Vanhuspalveluista leikataan liki 140 miljoonaa, etähoitoa lisätään – tutkija: Digitalisaatio ei vie ketään vessaan

Professorin mukaan säästösumma on järkyttävä, sillä palvelut ovat jo nyt riittämättömät.

Marjatta Marjamäki istuu nojatuolissa olohuoneessa.
Uusimmassa MOT-ohjelmassa käsitellään 87-vuotiaan Marjatta Marjamäen tilannetta. Omaiset olisivat halunneet hänet hoivakotiin jo hyvän aikaa sitten. Kuva: Janne Järvinen / Yle
  • Kirsi Karppinen

Vanhusten palveluista haetaan Suomessa lähes 140 miljoonan euron säästöjä tänä vuonna. Asia selviää Ylen MOT-toimituksen laajasta, ikääntyneiden palveluita koskevasta selvityksestä.

MOT kysyi kaikilta hyvinvointialueilta ja Helsingistä, minkä suuruisia säästöjä ikääntyneiden palveluista haetaan vuonna 2025.

Säästösumma toimitettiin kaikkialta muualta paitsi Itä-Uudenmaan, Kymenlaakson ja Pohjois-Karjalan hyvinvointialueilta.

Itä-Uudeltamaalta saadun vastauksen mukaan säästötavoitetta ei ole asetettu tälle vuodelle, ja Kymenlaaksosta kerrottiin, ettei varsinaista euromäärää ole eritelty. Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta puolestaan arvioitiin, että säästösumma tulee olemaan muutaman miljoonan luokkaa, mutta tarkkaa summaa ei vielä tiedetä.

Alla olevasta kartasta pystyt katsomaan tarkemmin oman alueesi tilanteen. Määrät ovat osalla alueista noin-arvioita.

Säästösummat on saatettu laskea alueilla toisistaan poikkeavilla tavoilla. Eroavaisuuksia voi olla esimerkiksi siinä, mitä ikääntyneiden palveluihin on laskettu mukaan.

Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikköä Suomessa johtavan professorin Teppo Krögerin mukaan säästösumma on järkyttävä, sillä vanhusten palvelut ovat jo nyt riittämättömät.

Esimerkiksi julkisesti järjestetyn kotihoidon käyntimäärät ovat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen viimeisimpien tilastojen mukaan vähentyneet, ja käynnit ovat usein myös lyhyitä.

Ympärivuorokautiseen hoivaan jonotti puolestaan vuoden lopussa MOT:n selvityksen perusteella yli 2 200 vanhusta.

– Me tutkijat olemme puhuneet tästä ilmiöstä hoivaköyhyytenä, ja se näyttäisi olevan varsin laajaa jo. Mikäli asioita ei korjata, tilanne on kyllä erittäin ikävällä kehityslinjalla, Kröger sanoo.

Hyvinvointialueiden taloustilanne on hyvin vaikea.

Osa alueista säästää hoivakotihoidosta

MOT kysyi tietopyynnössään, onko yksi tavoitelluista säästökeinoista vähentää tai välttää vanhusten sijoittamista ympärivuorokautiseen hoivaan.

Seitsemän aluetta vastasi kysymykseen ”kyllä” ja kahdeksan ”ei.”

Muut alueet eivät vastanneet kysymykseen suoraan. Alueilta esimerkiksi todettiin, että ”palvelurakennetta kevennetään” tavoitteellisesti. Alueet aikovat lisätä esimerkiksi yhteisöllistä asumista, jonka toivotaan vähentävän ympärivuorokautisen palvelun tarvetta.

Yhteisöllisellä asumisella tarkoitetaan Valviran mukaan asumista asumisyksikössä, jossa asiakkaalla on hänen tarpeitaan vastaava asunto ja sosiaalista kanssakäymistä edistävää toimintaa. Valviran mukaan yhteisöllistä asumista ei voida rinnastaa ympärivuorokautiseen asumiseen, sillä henkilöstöä ei ole paikalla vuorokauden ympäri.

– Tämänhetkisessä keskustelussa erityisen ongelmallista on se, että yhteisöllinen asuminen on esitetty tavaksi vähentää ympärivuorokautisen hoidon paikkoja. Siihen se ei kerta kaikkiaan sovi. Yhteisöllinen asuminen ei ole ympärivuorokautista hoitoa, professori Teppo Kröger sanoo.

Etähoitoa lisätään koko maassa

Jutussa kerrottiin aiemmin, että Satakunnan hyvinvointialue hakee suurinta säästösummaa, yli 31:tä miljoonaa euroa. Uutisen julkaisemisen jälkeen hyvinvointialue ilmoitti, että on vahingossa antanut Ylelle virheellistä tietoa. Heidän antamansa summa on tämän ja ensi vuoden yhteissumma, kertoo ikääntyneiden palvelujen toimialuejohtaja Jaana Männikkö.

Tälle vuodelle Satakunta hakee Männikön mukaan ikääntyneiden palveluista noin 19 miljoonan säästöjä, ja loput säästöistä ajoittuisivat ensi vuodelle.

Satakunta oli yksi niistä alueista, jotka ilmoittivat hakevansa säästöjä ympärivuorokautista hoivaa vähentämällä ja välttämällä. Satakunta aikoo myös lisätä teknologian käyttöä vanhuspalveluissa ja hakea säästöä sitä kautta.

MOT:n selvityksen perusteella ikääntyneille aiotaan tarjota myös muualla maassa lisääntyvällä tahdilla erilaisia digipalveluita.

Professori Teppo Kröger arvioi, ettei digitalisaatiosta tule suurta pelastajaa vanhuspalveluihin.

– Ihan konkretisoituna on niin, että digitalisaatio ei vie ketään vessaan.

Uusimmassa MOT-ohjelmassa käsitellään kotona asuvien vanhusten pärjäämistä. Nyt olen ihan yksin on katsottavissa Yle Areenassa.

Oikaistu 13.1.2025 kello 11.21: Jutun otsikkoa, leipätekstiä ja grafiikkaa korjattu säästöjen kokonaissumman ja Satakunnan hyvinvointialueen luvun osalta, koska hyvinvointialueen luku muuttui. Hyvinvointialue oli antanut Ylelle vahingossa virheellistä tietoa: he olivat antaneet kahden vuoden yhteissumman. Aiemmin Satakunnan hyvinvointialueen luku oli noin 31 miljoonaa, korjattu luku on noin 19 miljoonaa.