Pirkanmaan kansanedustajat penseinä Länsiradalle – Nurminen: ”Turkulaisen kokoomuspääministerin kotiinpäin veto, Tampere sijaiskärsijä”

Moni Pirkanmaan kansanedustajista suhtautuu nihkeästi Turun tunnin junaan eli Länsirataan. He laittaisivat isot raiderahat mieluummin pääradan parantamiseen.

Katso ja kuuntele, kuinka oppositiota edustava demareiden kansanedustaja Lauri Lyly ja hallituspuolueen perussuomalaisten Veijo NIemi kommentoivat ratahankkeita. Video: Kai Pohjanen / Yle
  • Reija Grönroos

Useimmat Pirkanmaan kansanedustajat löytäisivät valtion rahalle parempaa käyttöä kuin Länsirata, entiseltä nimeltään Turun tunnin juna.

Yle kysyi, pitääkö tunnin junan suunnittelu keskeyttää ja suunnata siihen varatut rahat pääradan liikenteen parantamiseen.

Kyselyyn vastanneista edustajista kuusi parantaisi mieluummin päärataa, kolme pitäisi Länsiradan rakennussuunnitelmat entisellään.

Yksi vastaaja ei osannut sanoa kantaansa. Puolet Pirkanmaan edustajista ei vastannut lainkaan.

Karttagrafiikka Länsiradan reitistä.
Turun tunnin junasta tuli Länsirata viime vuoden lopussa. Tältä suunnitelma näyttää nyt: siniset pätkät rakennetaan ensin, punainen ehkä joskus myöhemmin. Kuva: Paula Collin / Yle

Hallitus vastaan oppositio

Edustajien vastaukset menivät aika lailla hallitus–oppositio-asetelman mukaan.

Oppositiosta Anna Kontula (vas.) haluaa rahaa sekä Turkuun että pääradalle.

– Oikeasti olen sitä mieltä, että kumpaakin pitää olla varaa kehittää: jotta ihmisten oikeus liikkumiseen pystytään takaamaan kohtuullisilla päästöillä, tarvitsemme raiteita.

Hallituspuolueen Veijo Niemi (ps.) pitäytyy Petteri Orpon (kok.) hallitusohjelmassa, samoin puoluetoveri Miko Bergbom.

– Tästäkin linjataan hallitusohjelmassa varsin selvästi. Kun niin on yhdessä päätetty, sitä tuen. Hallitusohjelmassa on jokaiselle jotakin – sellaista on demokratia, Bergbom muistuttaa.

”Tampere sijaiskärsijäksi”

Opposition Ilmari Nurmiselta (sd.) tulee suora moite hallitukselle.

– Päärata palvelee koko Suomea. Tämä usean sadan miljoonan euron potti on valitettavasti turkulaisen kokoomuspääministerin selkeä kotiinpäin veto, josta joudumme Tampereella nyt sijaiskärsijäksi.

Junayhteyksien rakentaminen on puhuttanut parin viime vuoden aikana. Katso, mitä matkustajat ajattelivat kiistellystä, sittemmin haudatusta Suomiradasta lokakuussa 2022.

Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki tampere@yle.fi.