Lahden maailmancupin loistava suomalaismenestys sai jatkoa, kun Iivo Niskanen sijoittui toiseksi 20 kilometrin perinteisen hiihtotavan väliaikalähtökisassa.
Aiemmin lauantaina Krista Pärmäkoski voitti samaisen matkan naisten kisan, ja Kerttu Niskanen oli kolmas. Kun vielä perjantaina Suomi nappasi parisprinteissä sijat kaksi ja kolme, Suomella on Salpausselän viikonlopusta neljältä hiihtomatkalta viisi podiumsijoitusta.
Iivo Niskasen vauhti oli hurjaa, mutta Norjan Johannes Hösflot Kläbo räväytti ylivoimaiseen voittoon. Kläbo voitti kilpailun 24 sekunnin erolla toiseksi tulleeseen Niskaseen.
Erot kärkikolmikossa kasvoivat suuriksi, sillä kolmanneksi sijoittunut Martin Löwström Nyenget jäi kärjestä 58 sekuntia.
Niskasen kausi on ollut mollivoittoinen muun muassa sairastelujen takia. Vaikka kunto on ollut mysteeri, Niskanen on läpi kauden korostanut kahta päätavoitettaan: tätä Lahden kisaa ensi viikonlopun Holmenkollenin 50 kilometrin kisaa.
Niskanen on tällä kaudella ollut myös useamman kohun keskellä. Rukan maailmancupissa kauden alussa Niskanen jäi kakkoseksi 10 kilometrillä. Silloin voiton vei Nyenget. Maalialueella Niskanen hämmästytti paiskomalla voimalla sauvojaan maahan.
Nyt Niskanen esiintyi täysin päinvastaisesti. Hän odotti maalialueella pitkään kädet levällään, kun Kläbo oli saapumassa maaliin. Sitten suomalainen otti Norjan supertähden halaukseensa.
Muista suomalaisista Lauri Vuorinen oli 12:s ja Ville Ahonen ylsi 14. sijalle. Niko Anttola 19:s ja Ristomatti Hakola 20:s. Perttu Hyvärinen keskeytti.
Näin kisa eteni
Iivo Niskanen aloitti kilpailun räjähtävällä vauhdilla, kun hän nousi 3,4 kilometrin kohdalla kärkeen jopa 17,1 sekunnin erolla toisena olevaan Norjan Henrik Dönnestadiin. Myös muut norjalaiset jäivät Niskasen taakse jo kilpailun ensimmäisillä kilometreillä, kun viiden norjalaismiehen rintamasta lähimpänä kärkkyi Martin Löwström Nyenget 6,1 sekunnin päässä.
9,1 kilometrin kohdalla Kläbo siirtyi kärkeen. Ero Niskaseen oli 3,2 sekuntia, mutta suomalainen onnistui kasvattamaan eroa muihin norjalaisiin. Pål Golberg jäi kärjestä 14 sekunnin päähän ja Nyenget tippui neljänneksi.
13,4 kilometrin jälkeen kilpailu oli kahden kauppa. Niskanen takoi väliaikapisteellä ylivoimaisen kärkiajan, mutta Kläbo pisti paremmaksi. Ero kärkikaksikon välillä kasvoi Kläbon hyväksi liki 12 sekuntiin. Tämän jälkeen sijoitukset eivät enää merkittävästi muuttuneet, mutta erot kasvoivat entisestään.
Pohjois-Amerikan maailmancupin jälkeen sairastellut Perttu Hyvärinen oli kertonut ennakkoon, että kunto on täysi arvoitus. Perjantaina Hyvärinen sanoi, että häneltä voi odottaa mitä vain keskeytyksen ja kärkisijojen välillä.
Lopputuloksena oli keskeytys.
”Ei jäänyt jossiteltavaa”
Niskanen oli odottanut Lahden 20 kilometrin kilpailua pitkään ja otti toisen sijan hyvillä mielin vastaan.
– Olen tyytyväinen, että pystyin hiihtämään sillä tasolla, mikä oli tänään mahdollista. Vaikea ja rikkonainen kausi enkä ole pystynyt valmistautumaan siten kuin olisin halunnut, Niskanen kommentoi.
– Tiesin, että tulisi jaksamiskilpailu. Erot kasvoivat suuriksi. Voittaja oli äärettömän kova eikä jäänyt mitään jossiteltavaa.
Niskanen nautti kotiyleisön edessä kilpailemisesta, ja yleisön äänekäs kannustus ladun varrella meinasi innostaa liian kovaan alkuvauhtiin.
– Aika liukkaasti tuli lähdettyä. Kolmen kilometrin jälkeen piti muistuttaa itseään, että jäitä hattuun. Onneksi tuli tasavahvoja kierroksia vielä sen jälkeenkin.
Niskanen on toiveikas sen suhteen, että nousujohteinen kunto siivittäisi hyvään suoritukseen myös Holmenkollenin kilpailussa ensi viikonloppuna.
– Holmenkollenia on pidetty silmällä ja sitä varten olen tehnyt erityisharjoittelua. Tällainen kisaveto antaa uskoa siihen, että siellä olisi mahdollisuus onnistua mahdollisimman hyvin. Holmenkollen on kilpailu, jonka vielä joskus haluaisin voittaa.