Yksi maailman suosituimmista muusikoista on liittynyt tiiviisti amerikkalaisen jalkapallon NFL-liigaan tällä kaudella. Popin supertähti Taylor Swift oli paikalla myös megatapahtuma Super Bowlissa Las Vegasissa, vaikka hänellä on kiertue käynnissä Aasiassa ja Oseaniassa.
Swift lensi yksityiskoneellaan maailman toiselta puolelta paikalle, sillä hänen poikaystävänä Travis Kelce on yksi Super Bowlin voittaneen Kansas City Chiefsin tähtipelaajista. Kelce oli lopulta johdattamassa joukkuettaan jatkoaikavoittoon San Francisco 49ersista pistein 25–22.
Swiftin ja Kelcen parisuhde on saanut suhteen julkistamisesta saakka valtavasti huomiota Pohjois-Amerikassa. Niin sai myös Super Bowlissa. Swift katsoi ottelua Kelcen lähipiirin aitiossa muun muassa näyttelijä Blake Livelyn sekä Kelcen perheen kanssa. Supertähti oli ottelun loppua kohti koko ajan enemmän tv-kuvissa ja hän silminnähden jännitti ottelun käänteitä.
Kelce, kuten koko Kansas Cityn joukkue paransi otteitaan toisella puoliskolla, joten myös Swiftin riemua kuvattiin nihkeää alkua enemmän. Ottelun jälkeen Swiftin ja Kelcen tunteikkaat hetket voitonjuhlista valtasivat tilaa esimerkiksi BBC:n, CNN:n ja Washington Postin kaltaisten suurmedioiden etusivuilta.
Kelce oli voittopokaali Lombardi Trophy sylissään haastattelussa ottelun jälkeen. Swift näkyi tv-kuvissa odottamassa riemuissaan karjuneen kumppaninsa taustalla. Tämän jälkeen kaksikko syleili toisiaan ja sadat kamerat saivat taltioitua juuri sen hetken, jota he olivat finaalin yhteydessä odottaneet.
Swiftin ja Kelcen herkkä hetki oli Super Bowlin jälkeen esimerkiksi Washington Postin verkkosivujen luetuin artikkeli. 146 vuotta sitten perustetun sanomalehden artikkelissa käsiteltiin muun muassa Swiftin pukeutumista, esiteltiin hänen kanssaan otteluun saapuneet henkilöt ja arvioitiin, kuinka paljon hän esiintyi tv-kuvissa.
Ottelun ratkettua yhdysvaltalaispoliitikko ja entinen presidenttiehdokas Hillary Clinton jakoi omalla viestipalvelu X:n tilillään julkaisun, jossa luki suomennettuna: Onnea Taylorin poikaystävälle – ja koko Kansas City Chiefsin yhteisölle!
Katso Clintonin julkaisu alta.
NFL jakoi kesken ottelun omalla X:n tilillään Swiftistä areenan valotaululta kuvatun videon. Swift joi mukinsa tyhjäksi yleisön äänekkäiden buuausten saattelemana, mutta julkaisussa oli ainoastaan teksti ”Icon” eli ikoni. Sarja ymmärtää artistin lajille tuoman huomioarvon.
Katso NFL:n X:ssä jakama julkaisu alta.
Suhde on ollut jättipotti NFL:lle
Swiftin ja Kelcen parisuhde onkin mediahuomioltaan täysin poikkeuksellinen. Se houkutteli lajin pariin aivan uuden seuraajaryhmän Swiftin intohimoisten fanien myötä.
Vaikutukset urheilusarjan suosioon ovat olleet konkreettiset. Esimerkiksi välittömästi suhdeuutisten jälkeen Kelcen pelipaitojen myynti kasvoi 400 prosentilla ja Kelcen, Chiefsin sekä NFL:n sosiaalisen median seuraajamäärät ampaisivat nousuun.
Chiefsin otteluiden myynti kolminkertaistui 24 tunnissa Swift-efektin ansiosta. Tv-katsojien määrä Chiefsin otteluissa on kasvanut eniten 18–49-vuotiaiden naisten ryhmässä. Travisin ja hänen veljensä Jason Kelcen podcast ampaisi Applen listoilla sijalta 158 listaykköseksi.
Ennen Super Bowlia Swiftin saapumisella otteluun spekuloitiin eri medioissa valtavasti. Sosiaalisessa mediassa Swiftin fanit arvioivat ja laskivat tähden mahdollisuuksia ehtiä lauantaisen Tokion konserttinsa jälkeen otteluun. Lopulta Swift ennätti paikalle hyvissä ajoin.
Swiftin kiertue jatkuu perjantaina Australian Melbournessa. Travis Kelce juhli Chiefsin kanssa jo kolmatta Super Bowlin voittoa.
Kuuntele myös Uutispodcast: näin Taylor Swiftistä tuli popin talousmahti, jonka vaikutusvaltaa halutaan valjastaa myös USA:n tuleviin presidentinvaaleihin.