Ratkaiseva hetki oli vuonna 2011, kun asemiehet alkoivat tulittaa Kabulissa Khalida Popalin autoa.
Luodit viuhuivat läpi ikkunoista, mutta Popal selvisi kuin ihmeen kaupalla vahingoittumattomana. Hän ymmärsi, että seuraavalla kerralla kävisi todennäköisesti toisin.
Jalkapalloilija oli saanut lukemattomia tappouhkauksia talibaneilta ja ihmisiltä, joita parikymppisen naisen vahvat kannanotot eivät miellyttäneet. Vastoin uskonnollisten konservatiivien tahtoa Popal kannusti maan naisia kouluttautumaan ja urheilemaan.
– Urheilu ei ole Afganistanissa vain kilpailua tai pelailua, kuten se on länsimaissa. Minulle urheilu oli mahdollisuus antaa Afganistanin naisille voimaa, Popal kertoo Yle Urheilulle.
Vuonna 2007 Popal oli perustamassa Afganistanin naisten jalkapallomaajoukkuetta. Vihaisia reaktioita pelkäävät pelaajat harjoittelivat salaa helikopterikentällä Naton tukikohdassa ja pelasivat maaotteluja ulkomailla.
Vuonna 2010 maajoukkue ja Naton sotilaat pelasivat Kabulissa ystävyysottelun. Pelin jälkeen kapteeni Popal kritisoi median edessä ääriliike Talibania.
Seuraukset olivat kovat.
– Sain jatkuvasti puheluja ja viestejä, joissa minut uhattiin tappaa. Minua seurattiin ja kimppuuni hyökättiin. En voinut lähteä kotoani mihinkään.
Myös Popalin läheiset saivat osansa. Hänen isänsä ja veljensä pahoinpideltiin raa'asti. Hyökkääjät kertoivat syyksi sen, etteivät perheen miehet olleet pitäneet Popalia poissa jalkapallokentältä.
– Ongelma ei ollut vain se, että toimin jalkapallon parissa. Puhuin julkisesti yhteiskunnan epäkohdista: korruptiosta, naisia sortavasta vallankäytöstä ja seksuaalisesta väkivallasta. Moni ei kestänyt, että nuori nainen käytti asemaansa niin.
Popal ei olisi halunnut jättää kotimaataan ja perhettään. Lopulta hänelle ei jäänyt vaihtoehtoja.
– Aseellinen isku oli viimeinen pisara. Lähteminen oli elämäni vaikein päätös, mutta jääminen olisi tiennyt kuolemaa tai vankeutta. Olisin menettänyt ääneni ja työni merkityksensä.
Rankka pakolaisaika
Popal pakeni Intian kautta Eurooppaan. Hän vaihtoi olinpaikkojaan ja puhelinnumeroaan, mutta uhkaukset tavoittivat hänet ulkomaillekin.
Afganistanin naismaajoukkueen sponsori, urheiluvaatevalmistaja Hummel auttoi Popalia hakemaan turvapaikkaa Tanskassa. Siellä hän asui vuoden piikkilanka-aitojen ympäröimässä pakolaiskeskuksessa.
Yksinäisyys ja koetut traumat ajoivat Popalin vakavaan masennukseen, josta hän selvisi terapian ja lääkityksen avulla.
– Pakolaiskeskukset voivat olla naisille todella turvattomia paikkoja. Turvallisuustoimenpiteet ovat puutteelliset, ihmisillä on paljon mielenterveysongelmia... Kohtasin sen kaiken täysin yksin. En tiennyt enää, kuka olin, Popal muistelee.
Helvetillinen ajanjakso auttoi häntä varmistumaan elämäntehtävästään.
– Kovia kokeneet ihmiset tarvitsevat yhteisön, johon kuulua. Halusin auttaa pakolaisnaisia, jotta kukaan ei kokisi samaa toivottomuutta kuin minä.
Ensimmäisinä Tanskan-vuosinaan Popal auttoi ulkomailta käsin Afganistanissa pelaavia naisia ja veti pakolaisille jalkapallotreenejä. Vuonna 2014 hän perusti Girl Power -nimisen järjestön, joka järjestää vaikeassa asemassa oleville tytöille ja naisille urheilu- ja opiskelutoimintaa.
Väsymätön työ on noteerattu laajasti ympäri maailmaa. Popalia on muistettu lukuisilla ihmisoikeus- ja urheilun edistämispalkinnoilla, kuten arvostetulla Lantos-palkinnolla ja jalkapallon kansainvälisen pelaajayhdistyksen FIFPron tunnustuksella.
