Eero Hirvonen murskasi Norjan tulevan supertähden Lahdessa – tärähtääkö kotikisoissa taas?

Salpausselällä viihtyvä Eero Hirvonen on saavuttanut Lahdessa monta tärkeää merkkipaalua. Suomalainen on urallaan ainutlaatuisessa tilanteessa.

Eero Hirvonen.
Eero Hirvonen ratkaisi vuonna 2019 parikisan voiton. Salpausselkä on ollut suomalaiselle vahva paikka. Kuva: NurPhoto via Getty Images
  • Joel Sippola

Yle näyttää Lahden maailmancupin tapahtumat kanavillaan sekä seuraa kisoja hetki hetkeltä tässä jutussa. Lähetystiedot täältä.

Maailmancupin debyytti, uran ensimmäinen palkintokorokesija ja viestivoitto. Perinteiset Salpausselän kisat ovat tarjonneet Eero Hirvoselle useita hienoja elämyksiä.

28-vuotias yhdistetyn urheilija debytoi maailmancupissa maaliskuussa 2015. Kaksi vuotta myöhemmin Lahden MM-kisojen esikisoissa Hirvonen saavutti ensimmäisen palkintokorokesijansa ollen Saksan Johannes Rydzekin jälkeen toinen. Helmikuussa 2019 Hirvonen ratkaisi jännittävän parikilpailun voiton.

Lahdessa Hirvosen onnistumisen selkänoja on ollut usein hyvä hyppääminen. Vaikka Hirvonen on tuskaillut usean vuoden ajan hyppäämisen kanssa, hän on viihtynyt siitä huolimatta Lahden suurmäessä.

Tällä kaudella Hirvosen hyppääminen on ollut parempaa ja tasaisempaa. Parempi perustaso yhdistettynä Lahden suurmäkeen luo mielenkiintoisen näkymän Salpppurin viikonloppuun.

– Olen ollut suhteessa vahvempi isommissa mäissä. Tällä kaudella on hypätty paljon normaalimäistä ja suurmäissä on harjoiteltu vähemmän. Tulokset Lahdesta kuitenkin osoittavat, että on vahvaa hyvää historiaa sieltä. Nyt olisi hyvä jatkaa sitä.

Lauantaina kisataan yhdistetyn parikilpailu ja sunnuntaina on henkilökohtaisen kisan vuoro.

– Palkintokorokkeelle pääseminen on tärkeää molemmissa kisoissa. Parikilpailussa on hyvät saumat Ilkka Herolan kanssa, Hirvonen kertoo.

Eero Hirvonen
Eero Hirvonen kisasi maailmancupissa ensimmäisen kerran talvella 2015 Lahdessa. Kuva: EPA/All Over Press

Riiber ei pysynyt mukana

Hirvonen on tunnettu viime vuosina kovana hiihtäjänä, joka on napannut nimiinsä kovimpia osuusaikoja. Maailmancup-uransa alussa Hirvonen kuitenkin väläytti mäkiosaamistaan.

Lahdessa kisatussa uransa ensimmäisessä maailmancupin kisassa hän oli mäkiosuuden jälkeen lupaavasti 15:s. Ladulla kyyti oli ensikertalaiselle kylmää, sillä hän jäi niukasti pisteiltä eli 30 parhaan ulkopuolelle. Hiihtoajoissa hän oli 40:s.

– Olin hyvässä hyppykunnossa, mutta se oli viikonlopun huonoin hyppy. Sen aikaisella hiihtovauhdilla oli aika ihmeissään ladulla. Suhteellisen rankka latu ja oli märkä pehmeä keli, jossa ei hirveästi edennyt. Debyytiksi se oli kuitenkin ihan hyvä kilpailu, Hirvonen muistelee nyt yhdeksän vuotta myöhemmin.

Jarl Magnus Riiber juhli jälleen yhdistetyssä.
Norjan Jarl Magnus Riiberillä on tällä hetkellä kymmenen voiton putki. Seitsemän vuotta sitten Lahdessa hän oli kuitenkin helisemässä Eero Hirvosta vastaan. Kuva: AFP / Lehtikuva

Uran ensimmäisen maailmancupin palkinkorokesijan tae oli onnistuminen mäkiosuudella. Hän lähti ladulle kolmantena ja oli lopputuloksissa toinen.

