Italian pastat ja viinit voivat pian saapua Suomeen junalla – tällaisia vaihtoehtoja merikuljetuksille on jo syntynyt

Uutta sähköistettyä ratayhteyttä Suomesta Ruotsin Haaparantaan hyödyntävät ensimmäisenä tavarajunat. Tänä vuonna on alkamassa säännöllinen rahtijunaliikenne Italiaan.

Nurminen Logisticsin konttijuna lähti torstai-iltana Göteborgin satamasta matkalle Ruotsin läpi Haaparantaan. Juna saapuu perille lauantaina. Video: Svante Altas / APM Terminals
  • Jari Tanskanen

Göteborgin satamassa lastattiin torstaina pitkää konttijunaa, jonka määränpäänä on Ruotsin ja Suomen rajan tuntumassa sijaitseva Haaparanta.

Perillä Haaparannassa juna on lauantaina aamupäivällä. Kyydissä on 30 merikonttia, jotka kuljetetaan kuorma-autoilla Suomeen.

– Junan koko lasti päätyy Suomeen. Tavarat tulevat Göteborgin satamaan ruotsalaisille asiakkaille ja ruotsalaiset asiakkaat toimittavat edelleen ne suomalaisille vastaanottajille, sanoo Nurminen Logisticsin rautatieliiketoiminnasta vastaava myyntijohtaja Marjut Linnajärvi.

Turisteja Haaparannan rautatieasemalla.
Tavarajunien lisäksi Haaparannasta lähtevät myös matkustajajunat. Ruotsin pohjoisten läänien omistama Norrtåg-yhtiö liikennöi Haaparannan ja Bodenin välillä. Kuva: Antti Ullakko / Yle

Kontit olisi mahdollista tuoda Suomeen myös junalla, mutta VR ei toistaiseksi pidä konttiliikenteen aloittamista Suomesta Haaparantaan kannattavana.

VR Transpoint on selvittänyt säännöllisen konttijunaliikenteen aloittamista Helsingin ja Oulun välillä. Sama juna kävisi hakemassa kontit Haaparannalta.

– Meillä oli ajatuksena, että noin 150 konttia viikossa voisi olla niin järkevä volyymi, että saadaan vaikkapa kolme kertaa viikossa kiertävä juna. Toistaiseksi tämmöisiä volyymeja ei olla tunnistettu, sanoo VR Transpointin kaupallinen johtaja Joni Lehtonen.

Lehtonen sanoo, että VR kuljettaa tälläkin hetkellä kuormakontteja varustamoille ja teollisuusasiakkaille asiakkaiden tehtaiden ja satamien välillä, mutta yhtiö ei ole mukana Haaparannan kautta kulkevassa liikenteessä.

VR Transpointin kaupallinen johtaja Joni Lehtonen.

Rautateiden tavaraliikenne oli Haaparannalla keskeytyneenä vuosia, mutta liikenne käynnistyi uudelleen viime vuonna.

Suurimpana syynä tähän oli yritysten huoli huoltovarmuudesta, jos merikuljetukset Itämerellä syystä tai toisesta estyvät.

Viikottainen konttijuna Haaparannan ja Göterborgin välillä on edellytys sille, että vaihtoehtoinen kuljetusreitti on käytössä myös poikkeustilanteissa. Siirtokuormauskalustoa ja raiteita ei voi rakentaa pelkästään häiriötilanteita varten.

Säännöllisiä rahtikuljetuksia olisi kuitenkin oltava enemmän, jotta poikkeustilanteissa liikennemääriä voidaan nopeasti kasvattaa.

Nurminen Logisticsin rautatieliikenteestä vastaava johtaja Marjut Linnajärvi.

Ruotsin läpi Pohjois-Suomeen tulevan rautatierahdin määrä kasvaa tänä vuonna.

Ruotsalainen rautatieoperaattori selvittää jo säännöllisen rahtijunaliikeneen aloittamista Italiasta Haaparantaan.

– Niissä junissa ei todennäköisesti tulla kuljettamaan selluloosaa tai muita metsäteollisuuden tuotteita, vaan keskusteluja käydään italialaisen viinin, samppanjan, pastan ja erilaisten rakennus- ja sisustustuotteiden kuljettamisesta, sanoo Marjut Linnajärvi.

Kyse olisi Örebrohon nykyisin menevästä rahtijunasta, jonka reittiä jatkettaisiin Haaparantaan.

Uusi rahtiyhteys tekisi myös myös pienemmille ja keskisuurille suomalaisyrityksille mahdollisuuden siirtää kuljetuksia rautateille, kun merikonttien sijaan yksittäiset lavat kuljetettaisiin tavaravaunuissa.

Eurooppalainen raideleveys Rovaniemelle ja Oulun kautta Raaheen

Elinkeinoelämän keskusliitto EK ehdottaa useita hankkeita, joilla varmistettaisiin Suomen kannalta välttämättömät yhteydet Keski-Eurooppaan, jos Itämeren laivaliikenne estyisi.

EK esittää eurooppalaisen raideleveyden ulottaminen Haaparannasta Rovaniemelle ja Oulun kautta Raaheen. Käytännössä se tarkoittaisi rinnakkaisen raiteen rakentamista nykyisten kiskojen viereen.

Ne olisivat ensi askel raideleveyden muuttamisessa koko Suomessa.

Kuljetusalalla se nähdään mahdollisuutena lisätä rautatiealan kilpailua Suomessa.

– Se mahdollistaisi eurooppalaisten tavarajunien tulon Suomeen asti. Ruotsissa operoi tällä hetkellä jo parikymmentä rautatieyhtiöitä, jotka operoivat junia eri puolille Eurooppaa, pohtii Linnajärvi.

Linnajärven mukaan eurooppalainen raideleveys avaisi uudenlaisia liiketoimintamahdollisuuksia Suomessa.

– Kuljetukset voitaisiin hoitaa ilman välilastauksia vaikka suoraan Italiasta. Se avaa uuden kuljetusreitin Pohjois-Suomen lisäksi esimerkiksi Pohjanmaalla, Kainuussa ja jopa Itä-Suomessa toimiville vientiyrityksille, pohtii Linnajärvi.

Välimatka näiltä alueilta on sama Haaparantaan kuin Helsingin tai Kotkan satamiin.