Brasilian F1-kisa vuonna 2012. Nico Hülkenbergilla kulkee Interlagosin klassisella radalla. Kaksi vuotta aiemmin hän on saavuttanut samaisessa paikassa ensimmäisen F1-paalupaikkansa sateisissa olosuhteissa.
Nyt Force India -kuski johtaa kaikkien yllätykseksi kisaa. Rata kylpee jälleen vedessä.
Kohta käsillä voi olla uran kannalta käänteentekevä ensimmäinen palkintokorokesija tai jopa voiton aika. Sellainen muisto, johon tullaan palaamaan joku päivä maailmanmestaruustunnelmissa.
Yhtäkkiä kaikki muuttuu.
25-vuotias saksalainen pyörähtää ja menettää kärkipaikkansa Lewis Hamiltonille.
Nuoruuden intoa uhkuva Hülkenberg yrittää kuitata tilanteen ohituksella, mutta osuukin mestarikuljettaja Hamiltoniin. Molempien kisa on pilalla. Jättiyllätys vaihtuu varikon läpiajorangaistukseen ja viidenteen sijaan.
Tuo kohtalokas lipeäminen on seurannut tähän päivään asti Hülkenbergin uraa.
11 vuotta myöhemmin Brasiliassa hän on 200 F1-starttia ajanut konkarikuljettaja, joka pitää maailmanmestaruuden sijaan hallussaan epäkiitollista titteliä. Hän on eniten kisoja ilman yhtään palkintokorokesijaa ajanut kuljettaja.
Hülkenbergin F1-ura näytti olevan ohi jo vuonna 2019. F1-varikoiden sympaattisin kuljettaja sai kuitenkin vielä yhden mahdollisuuden tavoitella puuttuvaa unelmaansa.
Uudeksi Schumacheriksi
Saksassa elettiin 2010-luvun alussa formuloiden kulta-aikaa. Michael Schumacher oli ajanut itsensä saksalaisten sydämiin seitsemällä mestaruudellaan.
Sebastian Vettelin ja Nico Rosbergin tähdittämä seuraava sukupolvi oli ehtinyt jo näyttämään taitonsa. Lisäksi oli vuonna 2009 GP2-sarjan mestaruuden voittanut Nico Hülkenberg, josta odotettiin Vettelin jälkeen maan seuraavaa tähtikuskia.
Taustat olivat kunnossa, sillä vierellä vaikutti Schumacherinkin managerina toiminut Willi Weber. Oli menestystä pikkuformuloista sekä Williamsin testikuljettajan paikka.
Paalupaikka tulokaskaudella sarjan keskikastiin tuolloin kuuluneella Williamsilla antoi merkin siitä, että tässä on tuleva F1-maailmanmestari.
– Hänestä povattiin aikoinaan Michael Schumacherin jälkeen jatkajaa saksalaiselle autourheilulle. Sellaista hänestä ei kuitenkaan koskaan tullut, Yle Urheilun asiantuntija Jukka Mildh muistelee.
Varmuutta, ei loistokkuutta
Paalupaikan tuoneen tulokaskauden jälkeen Hülkenberg jäi ilman kisakuskipaikkaa. F1-uran alkua sävytti se, että hän oli kauden siellä ja toisen täällä.
Vuonna 2012 Force Indialla hänen paras saavutuksensa oli Belgian kisan nelossija Lotuksen Kimi Räikkösen jälkeen. Seuraavalla kaudella Sauberilla kohokohta oli Monzan aika-ajojen kolmossija suvereenien Red Bullien vanavedessä.
Sen jälkeen hän päätyi vuoden harharetken jälkeen takaisin Force Indialle, jossa hän muodosti tasaisen ja luotettavan kuljettajaparin Sergio Perezin kanssa. Ensimmäisellä yhteisellä kaudella hän oli pisteissä itse asiassa selvästi parempi kuin sittemmin Red Bullin mestaritalliin päässyt ja moninkertaiseksi osakilpailuvoittajaksi yltänyt Perez.
Perez kuitenkin pystyi olemaan tallikavereista se, joka pystyi loistamaan paikan tullen. Kolme yhteistä vuotta toivat Perezille neljä palkintokorokesijaa, kun Hülkenbergilla vastaava lukema oli pyöreä nolla.
Esimerkiksi Bahrainin GP:ssä 2014 Hülkenberg ei päässyt kolmantena olleen Felipe Massan ohi. Perez puolestaan ohitti tallikaverinsa samassa paikassa.
Kun Massa putosi edestä pois, meksikolainen oli kisan kolmas. Podium oli siis saksalaisellekin tyrkyllä.
Vuonna 2017 oli Hülkenbergin F1-uran neljännen tallin aika, kun hän siirtyi ranskalaisen Renault'n organisaatioon. Vuonna 1987 syntynyt saksalainen oli noussut luotettavan kuljettajan asemaan. Vuosina 2013–2018 hän ylsi kokonaispisteissä joka kerta sijoille 7–10.
