Nuorten, graffitimaalarien, asunnottomien sekä erilaisten vähemmistöjen joukosta on kuulunut jo vuosien ajan ääniä, joiden mukaan vartijoihin ei ole luottamista. Suuri yleisö heräsi pohtimaan samaa kysymystä vuodenvaihteessa.
Ensin tuli tieto siitä että poliisi tutkii turvallisuusalan yritys Avarn Securityn työntekijöiden laajaa pahoinpitelykokonaisuutta pääkaupunkiseudulla. Yrityksessä työskenteleviä miehiä syytetään siitä, että he ovat kuljettaneet työtehtävissä kohtaamiaan ihmisiä suojaisiin paikkoihin, pahoinpidelleet näitä, ja kuvanneet väkivaltatilanteet.
Seuraavaksi uutisoitiin naisen kuolleen turva-alan yritys Securitaksen vartijoiden tekemässä kiinniottotilanteessa espoolaisessa kauppakeskuksessa.
Mediassa on myös kerrottu Avarnin mahdollisesti keräämästä laittomasta henkilörekisteristä.
Jo vuosi sitten Yle selvitti pahoinpitelytuomioiden vaikutuksia järjestyksenvalvojien työsuhteisiin, ja löydökset olivat hurjia: eräässä tapauksessa edes kuusi käynnissä olevaa pahoinpitelytutkintaa eivät estäneet järjestyksenvalvojana toimimista.
Millaisia eväitä turvallisuusalan koulutukset antavat eri tavoin oireilevien ihmisten kohtaamiseen?
Suomessa järjestyksenpidosta vastaavat erilaiset tahot. Poliisien, vartijoiden ja järjestyksenvalvojien toimivaltuudet määritellään lainsäädännössä. Poliisit turvaavat yleistä järjestystä ja turvallisuutta, ehkäisevät rikoksia ja selvittävät niitä. Vartijat vartioivat omaisuutta, järjestyksenvalvojat järjestystä ja turvallisuutta. Arkipuheessa vartijoista ja järjestyksenvalvojista puhutaan samalla termillä: vartija.
Turvallisuusalalle voi työllistyä erilaisten koulutuspolkujen kautta. Poliisiksi pätevöidytään ammattikorkeakoulussa kolmevuotisella tutkinnolla. Vaikka turvallisuusalalle on olemassa oma, 150 opintopisteen laajuinen ammattitutkintonsa, alalle pääsee myös paljon nopeammin. Lyhimmillään järjestyksenvalvojan tehtäviin pätevöittää 40 tunnin ja vartijan töihin 120 tunnin koulutus.
Yhteiskuntamme eriarvoistuu kovaa vauhtia. Pandemian aikana päihderiippuvaisten tilanne heikkeni. Kadulla on huonokuntoisia päihderiippuvuutta, mielenterveysongelmia ja asunnottomuutta kokevia ihmisiä. Tämä näkyy taatusti vartijoiden työssä.
Päihdesairaudet on yhteiskunnassamme stigmatisoitu. Päihteitä käyttävät ihmiset ovat tottuneet siihen, ettei heitä ja heidän hätäänsä oteta vakavasti. Onkin kuvaavaa, että Avarn Securityn pahoinpitelyrikosten tutkinnassa on käynyt ilmi, ettei rikosilmoituksia ole juurikaan tehty. Poliisi etsii uhreja julkaisemalla tietoa tapahtumakuvauksista ja pyytää uhreja ilmoittautumaan.
Lisäksi kaupunkitilassa on koko ajan vähemmän epäkaupallisia tiloja, joissa voisi viettää aikaa tai vaikkapa istua alas käyttämättä rahaa. Valtaosa julkisista tiloista on kaupallisia – jonkun omistuksessa. Omaisuutta täytyy vartioida. Näin päästään tilanteeseen, jossa esimerkiksi kauppakeskuksen läpi kulkevalla kadulla liikkuu ihmisiä, jotka tarvitsisivat monenlaista tukea, sekä vartijoita, joiden tehtävä on valvoa, ettei näistä ihmisistä ole häiriötä.
Nopeimmillaan viikossa alalle koulutetut vartijat kohtaavat siis väistämättä työssään eri tavoin oireilevia, yhteiskunnan syrjäyttämiä ihmisiä.
Millaisia eväitä turvallisuusalan koulutukset antavat eri tavoin oireilevien ihmisten kohtaamiseen? Eivät kummoisia, ainakaan entisten työntekijöiden mukaan. He kertovat että turvallisuusalan yrityksissä vallitsee väkivaltaa ihannoiva kulttuuri.
Yhdistelmä riittämätöntä koulutusta, yhteiskunnallista eriarvoistumiskehitystä ja julkisen tilan muuttumista kaupalliseksi on tuonut meidät tilanteeseen, jossa pyrkimykset varmistaa turvallisuutta päätyvät myös lisäämään turvattomuutta.
Riittämättömästi valvottu vallankäyttö ei ole kenenkään edun mukaista.
Viimein poliitikotkin ovat heränneet turvallisuusalan ongelmiin. Tilanteeseen on viimeaikaisten tapahtumien jälkeen vaadittu ministerien toimesta pitempiä koulutuksia sekä selvitystä turvallisuusalan koulutuksen ja lainsäädännön ajantasaisuudesta.
Alan omavalvonnan lisäksi tarvitaan riippumatonta ulkopuolista valvontaa. Toivon, että nyt käyty keskustelu lisää myös jaettua ymmärrystä siitä, että riittämättömästi valvottu vallankäyttö ei ole kenenkään edun mukaista, ei vaikka itse kuuluisi etuoikeutettuun enemmistöön.
Raisa Omaheimo
Kirjoittaja on helsinkiläinen kaupunkilainen, joka inhoaa vihamielistä arkkitehtuuria.