Some-ajan mielipiteet ovat kuin rottajoukko.
Tarvitaan vain yksittäinen uutismuru, kun ne jo vyöryvät viemärien pimennoista. Lauma ryntää ahnaasti saaliinsa kimppuun, ja kohta jäljellä on vain raadeltu ranka ja ympäristöön levinnyt karmea sotku. Mutta silloin rotta-armeija on jo saanut vainun uudesta purtavasta.
Odotusarvona on, että jokainen rotta on jatkuvasti nälkäinen. Toisin sanoen: että jokaisella on mielipide jokaisesta asiasta.
Somessa kyse ei nähdäkseni ole mielipiteistä vaan tuohtuneista vinkaisuista, eräänlaisista ajattelun polvilumpioreflekseistä.
Tämä hämmentää ja ahdistaa minua, sillä jos olen rehellinen, minulla itselläni ei monesta asiasta ole lainkaan mielipidettä.
Kun somen rottalauma jo jyrsii uutta maissintähkää, en tavallisesti ole edes saanut ajatuksiani liikkeelle vaan olen vielä epämääräisessä öö-ottiatuota -vaiheessa. Luetun ymmärtäminen ei ole aina helppoa.
Toki minullakin on joitakin mielipiteitä. Eräitä niistä olen hionut kymmenen tai kaksikymmentäkin vuotta, mutta silti ne eivät vieläkään ole erityisen hyviä mielipiteitä. Siksi ihmettelen, mistä somekommentaattoreiden varmuus oikein kumpuaa.
Tässä mieleen tulee Charles Darwin, joka palasi lähes viisi vuotta kestäneeltä matkaltaan Galapagos-saarille vuonna 1836. Saarten luonto oli kirvoittanut hänet pohtimaan lajien kehitystä, ja Darwinin muistikirjojen mukaan evoluutioteorian pääpiirteet olivat kirkastuneet hänelle 1838.
Asian päälle nukuttuaan Darwin laati vuonna 1844 aiheesta alustavan hahmotelman. Hän ei silloinkaan kiiruhtanut someen vaan havahtui ilmaisemaan mielipiteensä vasta kun englantilainen luonnontieteilijä Alfred Russell Wallace kirjoitti hänelle Malesiasta. Russell oli törmännyt luonnonvalinnan ideaan riippumattomasti.
Vasta silloin Darwin sai kimmokkeen kirjata teoriansa ylös, ja pääteos Lajien synty ilmestyi vuonna 1859, eli kahdenkymmenen vuoden kypsyttelyn jälkeen.
Tällainen olisikin oikea tahti ajatusten muodostamisessa. Mutta somessa kyse ei nähdäkseni olekaan mielipiteistä vaan tuohtuneista vinkaisuista, eräänlaisista ajattelun polvilumpioreflekseistä.
Ja nämä parkaisut eivät ole minkään tietyn ideologisen katsannon etuoikeus. Niitä löytyy oikealta ja vasemmalta ja siitä välistä.
Oikeaoppiselta polulta ei sovi hairahtua eikä mielipiteissä saa esiintyä harmaan sävyjä.
Milloin joku on fasisti ja kauhea rasisti, milloin koko eduskunta pitää erottaa siivoojia myöten, milloin joku pitää tervata ja kieritellä höyhenissä ja saatella soihtukulkueessa Somaliaan.
Kaikki on mustaa tai valkoista; joko olet puolellamme tai meitä vastaan. Jos olen kanssasi eri mieltä, kaikki mitä sanot, on roskaa. Jos kuulut kanssani samaan kuplaan, et voi sanoa mitään väärää.
On myös asioita, joita omassa kuplassa ei saa sanoa ääneen. Oikeaoppiselta polulta ei sovi hairahtua eikä mielipiteissä saa esiintyä harmaan sävyjä. Tämän sai äskettäin kokea kuulu psykologi ja tietokirjailija Steven Pinker.
Pohdiskellessaan amerikkalaista Alt-Right -äärioikeistoa liberaalina tunnettu professori tuli arvelleeksi, että osa äärioikeistoon hakeutuvista on hyvin sivistyneitä ja älykkäitä. Hän myös totesi, että jotkin etniset ryhmät tekevät väkivaltarikoksia enemmän kuin toiset. Yhteydestään irrotettuna lausunnoista repesi kauhea poru.
Sovitaan edes yksi päivä vuodessa, jolloin kukaan ei kommentoi somessa mitään.
Vasemmisto syytti oitis Pinkeriä liittymisestä vihollisleiriin. Uusnatsit puolestaan riemuitsivat ”Harvardin juutalaisprofessorin” tunnustavan Alt-Rightin olevan kaikessa oikeassa.
Tältä tyhjänpäiväiseltä vimmaisuudelta olisi vältytty, jos rottalauma olisi pysähtynyt edes hetkeksi vetämään henkeä ja selvittelemään ajatuksiaan. Faktat ovat toki faktoja, mutta niiden merkitysten hahmottaminen vaatii aikaa.
Mutta miten hillitä rottalaumaa? Myrkkyyn en turvautuisi mutta ehdotan, että sovitaan edes yksi päivä vuodessa, jolloin kukaan ei kommentoi somessa mitään. Trump saisi vapaasti sanoa mitä haluaa. Kukaan ei reagoisi mihinkään.
Päivä voitaisiin julistaa Ajattelun Päiväksi. Ehkä se voisi olla peräti liputuspäivä.
Lapsille järjestettäisiin mehukestejä ja kasvomaalausta. Rakastavaiset kävelisivät puistossa käsikkäin, hitaasti askeltaen. Liput liehuisivat sinistä taivasta vasten. Vanhat jäärät jättäisivät tietokoneensa jäähtymään ja keskittyisivät selkää vahvistaviin voimisteluliikkeisiin.
Joku voisi jopa pysähtyä kysymään itseltään: ymmärränkö todella aina kaiken lukemani?
Kari Enqvist
Kirjoittaja on kosmologian professori Helsingin yliopistossa ja tietokirjailija. Hän on kiinnostunut ihmisen paikasta maailmankaikkeudesta ja kaikesta siitä, mikä on liikuttavaa tai ihmeellistä.