Kymmenettuhannet suomalaiset sijoittivat OneCoin-virtuaalivaluuttaan, joka saattaa osoittautua poikkeuksellisen suureksi huijaukseksi. OneCoinin perustaja on kadonnut ja yhtiön johtajia vastaan nostettu rikossyytteitä Yhdysvalloissa. MOT:n haltuunsa saamat dokumentit osoittavat, että suomalaiset ovat sijoittaneet loppuvuoden 2014 ja loppuvuoden 2016 välisenä aikana OneCoiniin noin 40 miljoonaa euroa.
Neuvostoliitossa talvisodasta vaiettiin tai sitä pidettiin vähäpätöisenä rajakahakkana, eikä nyky-Venäjälläkään yleensä muistella toisen maailmansodan alkuaikoja. Pietarilaisopiskelijoiden sotahistoriallinen kerho sai tänä vuonna presidentin apurahan retkelle, jota kerho on järjestänyt Karjalankannaksen taistelupaikoille. Jotkut mukana olleista eivät olleet aiemmin kuulleetkaan talvisodasta.
Katso kuinka vanha koirasi oikeasti olisi ihmisen vuosissa – uusi laskukaava perustuu DNA-ikään
Vanha ohje on, että koiran ikävuodet pitää kertoa seitsemällä, jos halutaan verrata sen ikää ihmisen ikään. Ei näin, sanotaan vielä vertaisarviointia odottavassa yhdysvaltalaistutkimuksessa. Sen kirjoittajat ovat laatineet kaavan, joka perustuu ikääntymisen mukanaan tuomiin DNA-muutoksiin. Jutussamme on laskuri, jolla voita tarkastaa oman koirasi epigeneettisen iän.
Pekka Juntin kolumni: Helsingin pimeydestä
Tämä on Kallio. Meikämaalainen on päässyt vihdoin mestoille, hienoihin bileisiin debatoimaan fiksujen ihmisten kanssa pääkaupungin sykkivässä ytimessä. Tunnen olevani siellä kuin kala vedessä, ja se vesi on erämaajärvi hetkeä ennen kuin tammikuun tappopakkanen jäädyttää sen pohjaa myöten teräsjäähän, kirjoittaa Pekka Juntti. Tämän kolumnin voi myös kuunnella.
Helsingin yliopisto teki ison koulutusohjelmauudistuksen, minkä takia vanhat suoritukset vanhenevat kesällä yhdessä yössä. Moni gradua vaille valmis työstää nyt opinnäytetyötään, yksi heistä on meteorologi Pekka Pouta.
System Crasher on lastensuojelupainajainen valkokankaalla – ja se voisi olla totta myös Suomessa
Saksalainen Nora Fingscheidt kertoo Ylen haastattelussa elokuvastaan, joka kuvaa Bennin rajua putoamista lastensuojeluverkoston läpi. Vaikka elokuva ei ole lohduton, on Bennin syöksy piinallista seurattavaa. Etenkin, kun se perustuu todellisiin lastensuojelutapauksiin.