Saudi-Arabian MM-isännyys herättää maailmanlaajuista huolta – Suomen Palloliitto äänestää saudikisojen puolesta

Saudi-Arabian MM-projekti on herättänyt laajaa kritiikkiä. Tästä huolimatta Kansainvälinen jalkapalloliitto myöntää öljyvaltiolle jalkapallon jättitapahtuman.

Fifan puheenjohtaja Gianni Infantino veljeili Venäjän presidentin Vladimir Putinin (oik.) ja Saudi-Arabian kruununprinssin Muhammad bin Salmanin kanssa Venäjän MM-kisoissa 2018.
Saudi-Arabian kruununprinssi Muhammad bin Salman (vas.), Kansainvälisen jalkapalloliiton puheenjohtaja Gianni Infantino (kesk.) ja Venäjän presidentti Vladimir Putin viihtyivät yhdessä Venäjän MM-kisoissa 2018. Kuva: Peter Schatz / All Over Press
  • Jelena Leppänen

Saudi-Arabian hallitsijoiden pitkäaikainen MM-unelma on enää loppusinettiä vailla.

Öljyvaltio on ainoa hakija vuoden 2034 jalkapallon miesten MM-turnauksen järjestäjäksi. Valinta on tarkoitus vahvistaa virallisesti Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan kongressissa ensi viikon keskiviikkona.

Fifan jäsenmaat äänestävät kyseisessä virtuaalikokouksessa, hyväksyvätkö ne Saudi-Arabian MM-isännyyden. Vaikka äänestys on ainoan hakijan kohdalla lähinnä muodollisuus, esimerkiksi Ruotsin jalkapalloliiton kanta on herättänyt länsinaapurissa kovaa keskustelua.

Ruotsin jalkapalloliiton puheenjohtaja Fredrik Reinfeldt kertoi aiemmin, että liitto kannattaa Saudi-Arabian kisaisännyyttä. Ilmoitus herätti länsinaapurissa laajaa kritiikkiä muun muassa Saudi-Arabian heikon ihmisoikeustilanteen ja hähmäisen hakuprosessin vuoksi.

Saudi-Arabian kruununprinssi Muhammad bin Salman F1-varikolla.
Saudi-Arabian kruununprinssiä Muhammad bin Salmania on syytetty lukuisista ihmisoikeusrikkomuksista. Kuva: Cristiano Barni / Getty Images

– Sekä järjestäjämaa että valintaprosessi ovat niin kaukana ruotsalaisen jalkapallon arvoista kuin voi kuvitella, Ruotsin jalkapallokannattajien yhdistyksen puheenjohtaja Isak Edén kommentoi Fotbollskanalenille.

Suomen Palloliiton puheenjohtajan Ari Lahden mukaan myös Suomi antaa näillä näkymin hyväksyntänsä saudien MM-isännyydelle.

– Ymmärrykseni mukaan kaikki Pohjoismaat ovat lähtökohtaisesti hyväksymässä Saudi-Arabian ehdokkuuden, Lahti kertoi torstaina Yle Urheilulle.

Millä perusteella päädyitte tällaiseen ratkaisuun?

– Yksi tekijä on, että Saudi-Arabia on ainoa hakija. Fifa on myös arvioinut, että Saudi-Arabian hakemus täyttää minimivaatimukset, joita Fifa on asettanut MM-järjestäjille. On erittäin todennäköistä, että tuo hakemus hyväksytään ensi viikolla suurella äänienemmistöllä, ellei peräti yksimielisesti.

Lahden mukaan asia kirkastui syksyllä Ranskassa Euroopan jalkapalloliiton Uefan kokouksen yhteydessä. Pohjoismaiden (Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Islanti, Färsaaret) liitot pitivät siellä yli tunnin palaverin, johon ne kutsuivat myös Saudi-Arabian kisajärjestäjiä.

Ari Lahti Qatarissa MM-kisoissa 2022.
Palloliiton johtohahmo Ari Lahti tapasi saudien kisajärjestäjiä syksyn aikana. Kuva: Sebastian Backman / Yle

Lahti kertoo, että kokoontumisessa keskusteltiin muun muassa Saudi-Arabian ihmisoikeustilanteesta, seksuaalivähemmistöjen asemasta ja siirtotyöläisten kohtelusta. Suomalaispomon mukaan kisajärjestäjät vaikuttivat valmistautuneen kysymyksiin hyvin.

– Saudidelegaatiosta välittyi, että he haluavat tosissaan muutosta asioihin, jotka ovat askarruttaneet meitä.