Kyseisen kilpailun mäkiosuuden voitti lajin nykyinen supertähti Jarl Magnus Riiber. Maailmancupissa kaikkien eniten voittoja ja palkintokorokesijoja saavuttaneella norjalaisella on tällä hetkellä huima kymmenen osakilpailuvoiton putki.

Seitsemän vuotta sitten Lahdessa nuoren Riiberin hiihtovauhti oli kuitenkin vielä heikkoa. Hän oli esimerkiksi Hirvosta kaksi minuuttia ja 14 sekuntia hitaampi ja valahti kuudenneksi.

– Olemme tulleet maailmancupiin aika samoihin aikoihin. Hyppääminen oli hänellä vahvaa silloinkin. Hänellä oli nuorempana olkapäävaivoja ja sairasteluita, jotka vaikuttivat varmasti hiihtovauhtiin. Nykyään hän on kärkiporukassa vaikeasti voitettava kaveri, Hirvonen arvioi.

Suomalaista vuoden nuorempi Riiber on nykyään loppukirissä vaikeasti lyötävissä.

– Muistan tuon Lahden kilpailun hyvin. Vaikka en ollut vielä hiihtäjänä parhaimmillani, ei Riiberkään pärjännyt ladulla.

Tasapainoisin tilanne uralla

Hirvosen edellisestä henkilökohtaisesta palkintokorokesijasta on jo lähes kuusi vuotta. Tällä kaudella suomalainen on kamppaillut useamman kerran palkintosijoista ja on ollut kahdesti neljäs sekä kerran viides.

Tammikuussa Saksan Schonachissa hän hiihti pitkään sijoista 2–3, mutta hävisi kolmossijan lopulta 0,8 sekunnin erolla Norjan Jörgen Gråbakiin.

Vaikka palkintosija puuttuu, Hirvonen on ollut silti kokonaisuudessaan tyytyväinen kuluvan kauden antiin. Iloa on tuottanut etenkin kohentunut hyppääminen, ja esimerkiksi kauden avauskisassa Rukalla hän oli mäkiosuuden jälkeen komeasti kolmantena.

Eero Hirvonen mäkihyppää.
Eero Hirvonen on saanut tänä vuonna useita onnistumisia mäkiosuudella. Kuva: Getty Images

Yhdistetyssä avain tasaiseen menestykseen on siinä, että saa kahden lajin suoritustason mahdollisimman lähelle toisiaan.

– Tällä hetkellä on tasaisin tilanne sen suhteen, missä ollaan hiihtäjänä ja hyppääjänä. Kaudella 2017–2018 olin myös samaa luokkaa, mutta nyt olen parempi hiihtäjä ainakin tuloksellisesti. Molemmat lajit ovat kuitenkin aika tasaväkisiä.

Hirvonen on ollut tällä kaudella muutaman kerran hiihto-osuuden vauhdikkain. Kun hän sitten pääsi loistavista asetelmista ladulle, hiihtovauhti olikin yllättäen takkuista.

– Molemmissa lajeissa pitäisi onnistua samana päivänä. Jostain syystä kun on ollut parhaita hyppypäiviä, hiihdot ovat olleet aika huonoja, Hirvonen sanoo.

Viime vuosina muun muassa polvivaivojen sekä sairastelujen kanssa kamppaillut Hirvonen on saanut hyppäämisen kannalta tärkeän itseluottamuksen takaisin. Jotain kertoo se, että Hirvosen hyppääminen on ollut keskimäärin parempaa kisaviikonloppuina kuin harjoituksissa.

– Niitä sellaisia huippuhetkiä vielä kaipaisi tälle kaudelle. Onneksi on vielä kolme kisaviikonloppua on jäljellä.

Eero Hirvonen muistelee debyyttiään maailmancupissa

Yle näyttää Lahden maailmancupin tapahtumat kanavillaan. Lähetystiedot täältä.