2020-luvulla Oulun kaupunginjohto on ajautunut kohusta toiseen.
Kaksi entistä johtajaa on syytteessä virkarikoksista, aiempi kaupunginjohtaja savustettiin virastaan ulos ja viimeisimpänä käänteenä kahdesta johtajasta on meneillään poliisin esiselvitys.
Vaasan yliopiston hallintotieteiden emeritusprofessori Ari Salminen toteaa, että pohjimmiltaan Oulun kaupungin ylimmässä johdossa tuntuu vallitsevan jopa korruptiivinen kulttuuri.
Tässä jutussa kerromme, mitä kaupungin johdossa on viime vuosina tapahtunut.
Tuorein kohu ”muroihin ripuloimisesta”
Mikko Salmi on viimeisin poliisin silmän alle päätynyt johtaja. Useita varoituksia viisivuotisen uransa aikana kerännyt Salmi irtisanoutui viestintäjohtajan virastaan 9. joulukuuta. Viimeinen pisara olivat Salmen oululaisista yrittäjistä antamat lausunnot Pohjois-Pohjanmaan matkailufoorumilla, kun Salmi sanoi oululaisten ”ripuloivan omiin muroihinsa”.
Katso alla olevista korteista, ketkä ovat tapauksen keskiössä.
Matkailufoorumin aikoihin kaupunki oli Kalevan mukaan tehnyt tutkintapyynnön poliisille Salmen yli 36 000 euron ylityökorvauksista, sekä muista kaupungin ohjeiden rikkomisista vuosien 2022–2024 aikana.
Samassa tutkintapyynnössä kohteena oli hallintojohtaja Ari Heikkinen, joka Salmen esimiehenä oli hyväksynyt toimet.
Lokakuussa, vain pari kuukautta ennen Salmen eroa, syyttäjälaitos nosti entistä yhdyskuntajohtaja Matti Matinheikkiä vastaan syytteen törkeästä petoksesta ja törkeästä virka-aseman väärinkäytöstä.
Kyse oli kaupungin omistamasta autosta, polkupyörästä ja autopaikasta, jotka olivat pääosin Matinheikin yksityiskäytössä. Poliisin mukaan Matinheikin saama rahallinen hyöty oli yli 40 000 euroa. Teot sijoittuivat vuosille 2018–2020.
Silloinen kaupunginjohtaja Päivi Laajala ei vienyt asiaa poliisin tutkittavaksi, vaan Matinheikki selvisi varoituksella. Laajalaa syytetään nyt virka-aseman väärinkäyttämisestä.
Rikosasiantuntijoiden mielestä varoitus ei kuitenkaan ollut riittävä toimi, vaan kaupungin olisi pitänyt tehdä asiasta rikosilmoitus.
Ex-kaupunginjohtaja salaili kirjeenvaihtoa
Kun Matti Matinheikin toiminta tuli julkisuuteen lokakuussa 2022, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mirja Vehkaperä (kesk.) puolusti kaupungin toimia. Vehkaperä sanoi tuolloin, että ”varoitus oli riittävä ja juridisesti oikea toimenpide”.
Näin Vehkaperä kommentoi asiaa nyt.
Seuraava käänne jupakassa oli se, kun Laajalaa kaupunginjohtajana seurannut Seppo Määttä kieltäytyi luovuttamasta kaupungin virkamiesten sähköpostiviestejä Matinheikin tapaukseen liittyen. Asia päätyi lopulta hallinto-oikeuteen, ja vasta uhkasakon edessä kaupunki taipui luovuttamaan asiakirjoja.
Saman vuoden lopussa valtuusto painosti Määtän eroamaan kaupunginjohtajan virasta.
Professori: kyse voi olla korruptiosta
Useamman tapauksen esilletulo lyhyen ajan sisällä saa hallintotieteiden emeritusprofessori Ari Salmisen mietteliääksi.
– Jos joku hyväksyy toimintaa, joka ei kestä päivänvaloa, on silloin toiminut itsekin aivan yhtä epäeettisesti. Sellaisessa tilanteessa on kyse korruptiosta, Salminen linjaa.
Salmisen mukaan lisäksi Oulun kaupungin johtajien käytös myös yksilötasolla jättää toivomisen varaa.
– Kaupungin johto nojaa loppupeleissä kansalaisten luottamukseen. Nämä tapaukset eivät missään tapauksessa luottamusta lisää, Salminen kertoo.
Imagoa pohtii myös kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jarmo Husso (kok.). Kontrolli on pettänyt, hän sanoo.
– Kyllä tämä on Oululle mainehaitta. Sen asian kiistäminen olisi aivan irrationaalista. Tämä ei ole ollut kenellekään mukavaa, ei viranhaltijoille eikä meille luottamushenkilöille, jotka olemme sivusta joutuneet seuraamaan tätä.
Myös Vehkaperä on harmissaan esille tulleista tapauksista. Hänen mukaansa kyse ei ole ainakaan kaupungin johtamisjärjestelmän ongelmista.
– Ohjeistuksista tämä ei varmasti ole kiinni, vaan tietenkin moraalista, että niitä kaikki noudattaa ja asioihin puututaan, jos jotakin havaitaan.
Onko tässä kyse sitten siitä, että kaupungin sisällä on noussut esille oman edun tavoittelua?
– Yksittäisissä tapauksissa kyllä näin voi sanoa, ja on selvää, että niistä tulee rangaistuksia ja ne tutkitaan perinpohjaisesti.
Tiedätkö lisää aiheesta? Onko sinulla juttuvinkki Ylen uutisiin?
Voit olla luottamuksella yhteydessä. Voit lähestyä meitä myös sähköpostilla: paivi.kongas@yle.fi. Luemme kaikki yhteydenotot, mutta emme pysty takaamaan jokaiselle henkilökohtaista vastausta. Tietoja käsitellään vain journalistisessa tarkoituksessa.
19.12. kello 14.00 Juttuun lisätty tieto siitä, että Mikko Salmen ylityökorvausten suuruudesta kertoi ensimmäisenä Kaleva.