Tämän muutoksen sveitsiläisvalmentaja toi Suomen joukkueeseen – lentopallonaiset tänään hurjan haasteen äärellä

Naisten lentopallomaajoukkueen konkarin Kaisa Alangon mukaan Nikolas Buser on tuonut joukkueeseen oman mausteensa. EM-karsintojen toisessa ottelussa Suomi on kovan paikan edessä.

Suomen lentopallonaiset tuulettavat pistettä EM-karsintaottelussa Turussa.
Tuulettavatko suomalaispelaajat tänään? Kotijoukkue Saksa on EM-karsintalohkonsa suurin suosikki. Kuva: CEV
  • Anu Karttunen

Suomen ja Saksan välinen EM-karsintaottelu Schwerinistä on nähtävissä TV2:ssa, Yle Areenassa ja Yle-sovelluksessa 29.8. kello 18.55 alkaen.

Suomen naisten lentopallomaajoukkue siirtyi puolitoista vuotta sitten Nikolas Buserin aikaan. Yhdeksän vuotta joukkuetta valmentaneen ja nykyisin Lentopalloliiton urheilutoimenjohtajana toimivan Tapio Kangasniemen kädenjälki näkyy kuitenkin yhä vahvasti joukkueessa.

– ”Tasen” luoma kulttuuri on jatkunut, Suomen ykköspassarina vuosikausia pelannut Kaisa Alanko kertoi.

Buser ei ollut pelaajille täysin tuntematon, sillä hän oli toiminut tätä ennen Kuortaneella tyttöjen päävalmentajana. Valmentajavaihdos toi kuitenkin muutoksia valmennustapaan, vaikka sveitsiläinen ei halunnutkaan muuttaa kaikkea.

Alangon mukaan Buser totesi heti alkuun Kangasniemen ja joukkueen luoneen hyvän ja turvallisen ilmapiirin, jossa kaikki kehittyvät, ja hän haluaa korostaa sitä jatkossakin. Mutta siinä missä Kangasniemi korosti joukkuepeliä ja sitä, miten pelaajat kehittyvät tämän kautta, Buser on keskittynyt paljon yksilöihin.

– ”Nik” haluaa keskustella paljon. Jos esimerkiksi tekee virheen, hän haluaa tietää, miksi valitsi juuri tuon vaihtoehdon. Hän haluaa opettaa yksilöitä, Alanko vertasi.

Nikolas Buser reagoi kentän laidalla.
Nikolas Buser on kertonut löytäneensä Suomesta kodin itselleen. Elokuisessa Sveitsi-ottelussa sveitsiläisvalmentaja lauloi molempien maiden kansallislaulut. (Arkistokuva) Kuva: TOMS KALNINS / EPA-EFE

Yhden pelaajan onnistuminen ei riitä

Sekä Kangasniemi että Buser ovat iskostaneet Suomen joukkueelle nopeaa hyökkäyspeliä, jolla on korvattu pitkien pelaajien puutetta.

Vielä 2019 EM-kisoissa nopea tempopeli oli suhteellisen harvinainen pelitapa, ja se oli turnauksessa Suomen ase, vaikka joukkue ei jatkopeleihin päässytkään. Tänä päivänä yhä useammat joukkueet pelaavat nopeaa hyökkäyspeliä, joten Suomen yllätysmomentti on kutistunut.

Alangon mukaan painopisteet ovat kuitenkin pysyneet samoina, ja passarina hän tietää, mitä Suomen pelityyli vaatii pelaajilta.

– Painopisteet ovat samoja, joilla kansainvälisestikin pärjätään. Jokaisessa pelissä pitää saada kaikki pelaajat mukaan peliin. Ei riitä, että vain yksi onnistuu. Myös pelin rytmi pitää pystyä pitämään hyvänä koko ottelun ajan.

Joukkueessa pieniä muutoksia, mutta Alanko jatkaa dominointia

Suomen joukkue on kokenut pieniä muutoksia viime vuoden EM-kisoista tämän vuoden EM-karsintoihin. Mutta jos mennään muutama vuosi taaksepäin 2019 EM-kisoihin, ei joukkueista löydy kuin kaksi samaa pelaajaa: yleispelaaja Suvi Kokkonen ja Kaisa Alanko.