Renault'lla palkintokorokesija oli muutaman kerran käden ulottuvilla.
Vuonna 2017 Singaporessa Hülkenberg hyötyi kärkikuskien kolaroinnista startissa. Hän oli kisassa kolmantena, kunnes joutui myöhemmin keskeyttämään auton tekniseen vikaan.
Kauden 2019 Saksan GP:n sateisissa olosuhteissa Hülkenberg oli vahvasti palkintokoroketaistossa mukana. Hän teki kuitenkin ennen pääsuoraa olevassa mutkassa virheen ja luisui rengasvalliin.
Vuonna 2019 talliin tähtikuljettajan statuksella tullut Daniel Ricciardo pisti Hülkenbergia hiljalleen tukalampaan asemaan tallissa. Vuodeksi 2020 ranskalainen automerkki Renault hommasi tilalle nuoren ranskalaisen Esteban Oconin.
Hülkenbergin F1-ura näytti olevan 32-vuotiaana taputeltu.
Keikkakuskina
Koronaviruspandemia on runnellut 2020-luvulla maailmaa. Hülkenbergin kohdalla pandemia on kuitenkin tarjonnut merkittävän hopeareunuksen.
Racing Pointin Sergio Perezillä todettiin ennen vuoden 2020 Britannian kisaviikonloppua koronavirustartunta. Miljardööri Lawrence Strollin omistama tiimi alkoi pikaisesti kartoittamaan sijaista.
Tällaiseksi talli pestasi pikahälytyksellä Nico Hülkenbergin. Sosiaalisessa mediassa mehusteltiin videolla, jossa saksalainen kipittää portista varikkoalueelle ja Racing Pointin tiloihin.
Positiivinen ja iloinen Hülkenberg on hahmo, joka saa sympatiaa hyvin perillä olevilta F1-fanaatikoilta. Kun saksalainen on päässyt sarjaan takaisin, fanit ovat toivoneet konkarille vuolaasti sitä ensimmäistä palkintoa.
Hülkenberg ei päässyt teknisestä viasta johtuen starttaamaan sunnuntain kilpailuun. Hän sai kuitenkin uuden sauman, kun Perez ei voinut ajaa seuraavan viikonlopun Britannian GP:ssäkään. Sitten rävähti.
Hülkenberg oli aika-ajoissa ylivoimaisten Mercedes-kuskien jälkeen heti kolmas ja kukisti tallikaverinsa Lance Strollin. Itse kilpailussa hän oli lupaavasti seitsemäs.
Viikonlopusta käynnistyi Nico Hülkenbergin uralla uusi nousukiito. Hän tuurasi loppukaudesta myös koronavirukseen sairastunutta Lance Strollia yhden kisan verran.
– Hülkenberg on aina pystynyt suorittamaan silloinkin, kun hypätään kylmiltään ajamaan. Hän on pitänyt itsensä kunnossa ja on valmiudessa, asiantuntija Jukka Mildh sanoo.
Vapaiden markkinoiden laadukkain
Hülkenbergista tuli yhtäkkiä maailman nopein ja paras keikkakuski, jonka panokseen pystyi luottamaan tehtaan takuulla. Racing Pointista Aston Martiniksi muuttunut talli turvautui vuonna 2022 jälleen Hülkenbergiin, kun nelinkertainen maailmanmestari Sebastian Vettel joutui olemaan koronaviruksen takia kahdesta kisasta sivussa.
Lance Strollille auto oli ennestään erittäin tuttu muun muassa talvitestien perusteella. Hülkenberg ei ollut puolestaan ajanut kisaviikonloppua puoleentoista vuoteen. Näistä lähtökohdista huolimatta hän oli aika-ajoissa 11 vuotta nuorempaa kanadalaiskuljettajaa nopeampi.
Nämä keikkasuoritukset riittivät vakuuttamaan amerikkalaistalli Haasin tallipäällikkö Günther Steinerin, kun tiimi etsi kaudeksi 2023 kuljettajaa vaisusti ajaneen Mick Schumacherin tilalle. Paikkaa kärkkyi tukku pikkuformuloita ajaneita kuskeja.
Vapailla markkinoilla ei ollut kuitenkaan yhtään Hülkenbergin kaltaista kokenutta ja luotettavaa kuljettajaa. F1 on mennyt jo pitkään suuntaan, jossa sarjaan otetaan entistä enemmän parikymppisiä kuljettajia. 36-vuotiaan Nico Hülkenbergin kaltaiset tapaukset ovatkin nykyään kultaakin kalliimpia.
– Hänellä on pari luottokaveria varikolla, jotka häntä varmasti tukevat. Iso taustaporukka löytyy Aston Martinin aiemmista tallimuodoista Force Indialta ja Racing Pointilta. Siellä hänellä on varmasti asiantuntevia ja vaikutusvaltaisia tukijoita. Sitä tarvitaan, jos haluaa pysyä lajissa mukana, Jukka Mildh kertoo.
