Kommentti: Karu väite F1-flopista – Sergio Perez on pelkkä Max Verstappenin lepyttelylahja

Red Bullin Sergio Perez alisuorittaa kriittisellä hetkellä. Uudelle jatkosopimukselle ei löydy minkäänlaisia järkeviä perusteita, kirjoittaa Yle Urheilun Joel Sippola.

Sergio Perez.
Sergio Perez on alisuorittanut rajusti. Kuva: Getty Images
Urheilutoimittaja Joel Sippola.
Joel Sippolaurheilutoimittaja

Kun Sergio Perezille vaadittiin jo viime kaudella potkuja kärkitalli Red Bullilta, pidin sitä liioitteluna. 34-vuotias Perez on saanut syystäkin paljon kritiikkiä, mutta kokenut meksikolaiskuski on suorittanut silti paremmin kuin edeltäjänsä Pierre Gasly ja Alexander Albon.

Vuonna 2021 Red Bullilla aloittanut Perez ajoi kahdella ensimmäisellä kaudellaan oikein mainiosti, vaikka silloinkin etu tallikaveriin ja tähtikuljettaja Max Verstappeniin oli iso. Palkintokorokesijoja Perez saavutti kuitenkin useita, kun Albon puolestaan kaksi. Gasly sai puolestaan lähtöpassit kesken kauden.

Avauskaudellaan Perez teki Verstappenin hyväksi tärkeää työtä pistämällä Verstappenia vastaan mestaruudesta taistelleen Lewis Hamiltonin lujille etenkin Turkissa ja MM-voiton ratkaisseessa päätösosakilpailussa Abu Dhabissa.

Sergio Perez.
Sergio Perez ei ole päässyt aikoihin palkintokorokkeelle. Kuva: Getty Images

Rajua alisuorittamista

Nyt on kuitenkin eri ääni kellossa. Perez on ollut tällä kaudella kaukana kärkikastin kuljettajasta. Jotain Red Bull -kuljettajan tämän hetken syvästä ahdingosta kertoo se, että hän on saavuttanut edellisen kuuden kisan aikana vaivaiset 15 pistettä. Se on luokattoman vähän kärkitallin kuljettajalta.

F1:ssä ollaan ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen tilanteessa, jossa Red Bull ei ole enää selkeästi muita parempi talli. McLaren on vauhdillisesti Red Bullin edellä. Lisäksi Mercedeksellä ja Ferrarilla on sellaiset autot, joilla ykkösmahtia pystyy horjuttamaan useassa kisassa. Perez sakkaa kriittisellä hetkellä.

Red Bullin sisäiset ongelmat ovat saattaneet näkyä myös radalla
Yle Urheilun F1-asiantuntija Jukka Mildh totesi alkukesästä, että Red Bullin kohut saattavat heijastua myös ratatapahtumiin.

Kiristynyt kilpailutilanne on nähtävissä kuljettajien sarjataulukosta. Verstappenin ja Perezin ero on viime vuosien tapaan järisyttävä, nyt lähes 140 pistettä.

Vielä viime kaudella Perez oli MM-sarjan kakkonen, vaikka sai tallikaveriltaan kuokkaan miltei 300 pisteen verran. Nyt tuo peli ei enää vetele.

Lando Norris, Charles Leclerc sekä Carlos Sainz ovat Perezin edellä selvällä erolla. Ilman George Russelin keskeytystä edellisessä kisassa Silverstonessa Perez olisi tällä hetkellä seitsemäntenä. Kohta niin Russell kuin Hamiltonkin painavat Perezin ohi ja maisemaan.

Max Verstappen.
McLarenin Oscar Piastri ja Lando Norris ovat aitoja uhkia Red Bullin ykköspaikalle. Kuva: Alessio Marini/IPA Sport/ipa-agency.net/Shutterstock/All Over Press

Vaihtoehtoja

Tilanne on kestämätön Red Bullin kannalta. Valmistajien pistetilanteessa Ferrari on käynyt tällä kaudella jo todella lähellä Red Bullin ykköspaikkaa. McLaren on siinä vireessä, että sen kuljettajaparilla tiimimestaruus on oikeasti mahdollista.

F1:ssä valmistajien mestaruus on talleille jopa kuljettajien titteliä arvokkaampi. Red Bull ottaakin tällä sektorilla nyt isosti takkiin. Nykymenolla ykköspaikka on aidosti uhattuna ensi vuonna, jolloin ajetaan vielä vanhoilla säännöillä.

Perez on hapuillut jo pitkään. Siitä huolimatta Red Bull ruuvasi Perezin kanssa alkukesästä kauteen 2026 ulottuvan jatkosopimuksen. Sen jälkeen hän on kiittänyt talliaan neljässä kisassa sijoittumalla parhaimmillaan seitsemänneksi.

Liam Lawson
Liam Lawson (kuvassa) sekä Isack Hadjar osoittavat, että Red Bullilla on varaa nostaa Yuki Tsudonaa kuljettajahierarkiassa eteenpäin. Kuva: Getty Images

Perezin pitkään jatkosopimukseen on vaikea löytää mitään järkeviä perusteita. Varsinkin, kun tallilla on kelpo tilanne nuorten kuljettajien saralla. Viime kaudella muutamassa tuurauskisassaan säväyttänyt Liam Lawson on ykkösvaihtoehto Red Bullin kakkostalliin RB:lle.

Tallin ranskalainen akatemiakuljettaja Isack Hadjar johtaa F2-sarjaa. Jos otteet jatkuvat samanlaisina, myös hänet voidaan nostaa RB:lle. Kyseisessä tallissa hyvää kautta ajava Yuki Tsunoda voitaisiin puolestaan ylentää Red Bullille.

Vaihtoehtoja siis on. Perezin jatkolle löytää vain yhden syyn, se on Max Verstappen.

Kultapojan lepyttelyä

Neljättä peräkkäistä maailmanmestaruutta jahtaavalle Verstappenille pitkään jatkunut tilanne sopii mainiosti. Hän nauttii ehdottoman ykköskuljettajan asemasta.

Hollantilainen ei kaipaa vierelleen nuorempaa nälkäistä kuljettajaa. Verstappenille on ihan sama, vaikka Red Bull on valmistajien pisteissä neljäs, kunhan hän saa ajaa kuljettajien maailmanmestaruudesta.

Sergio Perez ja Max Verstappen.
Max Verstappen haluaa Sergio Perezin jatkavan. Kuva: Getty Images

Red Bullin sisällä on ollut etenkin alkukaudesta paljon myllerrystä Christian Horner -gaten takia. Tallipäällikön epäiltiin käyttäytyneen epäasiallisesti tallin naistyöntekijää kohtaan.

Tallissa on kuplinut valtapeli. Mediatietojen mukaan Hornerin ja Verstappenin isän Josin välillä on hiertänyt. On puhuttu jopa siitä, että Max Verstappen saattaisi jopa jättää Red Bullin. Hollantilaisen sopimus on vuoteen 2028 asti.

Vuodesta 2016 lähtien Red Bullilla ajanut Verstappen on sementoinut asemansa. Perezin jatkosopimusta ei voikaan nähdä muuna kuin lepettelylahjana Verstappenin suuntaan. Kultapoikaa ei ole varaa ärsyttää.