Joel Pohjanpalo onnistui – Mehmet Hetemaj'n ennustus toteutui puoliksi

Joel Pohjanpalon kahdeksan ottelun maaliton putki päättyi Serie A:ssa.

Pohjanpalo kuvattuna.
Joel Pohjanpalo palasi maalin makuun kahdeksan ottelun tauon jälkeen. Kuva: Alessio Marini / AOP
  • Simo Arkko

Joel Pohjanpalo katkaisi lauantaina pitkän maalittoman putkensa jalkapallon Serie A:ssa, kun Venezia pelasi 1–1-tasapelin Empolia vastaan.

Pohjanpalo onnistui jo viidennellä peliminuutilla. Suomalainen säntäsi prässäämään Empolin maalivahti Devis Stiven Vasquezia. Maalivahti yritti purkaa pallon kauemmaksi, mutta suomalainen ennätti tielle ja pallo kimposi suoraan maaliin.

Kauden viidennen maalinsa tehnyt Pohjanpalo oli onnistunut edellisen kerran 30. lokakuuta Udinesea vastaan. Edellisessä ottelussa Napolia vastaan suomalainen joutuikin ensimmäistä kertaa tällä kaudella avauskokoonpanon ulkopuolelle.

Italian jalkapalloa tarkasti seuraava asiantuntija Mehmet Hetemaj povasi jo alkuviikosta, että Pohjanpalo onnistuu Empolia vastaan.

– ”Jolle” iskee aika usein tärkeissä otteluissa. Kun näyttää, että on heikompi jakso menossa, niin Pohjanpalo kaivaa itsensä esille. Sellainen kutina on, että ”Jolle” ratkaisee ottelun, Hetamaj sanoi Yle Urheilulle.

Hetemaj'n ennustus toteutui puoliksi, sillä Pohjanpalo onnistui viimeistelyssä, mutta ei ratkaissut ottelua. Empoli sai pelin tasoihin puolen tunnin jälkeen, kun Sebastiano Esposito viimeisteli maalinsa tolpan kautta.

Venezia on Serie A:ssa toiseksi viimeisellä sijalla, mutta nousi tasapisteisiin pelin vähemmän pelannutta Cagliaria vastaan. Eroa putoamisviivaan on kaksi pistettä.