Mikkelin kaupunginjohtaja Janne Kinnusen mukaan Naton alaesikuntaan sijoittuu aluksi 10-15 upseeria. He saapuvat Mikkeliin todennäköisesti jo tulevana syksynä.
Upseerien lopullinen määrä tulee kuitenkin olemaan suurempi.
– Lopullinen määrä tulee olemaan 40-50. Kaupunki toivoo, että he toisivat myös perheensä mukanaan, Kinnunen kertoo.
Päätös Naton alaesikunnan sijoittumisesta Mikkeliin tehtiin viime syyskuussa. Kinnusen mukaan upseerien rekrytointi on vielä kesken.
Mikkeli on selvittänyt kansainvälisen koulupolun perustamista kaupunkiin. Sillä pyritään tukemaan Nato-upseerien perheiden ja muiden ulkomaisten asiantuntijoiden perheiden asettumista Mikkeliin.
Kinnusen mukaan kaupunki ei suunnittele perustavansa muita uusia palveluita Nato-henkilöstölle. Olemassa olevista palveluista kootaan kuitenkin tietopaketti upseerien perheille kevään aikana.