– Toki muutamia pidempiaikaisia pelaajia on joko loukkaantunut tai lopettanut, mutta joukkueeseen on tullut nuorta voimaa lisää, joukkueen kapteenina usean vuoden toiminut Alanko sanoi.

Kaisa Alanko passaa palloa EM-karsintaottelussa Turussa.
Mittavan kansainvälisen uran tehnyt Kaisa Alanko on ollut Suomen ykköspassari jo vuosikausia. Kuva: Anni Savolainen / Lehtikuva

Alanko itse pelasi ensimmäiset maaottelunsa jo 2012 ja on pelannut nyt 146 maaottelua. Tulevalle kaudelle Yhdysvaltojen ammattilaisliigaan siirtyvä Alanko on ollut joukkueen luottopelaaja ja ykköspassarina vuosikausia.

Tässä EM-karsinnassa toisena passarina on toiminut Emmi Jalonen, ja edellisissä EM-kisoissa kakkosena oli Itävallan kentille siirtynyt Sofia Lehto.

Naisten joukkueen takana omaa näyttöpaikkaansa kärkkyvät vielä alle 20-vuotiaiden maajoukkueen passarit Sanni Siika-aho ja Liina Räty. Siika-aho kirittää Jalosta myös kaksikon seurajoukkueessa LP Kangasalassa. Kesällä 18 vuotta täyttänyt Räty on ottanut isoa roolia omassa seurassaan Puijo Wolleyssä.

– Mielestäni Suomessa on hyviä passareita, ja joka vuosi joukkueen toinen passari on ollut kovatasoinen ja potkinut minua eteenpäin. Minusta meillä on ollut aina kovaa kilpailua, Alanko vakuutti.

Näin Saksa kaatuu

Suomi avasi EM-karsinnat vuoden 2026 kisoihin kitkerällä 2–3-kotitappiolla Sveitsiä vastaan. Torstaina vastaan asettuu lohkon suurin ennakkosuosikki Saksa, joka kaatoi Sveitsin nihkeän ensimmäisen erän jälkeen suorastaan rallatellen 3–0.

Lopputurnauspaikan saavuttaa kaikkien seitsemän lohkovoittajan lisäksi viisi parasta lohkokakkosta.

Saksan Sarah Straube tuulettaa joukkuekavereidensa kanssa.
Saksan ykköspassari Sarah Straube oli hyvässä vireessä Sveitsi-ottelussa. Kuva: CEV

Vaikka avaustappio vaikeutti huomattavasti Suomen mahdollisuuksia kisapaikkaan, joukkueessa lähdetään kuitenkin pelaamaan ottelu kerrallaan. Suomi saa myös kokoonpanoonsa takaisin Sveitsi-ottelusta puuttuneen keskitorjuja Ella Autereen, jonka Buser odottaa ainakin hidastavan Saksan hyökkäyksiä.

Päävalmentaja muistutti Lentopalloliiton tiedotteessa, ettei pelejä pelata paperilla ja Saksallakin on heikkoutensa.

Alanko haluaa nähdä pelaajilta ainakin parempaa peliä kuin Sveitsiä vastaan.

– Saksalla on myös aika uusi rosteri, sieltä puuttuu muutamia avainpelaajia, joten odotan, että pääsemme haastamaan Saksaa niin hyvin kuin mahdollista. Toivottavasti saadaan niiltä sarjapisteitäkin tästä pelistä.

Suomen joukkue on tarkkaillut Saksaa huolella, ja keskiviikkona harjoitusten lisäksi keskityttiin videoiden analysointiin. Alangon mukaan Suomella on otteluun taktiikka valmiina. Joukkueessa tiedetään, miten vastustajan tehokas keskitorjunta murretaan: hyvällä syötöllä vastaanotto rikki, jolloin peli siirtyy laitoihin. Sen jälkeen laitapelaajat pitää vain saada kiinni.

– Meiltä vaaditaan hyvää ja aggressiivista syöttöpeliä sekä Saksan avainpelaajien pysäyttämistä. Emme heitä tietenkään kokonaan saada kuriin, mutta tarpeeksi. Olemme löytäneet hyvän taktiikan. Nyt se pitää vain toteuttaa hyvällä puolustuksella ja torjunnalla.

Suomen ja Saksan välinen EM-karsintaottelu Schwerinistä on nähtävissä TV2:ssa, Yle Areenassa ja Yle-sovelluksessa 29.8. kello 18.55 alkaen.