Yksinkertaiset asiat toistuivat, kun moottoripajan pojat listasivat parhaita asioita elämässä

Tutkimusten mukaan pojat ovat elämäänsä tyttöjä tyytyväisempiä. Eroa voi selittää esimerkiksi yhdessä tekeminen ja kaverisuhteet.

Kysyimme Lempäälässä moottoripajan osallistujilta, mitkä asiat ovat heidän elämänsä kolme tärkeintä asiaa. Video: Miika Soininen / Yle
  • Helmi Soininvaara

Poikien on tyttöjä helpompi olla tyytyväisiä, koska pojat tyytyvät vähempään.

Näin toteaa Tuomo Suomela, 19. Hänen mukaansa pojille riittää, kun saa istua autotallissa ja jutella kavereiden kanssa.

– Voi olla iloinen vaikka kun saa jarrurempan tehtyä, Suomela sanoo.

Tuore tutkimus kertoo, että pojat suhtautuvat elämäänsä myönteisesti.

Ylen teettämässä Suomalaisten pelot ja haaveet -tutkimuksessa 15–29-vuotiaat nuoret miehet kertovat muita useammin olevansa elämäänsä erittäin tyytyväisiä.

Autoja ja mopoja Funkkis-Esso Moottoripajan pihalla.
Lempäälän Funkkis-Esso on 1950-luvulla rakennettu entinen huoltoasema. Kuva: Miika Soininen / Yle

Tuomo Suomela vietti toukokuista iltaa Lempäälän vanhalla Funkkis-Essolla.

Siellä järjestettävälle moottoripajalle oli tiistaina kerääntynyt kymmenkunta nuorta, joiden yhteisenä tavoitteena on kunnostaa käytetystä autonrotiskosta kisakuntoinen menopeli.

Muutaman viikon päästä autolla kisataan Crawling Thru Finland -tapahtumassa, jossa osallistujat ajavat Lahdesta Tahkolle ja suorittavat matkan varrella erilaisia tehtäviä.

Tuomo Suomela ja Juho Wigren korjaavat autoa.
Tuomo Suomela, 19, ja Juho Vigren, 19, purkavat yhdessä vanhan auton jarrua. Kuva: Miika Soininen / Yle
Kaksi autoa ja mopo Funkkis-Esso Moottoripajan pihalla.
Moottoripajan nuoret viettävät aikaa autoja kunnostaen ja niillä ajellen. Kuva: Miika Soininen / Yle

Funkkis-Esson moottoripajalla tunnelma on yhteisöllinen. Pajan vetäjät, Jokke ja Mikko Suomela, ovat veljeksiä, ja pajalla käy muun muassa heidän lapsiaan ja näiden kavereita.

Moottoriurheilu on pajan nuorille miehille tärkeä harrastus.

Autojen ja moottoripyörien kunnostuksen lisäksi Teemu Suomela, 17, harrastaa stunttimoottoripyöräilyä. Siinä parasta on ajaminen ja uusiin ihmisiin tutustuminen.

Teemu Suomela nauraa.
Teemu Suomela, 17, harrastaa moottoripyörällä tehtäviä stuntteja ja esiintyy ajonäytöksissä. Kuva: Miika Soininen / Yle

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää, mutta se ei tätä Suomelaa hetkauta. Ajonäytös odottaa tulevana viikonloppuna, vaikka koko keho on vielä kipeänä pahasta kaatumisesta edellisellä viikolla.

Teemu Suomelalla on Tiktokissa yli satatuhatta seuraajaa ja perhettä ja ystäviä tukijoukoissa.

Teemu Suomela (vasemmalla), Leevi Mäkinen (oikealla)
Teemu Suomela, 17, ja Leevi Mäkinen, 17, viettävät paljon aikaa yhdessä moottoripajalla. Kuva: Miika Soininen / Yle

Pojat odottavat kivaa tekemistä kavereiden kanssa

Vapaa-aika on nuorille merkityksellistä ja tärkeä elämäntyytyväisyyden lähde. Sukupuolesta riippumatta yhteisöön kuuluminen lisää nuorten hyvinvointia.

Pojilla ja tytöillä voi olla erilaisia odotuksia vapaa-aikaa ja sosiaalisia suhteita kohtaan.

Teemu Suomela ja Leevi Mäkinen katsovat autoa, joka on ajettu korjaamoon sisälle. Toimittaja Helmi Soininvaara tarkkailee tilannetta.
Autosta maalataan CTF-kisaa varten pinkkimusta. Kuva: Miika Soininen / Yle

Nuorisotutkimusseuran erikoistutkijan Antti Kivijärven mukaan tyypillisesti pojat harrastavat enemmän joukkuelajeja, kun tytöt harrastavat esimerkiksi kulttuuria ja kodin piirissä tehtäviä asioita.

Pojat ovat kyselytutkimusten mukaan vähemmän yksinäisiä ja heillä on enemmän ystäviä kuin tytöillä.

– Tytöillä on tyypillisemmin bestis-kulttuureita, joissa odotukset ystäviä kohtaan ovat korkeat. Keskimäärin pojilla kaverisuhteet perustuvat enemmän toimintaan, Kivijärvi toteaa.

Jarno Poutanen istuu autossa ja näyttää molemmilla käsillä kahta sormea kameralle. Tunnelma on rento.
Jarno Poutanen, 17, on tullut moottoripajalle viettämään aikaa kavereidensa kanssa. Kuva: Miika Soininen / Yle

Tärkeintä elämässä tyttöystävä, autot, kaverit ja perhe

Viime vuosina mediassa on oltu huolissaan esimerkiksi poikien oppimistuloksista, lukutaidosta ja ylipainosta. Kuitenkin pojat ja nuoret miehet ovat itse elämäänsä tyytyväisiä.

Myös Kouluterveyskyselyssä ja Nuorisobarometrissa korostuu poikien tyttöjä suurempi tyytyväisyys.

Yle kertoi tiistaina, kuinka pojat ovat myös tyttöjä selvästi vähemmän ahdistuneita.

– Tytöillä on tosi paljon ulkonäköpaineita, Teemu Suomela pohtii.

Tutkija Kivijärven mukaan selvää syytä erolle tyttöjen ja poikien tyytyväisyydessä ei ole. Taustalla voi olla myös tyttöjen suurempi taipumus reflektoida elämäänsä ja alttius kertoa kokemistaan vaikeuksista.

Erot ovat karkeita, ja suurempia eroja löytyy sukupuolikategorioiden sisältä kuin niiden väliltä.

Auto vastaanottamassa korjaustoimenpiteitä autotallissa.
Moottoripaja tarjoaa välineet autojen, moottoripyörien ja polkupyörien kunnostamiseen. Kuva: Miika Soininen / Yle
Jokke Suomela katsoo kameraan.
Jokke Suomela vetää Lempäälän nuorille tarkoitettua moottoripajaa. Kuva: Miika Soininen / Yle

Lempäälässä moottoripajalla nuoria yhdistää mielekäs tekeminen. Ainakin yksi heistä on saanut oppisopimuspaikan autoverhoomosta moottoripajalla oppimiensa taitojen ansiosta.

Pajaa ylläpidetään yhdistyspohjaisesti. Jokke Suomelan mukaan toiminnan jatko on kiinni lahjoitetuista työvälineistä ja rahoituksen riittämisestä.

Ulkopuolisen silmin tunnelma pajalla on lämminhenkinen. Kun pojilta kysyy heidän elämänsä tärkeimpiä asioita, kaikki mainitsevat tyttöystävät, autot ja kaverit tai perheen.

Poikien tulevaisuudenhaaveet ovat yksinkertaisia.

– Omakotitalo ja iso tontti. Ei olisi naapureita häiritsemässä, niin lapset pystyisi harrastamaan ihan mitä vaan, Teemu Suomela kuvailee.

Niko Suomela katsoo kameraan auton alta.
Nico Suomela, 18, on valmistunut putkimieheksi, mutta viihtyy paremmin autojen parissa. Kuva: Miika Soininen / Yle

Tänään torstaina 16. toukokuuta vietetään kansainvälistä poikien päivää.

Juttua on muokattu 16.5. kello 11.10: Muutettu kuvatekstiin Juho Vigrenin sukunimen kirjoitusasu.