Torstaina Popalin ansiot noteerattiin Suomessa, kun Liikkukaa- ja Rasmus-järjestöt palkitsivat hänet Helsingissä työstä tasa-arvon eteen.
Talibanin valtaannousu
Popal on luonut vuosien varrella vaikuttavat kansainväliset verkostot. Niille tuli elintärkeä tarve kesällä 2021, kun Taliban nousi Afganistanissa valtaan 20 vuoden jälkeen.
Popal, joka oli kannustanut kotimaansa tyttöjä ja naisia liikkumaan, käski heitä nyt polttamaan pelipaitansa ja tuhoamaan kaikki jäljet urheiluharrastuksestaan.
Lukuisat naisurheilijat pakenivat maasta. He, jotka eivät päässeet pois, rukoilivat, etteivät talibanit saisi selville heidän urheilutaustaansa.
Popalille tulvi avunhuutoja. Hän uurasti yötä päivää saadakseen naisten jalkapallomaajoukkueen pakoon Australiaan.
Vielä suurempi haaste oli saada yksi tyttöjen maajoukkueista turvaan. Joukkue piileskeli autiotalossa Talibanin taistelijoilta, kunnes sai väliaikaiset viisumit Pakistaniin.
Popal otti yhteyttä kaikkiin tuntemiinsa tahoihin: organisaatioihin, jalkapalloilijoihin, Kansainvälisen jalkapalloliiton jäseniin, juristeihin... Lista oli loputon, mutta yhteydenotot tuottivat tulosta.
Brittiseura Leeds United lupasi ottaa joukkueen ja heidän perheenjäseniään hoiviinsa. Pakomatkaa järjestellyt newyorkilainen ihmisoikeusjärjestö Tzedek ilmoitti Popalille, että tosi-tv-tähti Kim Kardashian maksaisi joukkueen lennot Englantiin.
Popal kertoo, että nuorille pelaajille kuuluu nykyään pääosin hyvää. Osa on saanut opiskelustipendejä, osa sopimuksia englantilaisiin seuroihin. Sellaiset tarinat saavat Popalin jaksamaan äärimmäisen kuluttavaa työtä.
– Kun näen nuorten tyttöjen silmissä toivoa tai kuulen heidän löytävän elämäänsä suunnan, tulen valtavan onnelliseksi. Se on elämäni tarkoitus.
”Fifan toiminta on surullista”
Popal on kokenut 36-vuotiaan elämänsä aikana enemmän kuin monet ihmiset koko elinaikanaan. Silti hän tuntee tehtävänsä olevan vasta alussa.
Jalkapallovaikuttajan seuraava tavoite on nähdä Afganistanin naismaajoukkue kansainvälisissä turnauksissa. Joukkue elää tällä hetkellä maanpaossa Austalian Melbournessa, jossa pelaajat harjoittelevat paikallisten valmentajien ohjauksessa.
Nykyinen Taliban-hallinto ja sen johtama Afganistanin jalkapalloliitto eivät tunnusta naisten maajoukkuetta, joten joukkue ei voi Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan mukaan edustaa enää maataan.
Popalin mukaan kyseessä on räikeä epäkohta.
– Joukkue, joka on nyt Australiassa, pelasi vielä pari vuotta sitten kansainvälisiä maaotteluja. Nyt pelaajilta on viety oikeus tehdä niin, koska maan vallannut terroristiryhmä on kieltänyt naisilta kaiken urheilun. Fifa on pessyt kätensä asiasta.
Popal ei aio antaa asian olla. Hänen järjestönsä on laatinut vetoomuksen, jossa vaaditaan Afganistanin naismaajoukkueen tunnustamista. Sen on allekirjoittanut yli 180 000 ihmistä.
Monet maailmankuulut nimet, kuten Nobelin rauhanpalkinnon voittanut Malala Yousafzai ovat peräänkuuluttaneet Fifalta toimia.
– Saisimme hoidettua kaikki maajoukkueen käytännön järjestelyt. Tarvitsemme vain kattojärjestön luvan pelata, mutta sitä ei ole tullut, Popal sanoo.
– Fifan toiminta on surullista niin monella tavalla. Kuulemme koko ajan kauniita puheita, miten naisten urheilua aiotaan edistää, mutta teot puuttuvat. Afganistan on siitä esimerkki.