Valtteri Bottaksen F1-tiimiä Sauberia uhkaavat jopa 500 000 Sveitsin frangin eli noin 530 000 euron sakot, uutisoi Sveitsin yleisradioyhtiö SRF.
Sauber kulkee alkavalla kaudella nimellä Stake F1 Team. Stake on nettikasino, jossa pelataan kryptovaluutoilla.
Stake aiheuttaa kuitenkin ongelmia Sveitsissä, sillä yhtiöllä ei ole lisenssiä toimia Sveitsissä ja sen toiminta on siten laitonta maassa. Tähän liittyy myös uhkapelien mainontakielto Sveitsissä.
Staken logo on esillä esimerkiksi sveitsiläisyhtiö Sauberin nettisivulla, sosiaalisen median tileillä ja tiimin työntekijöiden vaatteissa.
SRF:n haastatteleman lakiasiantuntijan mukaan Sauber rikkoo todennäköisesti mainontakieltoa.
– Sponsorointi voisi olla sallittua. Tässä tapauksessa Staken ja Sauberin brändit ovat kuitenkin linkittyneet toisiinsa niin, että Stake on todella vahvasti iskostettu katsojien mieliin. Tuossa on todennäköisesti ylitetty rajat mainostamisessa, kilpailuoikeuden professori Patrick Krauskopf kommentoi SRF:lle.
Tapauksesta on aloittanut tutkinnan liittovaltion kasinokomitea. Sauberin tiimin edustaja Alessandro Alumni Bravi vastasi SRF:lle, että he noudattavat lakeja eri maissa, mukaan lukien Sveitsissä.
Uudesta nimestä kerrottiin tämän vuoden ensimmäisenä päivänä. Sen julkisti maailmankuulu kanadalaismuusikko Drake.
Jo aiemmin joulukuussa paljastui tallin virallinen nimi Stake F1 Team Kick Sauber. Sosiaalisessa mediassa moni F1-sarjan seuraaja on reagoinut voimakkaasti muutokseen ja kritisoinut nimihirviötä.
Paljon F1-tiimien liiketoimintaa tutkinut professori Joe Cobbs ei ollut lainkaan yllättynyt Sauberin ilmoituksesta.
– Olen toisaalta yksi niistä ihmisistä, joiden mielestä uhkapelien lisääntyminen ei ole välttämättä hyväksi yhteiskunnalle. Pettymys voisi olla liian raju sana. Minua ei kuitenkaan haittaisi, jos olisi enemmän rajoituksia uhkapelien mainonnassa, Cobbs arvioi Yle Urheilulle.
Cobbs on markkinoinnin ja urheilun liiketoiminnan professori Northern Kentuckyn yliopistossa.
Jopa kolmasosassa kisoja kikkailua
Sauber joutuu myös alkavalla kaudella kiertämään uhkapeleihin tai niiden mainontaan liittyviä rajoitteita enemmänkin.
Helmi-maaliskuun vaihteessa alkavalla kaudella on luvassa 24 kilpailua. Eri arvioiden mukaan Sauber joutuu kiertämään uhkapelilakeja kahdeksassa eri kilpailussa. Tiimin nimi muuttuu siis kolmasosassa kauden kilpailuista.
Julkisuuteen F1-tiimin pomona toimiva Bravi kertoi aiemmin tällä viikolla, että noissa kisoissa tiimin nimessä hyödynnetään Kick-brändiä.
Kick on palvelu, jossa kuka tahansa voi suoratoistaa videosisältöä verkkoon. Sen taustalla ovat samat perustajat kuin Stakella. Kick perustettiin joulukuussa 2022 sen jälkeen, kun alan ykköspalvelu Twitch kielsi vedonlyöntiin liittyvät striimit.
Nykyisen Sauberin nokkamies Alessandro Alumni Bravi on aiemmin tunnettu taitavana lakimiehenä F1-piireissä.
Yle Urheilun F1-asiantuntija Jukka Mildh uskoo, että Stake ja Sauber eivät ole lähteneet soitellen sotaan.
