Lähijunan suosio kasvoi Kymenlaaksossa yli 10 prosenttia viime vuonna – uusi pysäkki siintää horisontissa

Lähijunayhteys on tärkeä esimerkiksi työmatkojen, opiskelun ja tapahtumien kannalta.

Sm2-mallinen O-jlähiuna Kouvolan rautatieasemalla.
O-juna aloitti liikennöinnin Kouvolan ja Kotkan sataman välillä alkuvuodesta 2022. Arkistokuva. Kuva: Antro Valo / Yle
  • Heikki Koskinen

Kotkan ja Kouvolan seudun lähijuna-asemien matkustajamäärät kasvoivat viime vuonna noin 13 prosenttia edellisestä vuodesta.

VR:n lähiliikennejohtaja Anu Punolan mukaan suosituimmat vuorot osuvat työ- ja koulupäivien alkuun ja loppuun. Vapaa-ajan matkustaminen puolestaan näkyy perjantaina ja lauantaina.

– VR:n datan mukaan vilkkaita välejä ovat koko matka Kotkan ja Kouvolan välillä. Myös esimerkiksi Kouvolan ja Kyminlinnan väli on suosittu, kertoo Punola.

O-juna aloitti liikennöinnin Kouvolan ja Kotkan sataman välillä alkuvuodesta 2022, jolloin rataosuus liitettiin osaksi lähiliikenneverkkoa.

Kartta Kouvolan, Kotkan ja Haminan välisestä junayhteydestä.
Lähijunapysäkit Kouvolan ja Kotkan välillä. Haminaan kulkee vain tavaraliikennettä. Kuva: Antro Valo / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap

Tärkeä merkitys kaupungeille

Kotkan kehitysjohtaja Toni Vanhalan mukaan lähijunalla on tärkeä merkitys kaupungille.

– Lähijuna palvelee Kymenlaakson sisäistä työssäkäyntiliikennettä ja opiskelijoita sekä matkailua, erityisesti tapahtumia. Ja tietysti lähijuna kytkee Kotkan osaksi valtakunnan raideverkkoa, sanoo Vanhala.

Kouvolan joukkoliikennesuunnittelija Kalle Porthén korostaa junayhteyden tärkeyttä lisäksi hyvinvointialueen työntekijöille ja asiakkaille.

– Kouvolan näkökulmasta on tärkeää, että Kouvolan ja Kotkan välillä kulkee vähäpäästöinen ja nopea lähijunayhteys, sanoo Porthén.

Uusi pysäkki horisontissa

Väylävirasto on viime vuosina tehnyt mittavaa remonttia Kotkan ja Kouvolan välisille junapysäkeille. Viime joulukuussa Paimenportin ja Tavastilan asemat saatiin uudistettua.

Kotkan kehitysjohtaja Toni Vanhala kertoo, että kaupungilla on visiona myös uuden pysäkin saaminen Kotkaan.

– Tulevaisuudessa siintää uusi lähijunaseisake Keltakalliolla, kun teollisuusalue rakentuu, mutta tämä on vasta visioasteella. Seisake palvelisi työssäkäyntiliikennettä, sanoo Vanhala.

Kotkan Keltakallioon suunnitellaan suuria akkualan ja vihreän siirtymän investointeja.

Valtio toivoo kunnilta rahaa

Tällä hetkellä Kouvolan ja Kotkan välillä kulkee yhdeksän päivittäistä vuoroa. Kunnat voisivat ostaa lisävuoroja VR:ltä esimerkiksi suuria tapahtumia varten.

– Taloudellisista syistä tähän ei ole toistaiseksi lähdetty, toteaa Kotkan kehitysjohtaja Toni Vanhala.

Vanhalan mukaan valtion kanssa käydään vuoropuhelua lähijunaliikenteen jatkosta 2030-luvulla.

– Valtio odottaa ainakin näillä näkymin kaupungeilta rahoitusta liikenteelle.

Kaakkois-Suomessa uusia lähijunareittejä on visioitu myös Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan välille. Video vuodelta 2023.