Terveydenhuollossa Itä-Suomen yhteistyöalue tekee ensi talven aikana selvitykset yhteistyöstä silmätautien hoidon sekä tekonivelkirurgian palveluiden tuottamisessa. Yhteistyöalueen muodostavat Etelä-Savon, Keski-Suomen, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon hyvinvointialueet.
Selvitykset ovat osa koko yhteistyöalueen erikoissairaanhoitoa koskevaa työnjakoselvitystä, joka etenee hitaammin ensi vuoden aikana.
Esimerkiksi silmätaudeissa tai tekonivelkirurgiassa yhteistyö voisi hyvinvointialueiden mukaan tarkoittaa alueen asukkaita hoitavaa yhteistä sairaalaa tai muuta nykyistä pitemmälle menevää palvelutuotannon yhteistyötä.
Keski- ja Itä-Suomen väestö vanhenee, ja samalla silmätautien ja tekonivelkirurgian palvelutarve kasvaa. Henkilöstöpulan ja kireän talouden vuoksi hyvinvointialueiden on löydettävä erikoissairaanhoitoon uusia ratkaisuja.
– Haluamme tehdä selvityksen koko erikoissairaanhoidon työnjaosta. Meillä on haasteita tekoniveljonoissa ja silmälääkäreiden saatavuudessa. Näissä on pakko edetä nopeammin, sanoo johtaja Santeri Seppälä Etelä-Savon hyvinvointialueelta.
Seppälä sanoo, että yhteistyötä Itä-Suomen yhteistyöalueella on tehty jo aiemmin, mutta nyt haetaan vielä enemmän rakenteellisia vaihtoehtoja.
– Jos mietitään tekonivelprosessia, me haluamme tarjota selvityksen vaihtoehdoksi, että paikka olisi esimerkiksi Savonlinnassa, sanoo Seppälä.
Etelä-Savossa tekoniveljonot ovat maan lyhyimmät, naapurialueilla on tilanne on heikompi. Esimerkiksi Pohjois-Savon hyvinvointialue otti viime vuonna käyttöön palvelusetelin tekonivelleikkausten jonon purkamiseksi.
Pohjois-Savon hyvinvointialue lyhentää tekonivelleikkausten hoitotakuujonoa myös ostamalla leikkauksia yksityiseltä Mehiläiseltä.