– Tällaiset sopimukset tehdään lähtökohtaisesti niin ammattimaisesti. Mitään asiaa ei sovita formula ykkösissä ilman juristeja, Mildh huomauttaa.
Sauber on vielä kaiken kukkuraksi siirtymässä kahden vuoden päästä saksalaisen autojätin Audin hallintaan. Sauberista tulee Audin tehdastiimi vuonna 2026.
– Tämä Stake-sopimus on varmasti katsottu hyvin tarkkaan, kun Audi on laittanut varmaan jonkin verran jo rahaa talliin ja Sauber on Audiin sidonnainen talli, Mildh sanoo.
Kyynisesti voisi ajatella, että tällaisista kohuista ja ylimääräisestä julkisuudesta Stake voi hyötyäkin.
– Kaikessa markkinoinnissa välillä leikitään tulella, mutta jos selvitään sakoilla, niin silloin kannattaa kokeilla, Mildh sanoo.
Lakien kiertämistä tupakkayhtiöiden tapaan
Viime vuosina F1-sarjassa Haas ja Wiliams ovat esimerkiksi kokeneet kovia, kun he ovat luottaneet yhtiöihin, jotka ovat lähteneet liian optimisesti tukemaan F1-sarjaa. He ovat joutuneet taloudellisesti tiukoille, kun luvatut rahat ovat jääneet saamatta.
Nico Rosbergin asioidenhoitajana aikanaan formula ykkösissä toimineen Mildhin mukaan sponsorikohut ovat vähentyneet Liberty Median aikakaudella. Liberty Median aikana on pitänyt mennä enemmän sääntökirjan mukaan kuin Bernie Ecclestonen vuosikymmeninä.
– Formula ykkösiin ei voi nyt eksyä täysin bluffiyhtiötä tai brändiä, jolla ei olisi maksukykyä, Mildh arvioi.
Stake on kuitenkin muista urheilusarjoista tuttu sponsori. Logot ovat näkyneet esimerkiksi Evertonin ja Watfordin paidoissa jalkapallossa Englannin Valioliigassa.
Stake tuli jo viime kaudella Sauberin sponsoriksi, kun F1 talli kulki vielä Alfa Romeon nimellä. Stake on herättänyt paljon kysymyksiä toiminnallaan. Englantilainen Sky News paljasti tammikuun lopussa, että Staken sivustolle on helppo päästä feikkiprofiililla Isossa-Britanniassa, vaikka kryptovaluuttokasinot ovat kiellettyjä ja laittomia maassa.
Australalainen Sydney Morning Herald -lehti kertoi puolestaan loppuvuodesta 2021, että Staken toimintaa pyöritetään Australiassa, vaikka yritys on rekisteröity Curaçaon saarelle Karibiassa.
Tilanne on mielenkiintoinen, sillä Australiassa nettikasinot ovat olleet kiellettyjä yli 20 vuotta. Laissa on kuitenkin porsaanreikä, jonka mukaan nettikasinoa on laillista pyörittää Australiassa, kunhan australialaiset eivät voi käyttää sitä tai nettikasinoa ei mainosteta maassa.
Sekä Cobbs että Mildh näkevät, että Staken tapaus on samankaltainen kuin aiemmin oli tupakkayhtiöiden kanssa formula ykkösissä.
Tupakkayhtiöt tukivat ennen formulatalleja merkittävästi ennen kuin tupakkamarkkinointi kiellettiin kokonaan. Kiellon jälkeen F1-tallit ja tupakkayhtiöt kikkailivat monin eri tavoin F1-yhteistyössä.
Ferrarilla oli nimessään Mission Winnow eli tupakkavalmistajan Philip Morrisin niin sanottu hyväntekeväisyysjärjestö. Jukka Mildh muistaa, kuinka Ferrarin autojen väri muuttui aikanaan tummanpunaisemmaksi tupakkamerkki Marlboron mukaisesti.
