Entinen kansanedustaja ja europarlamentaarikko Teuvo Hakkarainen valittiin täpärästi valtuustoon Viitasaarella.
Hakkarainen oli Viitasaaren perussuomalaisten ehdokaslistalla sitoutumattomana, vaikka hänet oli erotettu puolueesta viime vuonna.
Hakkarainen sai vaaleissa nyt 55 ääntä, kun viime kuntavaaleissa äänisaalis oli 43. Hakkarainen valittiin Viitasaarella valtuustoon viimeisenä läpimenijänä.
Yle yritti tavoittaa Hakkaraisen sen jälkeen, kun vaalitulos oli ratkennut. Hakkaraisen puhelimeen vastannut nainen kertoi Ylelle englanniksi, että Teuvo oli nukkumassa, koska kello lähestyi puoltayötä.
Hakkarainen kommentoi Keskisuomalaiselle aiemmin toivovansa, ettei hän tulisi valituksi. Hän kertoi lehdelle myös aikovansa mennä nukkumaan, ennen kuin vaalin tulos olisi selvillä.
Perussuomalaiset oikeuteen haastanut ehdokas putosi
Perussuomalaisia vastaan oikeutta käyvä Pekka Kataja putosi valtuustosta Jämsässä.
Kataja erotettiin perussuomalaisista viime marraskuussa. Hän haastoi perussuomalaiset erottamisestaan oikeuteen, minkä jälkeen Helsingin käräjäoikeus asetti erottamiselle täytäntöönpanokiellon.
Kataja pyrki valtuustoon Peruskallio yhteislistalta.
Kataja jäi ilman valtuustopaikkaa 37 äänellä. Viime vaaleissa vuonna 2021 Kataja sai 76 ääntä.
Perussuomalaisten kannatus romahti edellisvaaleista sekä Jämsässä että Viitasaarella.
Jämsässä perussuomalaisten valtuustopaikat vähenivät kahteen, kun viime vaaleissa paikkoja tuli kahdeksan. Viitasaarella perussuomalaisilla on tulevalla kaudella yksi valtuutettu.
Pekka Kataja suomi perussuomalaisia ja puolueen puheenjohtajaa Riikka Purraa Ylen haastattelussa vaali-iltana.