahdeksan täysosumaa ja syöttänyt kaksi.
Suomalaistähti on seuran paras maalintekijä huolimatta vähäisestä pelimäärästään. Serie B:ssä on tällä kaudella kaikkiaan vain 10 pelaajaa, jotka ovat viimeistelleet suomalaista enemmän maaleja.
Palermo nousi sarjassa seitsemänneksi. Serie A:han matkalla oleva Sassuolo on puolestaan sarjan kärjessä yhdeksän pisteen johdossa sarjakakkoseen Pisaan nähden.