– Tämä oli korkean tason brändäystä. Philip Morrisille annettiin oikeus valita auton punainen sävy. Ne olivat viemässä Ferraria tupakka-askeihin tyyliin niin, että tupakan nimi olisi Ferrari, mutta se ei toteutunut, Mildh muistelee.
Cobbs uskoo, että Stake pyrkii hyödyntämään värejä siinä, kuinka he voivat rajoitteista huolimatta yhdistää sponsorin ja tiimin visuaalisesti.
Aiemmin tällä viikolla Sauber julkisti uuden F1-autonsa. Ero oli todella radikaali verrattuna Alfa Romeon nimellä kulkeneeseen punasävytteiseen autoon. Uudessa autossa on paljon neonvihreää.
Staken tarkoitus sponsoroida F1-tallia lienee ilmiselvä. He haluavat saada näkyvyyttä tuotteelleen ja saada lisää liikennettä nettikasinoonsa. Sauber todennäköisesti puolestaan voi ajatella, että he saavat Staken kautta uutta näkyvyyttä Staken asiakkaista.
Amerikkalaisen mediajätin ESPN:n mukaan nimioikeudet ovat maksaneet noin 30–35 miljoonaa Yhdysvaltojen dollaria. Suurempiakin arvioita on heitetty F1-mediassa, on puhuttu jopa 100 miljoonasta dollarista.
Yllättävä merkitys?
F1-sponsorisopimuksilla on myös toisenlainen arvo, joka voi yllättää monet. Stake pystyy yhä kutsumaan yritysvieraita kisoihin niissäkin maissa, joissa Staken markkinointi on kielletty. Samoin Sauber pystyy kutsumaan paikalle Staken väkeä.
Niin sanottu sponsorointiohjelma ei vielä Mildhin mukaan kärsi, vaikka nimi ei saisikaan olla lainkaan esillä kolmasosassa kisoista.
Professori Cobbs muistuttaa, että F1-sponsoroinnin taustalla on paljon business-to-business -toimintaakin. Se tarkoittaa, että yritysten välillä tehdään kauppaa.
Eri tiimien F1-sponsorit voivat keskenään sopia yhteistyöstä ja verkostoitua.
Öljy-yhtiö voi myydä F1-yhtiölle öljyt, mutta samassa yhteydessä voidaan vielä erillisesti sopia sponsorisopimuksesta ja näkyvyydestä F1-auton kyljessä.
Joku sponsori voi F1-tapahtumissa saattaa yhteen alihankkijoitaan ja muita yhteistyökumppaneitaan.
– F1 on erilainen paikka moneen muuhun verrattuna. Jos kutsuu liikekumppaneita jalkapallopeliin, silloin vietetään 3–4 tuntia heidän kanssaan. Kun kutsuu heidät F1-viikonloppuun, siellä vietetään kolme päivää yhdessä. Siinä on parempi mahdollisuus rakentaa yhteistyötä, Cobbs havainnollistaa mielenkiintoisia hetkiä kulissien takana.
Sponsorit ovat joka tapauksessa erittäin merkittävä tulonlähde F1-tiimille. Cobbs arvioi, että sponsoritulot voivat muodostaa 60–80 prosenttia F1-tiimin vuosittaisesta budjetista. Lukema voi olla suurempikin. Sauberin kaltaisissa keskiluokan tai peräpään talleissa sponsoritulojen merkitys kasvaa, sillä niille ei tule niin paljon palkintorahoja. Rahaa yritetään saada mistä tahansa, sillä kilpailukyky riippuu siitä.
Yhdysvaltalaisprofessori näkee Sauberilla tässä tilanteessa yhden edun eli suomalaiskuljettajansa Valtteri Bottaksen. Hän on kuitenkin voittanut kymmenen F1-osakilpailua ja ajoi sarjan ykköstallissa Mercedeksellä monta vuotta supertähti Lewis Hamiltonin rinnalla.
– Bottaksen tuntevat kaikki. Jopa satunnaisesti formula ykkösiä seuraavat tuntevat hänet. Hänet arvostetaan korkealle. Tuossa on tallilla iso etu verrattuna muihin keskikastin tai peräpään tiimeihin. Heillä ei ole välttämättä kuljettajaa, jolla on samanlaista arvoa tai statusta, Cobbs suitsuttaa.
Toista nimihirviötä kritisoitu enemmän Pohjois-Amerikassa
Stake F1 Team ei ole ainoa tiimin nimi, joka on herättänyt alkuvuodesta huomiota. AlphaTaurin uudeksi nimeksi tuli Visa Cash App RB. Cobbsin mukaan tätä nimeä on kritisoitu enemmän Pohjois-Amerikassa kuin Sauberin uutta nimeä.
– Stake F1 Team on sentään yksisanainen brändi, vaikka itsekin pitäisin enemmän perinteikkäästä Sauber-nimestä. Visa Cash App RB on tökerö. Sitä ei ole helppo sanoa. Ihmiset eivät halua pitää päällään fanivaatteita, joissa lukee Visa Cash App RB Team, Cobbs kuvailee.
Ongelma sponsorinimissä on juurikin se, että niitä on vaikea omaksua. Ilmiö kertoo myös F1-sarjan suosion kasvusta, kun Visan kaltaiset jättiyhtiöt tekevät uusia avauksia sponsoririntamalla. Toisaalta tällaiset nimihirviöt voivat osua omaan nilkkaan. Perintö ja historia ovat iso osa formula ykkösiä.
– Urheilujoukkueella pitäisi olla oma selkeä identiteetti. F1 ei saisi kompastua tähän tässä nousukiidossa. Kuljettajia on aina fanitettu. Nyt pitäisi mennä siihen suuntaan, että tiimejä aletaan kannattaa. Tämä ei helpota suuntausta, kun tehdään vaikeita nimiä, Mildh kertoo huolestaan.
Uusi aikakausi F1-historiassa?
Voivatko sitten sponsorinimet olla uusi normaali F1-sarjassa jatkossa? F1-sarjan jätit Ferrari, Mercedes ja McLaren ovat niin arvokkaita tiimejä, että asiantuntijat eivät näe heillä sponsorinimiä.
Ilmiö ei ole myöskään täysin uusi. Tuorein esimerkki lienee Red Bull. Kun energiajuomajätti tuli mukaan formula ykkösiin 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä, se perustettiin tunnetun automerkin Jaguarin F1-tiimin pohjille. Tuolloin Jaguarin nimen poistamista kritisoitiin vastaavaan tapaan kuin nyt on nähty.
Cobbs näkee, että uhkapelimarkkinoinnin kasvu on tavallaan uusi aikakausi F1-sarjan historiassa. Siitä on tullut silmiinpistävämpää. Nimisponsoreista on vaikeampi sanoa.
Se riippuu paljon, kiristyykö vai vapautuuko uhkapelilainsäädäntö F1-kilpailumaissa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa uhkapelien markkinointi on vapautunut viime vuosina.
Kahdeksan kilpailua ei ole vielä asiantuntijoiden mukaan liian paljon, jotta se romuttaisi vedonlyöntiyhtiöiden tai kasinoiden kiinnostavuutta F1-sarjaa kohtaan.
Red Bullin kohdalla kritiikki vaimeni, kun alkoi tulla menestystä. Sama voi olla edessä epäeettisiksi haukutuilla talleilla.
– Jos Stake alkaa pärjätä, kritiikki voi unohtua. Fanit ovat vain iloisia, että heistä tulee kilpailukykyisempiä. Uskon, että pitkäaikaiset F1-fanit haluaisivat nähdä Sauberin nimen paremmin esillä. Olen osa sitä leiriä. Ymmärrän, miksi sponsorit tekevät sen ja miksi tiimi tekee sen. En halua nähdä kuitenkaan, että perintö katoaisi, Cobbs sanoo.