– Tiedämme kaikki Saudi-Arabian nykytilanteen. Maan MM-kisahakemus pohjautuu pitkälti lupauksiin. Jos ne toteutuvat, se on varmasti pohjoiseurooppalaisittain katsoen hyvä asia.

Yli 300 teloitusta tänä vuonna

Lukuisat ihmisoikeusjärjestöt kuten Amnesty International ja Human Rights Watch ovat vaatineet Saudi-Arabian MM-projektin pysäyttämistä. Amnesty kuvaili hiljattain Saudi-Arabian ihmisoikeustilannetta karmeaksi.

Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan naisten ja seksuaalivähemmistöjen asema maassa on yhä erittäin heikko.

Saudi-Arabia on teloittanut tänä vuonna yli 300 ihmistä, toisinajattelijoita on heitetty vankilaan ja ihmisiä on häädetty kodeistaan urheilun megaprojektien kuten futuristisen Neom-kaupungin tieltä.

Ilmahavainnekuva valtavasta kiiltävästä rakennuskompeksista aavikolla, jonka sisällä on jalkapallokenttä.
Saudi-Arabia on aloittanut osana maailmanvalloitustaan lukuisia jättimäisiä rakennusprojekteja. Kuva: AOP

Lisäksi maata epäillään sotarikoksista Jemenin sisällissodassa ja kruununprinssi Muhammad bin Salman on linkitetty toimittaja Jamal Khashoggin murhaan.

– Pahaltahan tuo totta kai kuulostaa. Iso osa saudien MM-hakemuksesta pohjautuu muutokseen, johon he pyrkivät. On täysin mahdotonta sanoa, toteutuuko se vai ei. Fifan vastuulla on valvoa, että hakemuksessa luvatut asiat myös toteutuvat, Lahti sanoo.

Suomalaisen futispomon mukaan pientä kehitystä parempaan on jo tapahtunut.

– Nyt Saudi-Arabiassa pelataan naisten jalkapalloa ja naisia on katsomossa. Kymmenen vuotta sitten se olisi ollut mahdoton ajatus. Mutta eivät nämä asiat ja asenteet tietenkään hetkessä muutu.

Fifa ja rahakas saudidiili

Saudi-Arabian ohella myös Kansainvälinen jalkapalloliitto on ollut rajun kritiikin kohteena.

Fifa solmi aiemmin tänä vuonna muhkean sponsorisopimuksen Saudi-Arabian valtiollisen öljy-yhtiön Aramcon kanssa. Arvioiden mukaan sopimuksen arvo on lähes 100 miljoonaa euroa vuodessa.

Vuonna 1965 perustettu Aramco on eniten kasvihuonekaasuja maailmassa tuottanut yhtiö, joka on saanut YK:lta varoituksen toiminnastaan.

Hiljattain 130 naisjalkapalloilijaa vaati Fifaa lopettamaan yhteistyön öljyjätin kanssa.

Linda sällström.
Suomen maajoukkueen avainpelaaja Linda Sällström oli yksi jalkapalloilijoista, jotka vaativat Fifaa lopettamaan yhteistyön öljy-yhtiö Aramcon kanssa. Kuva: Tomi Hänninen / Yle

Kriitikot ovat syyttäneet Fifaa täydellisestä välinpitämättömyydestä.

Osana Saudi-Arabian MM-kisahakemusta kansainvälinen lakifirma Clifford Chance teki kartoituksen maan ihmisoikeustilanteesta. Lukuisten ihmisoikeusjärjestöjen mukaan kartoitus sisälsi virheellistä tietoa ja jätti huomioimatta oleellisia aiheita.

Lisäksi Clifford Chancen osakas Fahad Abuhimed on työskennellyt useissa tärkeissä rooleissa saudihallituksen alaisuudessa.

Kaikesta huolimatta Fifa antoi hiljattain Saudi-Arabian MM-kisahakemukselle kaikkien aikojen korkeimmat pisteet 4,2/5.

Mitä tämä kertoo Fifan toiminnasta, Ari Lahti?

– Fifan raportissa tuodaan voimakkaasti esiin, että iso osa asioista, joita arviossa on tutkittu, ovat kaikki kisajärjestäjien lupausten varassa. Esimerkiksi 11 MM-stadionia, jotka pitää vielä rakentaa. Siihen liittyy merkittävä riski. Jos kuitenkin asiat toteutuvat kuten on sanottu, MM-fasiliteeteista tulee ihan huiput.