Perussuomalaisten puheenjohtajakisa on saanut pirkanmaalaista väriä.
Tamperelainen kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Sakari Puisto kertoo Twitterissä, että on ilmoittautunut mukaan kisaan.
Puisto on ollut eduskunnassa vuodesta 2019 ja Tampereen kaupunginvaltuutettu vuodesta 2017.
Perussuomalaisille valitaan uusi puheenjohtaja elokuussa Seinäjoen puoluekokouksessa.
Nykyinen puheenjohtaja Jussi Halla-aho kertoi juhannusviikolla, että ei pyri uudelle kaudelle.
Puheenjohtajakisaan on aiemmin ilmoittautunut valtakunnanpolitiikassa varsin tuntematon haastaja, lohjalainen Ossi Tiihonen.
Lue lisää: