Juhannusruuhkat muistuttavat tänäkin vuonna minua siitä, ettei itselläni ole koskaan ollut lomaa sanan varsinaisessa merkityksessä.
Totta kai olen toisinaan tehnyt muutaman päivän matkan tai käyttänyt kokonaisen viikonlopun pihahommiin (rentouttavaa), ja kerran istuin jopa riippumatossa kesäisen arkipäivän lukemassa Harry Potteria.
Mutta siinä se. Lomaraha, saati lomaltapaluuraha, ovat tuntemattomia suureita minulle. Koskaan – sen jälkeen, kun täytin 13 – ei ole ollut niin, että minulla olisi ollut kokonainen viikko ihan vain ei-mitään.
Unohtaisin nimenikin, jos en osallistuisi työelämään kuukauteen. Tosin huhujen mukaan se on hiukan loman ideakin.
Enkä todellakaan kaipaa sellaista! Luulen, että unohtaisin nimenikin, jos en osallistuisi työelämään kuukauteen. Tosin huhujen mukaan se on hiukan loman ideakin.
Niinpä kun suuri osa ihmisistä jää ansaitulle lomalleen nyt tai viimeistään heinäkuun alusta, ja minä en, ajattelen tätä:
Helsinkiläinen käyttää työmatkaan keskimäärin tunnin päivässä, mikä tekee viikossa viisi tuntia. Jos on töissä vaikka 46 viikkoa vuodessa, sinä aikana istuu liikenteen seassa 230 tuntia eli noin 29 työpäivää – melkein kuusi työviikkoa!
10 vuodessa se on jo 290 työpäivää. Työuran aikana – leikitään, että se on vaikka 40 vuotta – työmatkoihin käyttää 1160 päivää eli kolmisen vuotta.
Työuran aikana työmatkoihin käyttää 1160 päivää eli kolmisen vuotta.
Muun muassa tuon takia en ole kateellinen lomalaisille. Olen tänäkin vuonna säästänyt juhannukseen mennessä työmatkoissa 125 tuntia eli kolmen työviikon verran.
Tämä johtuu uravalinnasta, joka on viimeiset 30 vuotta tarkoittanut etätöitä, tai pikemmin työn tekemistä kotona: toimittajan töitä, kirjoittajan hommia, kirjailijan duuneja.
Kaikkea sellaista, jossa tuotos on se juttu, ei niinkään se, että olen fyysisesti paikalla näyttämässä nättiä naamaani. Ajatus, että olisin jossain toimistolla, on minulle tavattoman ahdistava ja annan kernaasti kesälomani välttääkseni tämän hirmuisen kohtalon.
Ymmärrän, etteivät kaikki voi, saati halua, järjestää elämäänsä näin – vapauden, mutta myös epävarmuuden varaan. Yksi tapa sopii yhdelle, ja toinen toiselle. Mutta kesän kynnys voi joka tapauksessa olla itse kullekin hyvä hetki punnita omaa suhdetta työhön.
Jos loma on ennen kaikkea lataamo, jonka avulla jaksaa taas syksyn, niin kokonaisuudessa on jotain pielessä. Työ ei saisi olla pelkästään kuluttavaa, sen pitäisi myös antaa.
Kesän kynnys voi olla itse kullekin hyvä hetki punnita omaa suhdetta työhön.
Kierrän paljon kouluissa, ja kun lasten tai nuorten kanssa tulee puheeksi, mikä omassa ammatissani on kivaa, vastaukseni tulee kuin kirjailijan hyllystä: Tykkään siitä! Rakastan jopa.
Paljon tärkeämpää kuin palkka (joka sekin toki on tärkeä) on löytää itselle työ, jossa viihtyy niin hyvin, ettei välttämättä edes tarvitse pitää lomaa. Tai ei ainakaan siksi, että on työn takia niin loppu, puhki, palanut ja rätti, että on pakko päästä pois muutamaksi viikoksi, ettei rupea savuamaan.
Ihmiset ovat tietenkin erilaisia ja rentoutuvat eri tavoin, mutta jos odottaa kesää vain siksi, että pääsee kammottavasta työstään pois, silloin kannattaa miettiä, voisiko alan tai työpaikan vaihto olla paikallaan. Monille se on jopa mahdollista, jos oikein haluaa.
Itselleni lomattomuus on oma valinta, ja olen pyrkinyt tekemään tästä luonnehäiriöstäni hyveen, mikä tapahtuu niin, että yritän muovata jok'ikiseen työpäivään pieniä lomia. Se on mahdollista, sillä pomoni (minä) on höveli.
Vaikka istun koneella lähtökohtaisesti aamukuudesta iltaan, niin ehtii siinä monenmoista muutakin. Pidän esimerkiksi liikuntatunnin joka päivä klo 10.
Käyn myös lounaalla vähintään muutaman kerran viikossa ja nautin joka kerta kuin Michelin-ravintolassa olisin. Ennen kaikkea siitä, ettei minun tarvitse itse tehdä sitä ruokaa. Se on luksusta – uskokaa pois, meillä oli lasten takia yli 20 vuotta jokapäiväistä jauhelihaspagetin tekoa. Vieläkään en pysty katsomaan jauhelihapakettia itkemättä.
Pidän esimerkiksi liikuntatunnin joka päivä klo 10.
Työlomapäivääni kuuluu myös tuijotella ikkunasta pihalle, joka on kesällä vehreä, ihana ja lintuinen. Tarvittaessa pidän tunnin nurmikonleikkuusession tai hoidan jonkin muun askareen.
Päiväunet kuuluvat jokaiseen päivääni. Se vasta onkin luksusta ja lomaa! Vaikea uskoa, että kreiveillä olisi paremmin.
Kun illalla suljen koneen yhdeksän aikoihin, vetäydyn sänkyyn tekemään ristikoita ja lukemaan kirjoja voipuneena kaikesta siitä kiinnostavasta, mitä työpäivä jälleen piti sisällään.
No, eihän se tietenkään aina noin hienosti mene. Mutta tuohon kannattaisi pyrkiä, niin olisi melkoisesti mukavampi palata taas syksyllä sinne sorvin ääreen, kun sitä olisi jo ikävä.
Roope Lipasti
Kirjoittaja on kirjailija, joka pitää lomaa klo 12–12.30.