Hülkenberg on muodostanut tällä kaudella Haasin kuljettajakaksikon tanskalaisen Kevin Magnussenin kanssa. Hän saavutti viime kaudella tallin ensimmäisen paalupaikan.
Haas on ollut tällä kaudella kokonaisuudessaan heikoin sarjan kymmenestä tallista. Monen vuoden tauon jälkeen kokonaisen kisakauden ajanut Hülkenberg on antanut itsestään kuitenkin positiivisemman kuvan kuin Magnussen, jonka tähti on ollut lupaavan viime kauden jälkeen laskeva.
Hülkenberg on pystynyt ajoittain väläyttämään. Kauden kolmannessa osakilpailussa Australiassa ensimmäinen palkintokorokesija oli lähellä, sillä hän oli noussut kisan lopun uusintastartissa neljänneksi edellään aikarangaistuksen kisan jälkeen saanut Carlos Sainz. Kisan tuomaristo päätti kuitenkin epäselvän tilanteen vuoksi julistaa lopputulokseksi ennen uusintalähtöä olleen järjestyksen. Hülkenberg olikin seitsemäs.
Kanadan sprintin aika-ajoissa Hülkenberg oli toinen. Kolmen ruudun lähtöruuturangaistuksen saanut kuljettaja häikäisi startissa ja oli hetken aikaa toisena.
Aiemmin syksyllä Hülkenbergille sekä Magnussenille lätkäistiin vuoden jatkosopimukset.
”Statistiikat puhuvat puolestani”
Nico Hülkenberg otti elokuussa Motorsportin haastattelussa kantaa kyseenalaiseen ennätykseensä.
– Tietenkin se on hieman turhauttavaa, kun sitä alkaa miettimään. Minulla ei ole koskaan ollut kuitenkaan sellaista autoa.
– Minulla on ollut hyviä autoja ja joitakin mahdollisuuksia saavuttaa palkintosija, mutta jostain syystä se ei ole koskaan tapahtunut. Olen kuitenkin hyvässä ja onnellisessa asemassa. Nautin tilanteestani, hän kommentoi.
Myös Jukka Mildh muistuttaa, että monessa tallissa ajanut Hülkenberg ei ole koskaan päässyt ajamaan kärkitallissa. Samoihin aikoihin sarjaan tulleet Perez, Ricciardo ja Valtteri Bottas ovat kukin vuorollaan päässeet nauttimaan huippukalustosta.
– Sillä tavalla hän ei ole päässyt koskaan näyttämään kynsiään. Hän on kuitenkin erittäin luotettava kuljettaja, se pitää hänet edelleen kovassa arvossa.
Hülkenberg huomautti samassa artikkelissa tilastosta, joka antaa enemmän perspektiiviä, miten merkittävän F1-uran hän on tehnyt. Nico Hülkenberg on ilman palkintokorokesijoja ajaneista kuljettajista saavuttanut ylivoimaisesti eniten pisteitä, yli 500. Toisena olevalla Adrian Sutililla on 124.
– Statistiikat puhuvat puolestani.
F1-romantikoiden unelma
Viime aikoina Hülkenbergin nimi on yhdistetty vuonna 2026 F1-sarjaan liittyvään saksalaisautojätti Audiin. On spekuloitu, että hän ja Esteban Ocon korvaisivat tällä hetkellä Alfa Romeona tunnetun tallin kuljettajat Valtteri Bottaksen ja Zhou Guanyun vuonna 2025.
Formula ykkösten entinen jättiläinen Saksa on tilanteessa, jossa todella lupaavista nuorista formulakyvyistä on pulaa. Lajin kiinnostus on ollut maassa pitkään hiipumaan päin, eikä sarjassa ole tällä hetkellä lainkaan F1-osakilpailua.
Hülkenberg on saksalaiskuljettajista tällä hetkellä parasta, mitä Audille voi tarjota. Mildhin mukaan saksalaiskytköstä tärkeämpää on se, millaisia kuljettajia Audi hakee.
Hülkenbergin etu kuljettajamarkkinoilla on se, että hän on ajanut niin monessa tiimissä. Audiksi muuttuva Alfa Romeo on entinen Sauber. Organisaatiosta löytyy siis edelleen Hülkenbergille tuttuja henkilöitä.
– Audi ei välttämättä houkuttele kärkikuljettajia. Todennäköisyys voittaja-auton saamiseen on hyvin pieni. Silloin tarvitaan niitä kuljettajia, joilla on paljon annettavaa ja kärsivällisyyttä. Hülkenberg kuuluu tähän joukkoon.
Jo neljä vuotta sitten F1-uransa päättymiseen valmistautunut Nico Hülkenberg onkin yhtäkkiä tilanteessa, jossa unelma palkintokorokesijan saavuttamisesta elää yhä. Sen toteutuminen olisi F1-romantiikkaa parhaimmillaan.