Vantaan Suomen cupin viestikilpailun pysäyttävin hetki koettiin naisten viestin avausosuudella sunnuntaina, kun Vuokatti Ski Team Kainuun Venla Järvelä laski ulos ladulta.
Suomen cupin kilpailusarjan johtaja ja Vuokatti Ski Teamin manageri Hannu Koivusalo on ollut urheilijaan yhteydessä ja kertoo Järvelän kotiutuneen sairaalasta myöhään sunnuntaina.
– Hän on päässyt eilen illalla sairaalasta ja on matkustanut yön aikana kotiin, Koivusalo kertoo.
Ulosajon myötä Järvelä, 21, törmäsi pehmustettuun sähkökaappiin. Järvelä oli tapauksen jälkeen tajuissaan ja hänet kuljetettiin onnettomuuspaikalta ahkiolla stadionalueelle.
Lääkärin ja ambulanssin hoitohenkilökunnan tarkastuksen jälkeen Järvelä vietiin sairaalaan lisätutkimuksiin ja röntgenkuviin.
Kisalääkäri Timo Klemola kertoi kilpailun jälkeen Yle Urheilulle, että Järvelällä on mahdollisesti kylkiluita poikki, muttei selkä-, kaularanka- tai raajavammoja.
Koivusalo kertoo, että tapaukseen reagoitiin onnettomuuspaikalla suunnitellusti. Kisajärjestäjien edustajat hälyttivät paikalle nopeasti ensiapua. Matkaa stadionilta onnettomuuspaikalle oli noin 200 metriä.
– Kyseinen paikka ei sinänsä ollut millään muotoa poikkeuksellinen. Hän oli huomannut, että sisäkurvissa on jäätä ja ottanut ulkokurvista oman ajolinjansa. Ja siinä yhteydessä suksen kärki oli tarttunut verkkoon, hän oli kaatunut ja törmännyt sähkökaappiin.
– Sähkökaappi oli asianmukaisesti pehmustettu ja paikalla oli lisäksi suojaverkkoja, joten käytännössä kaikki se oli tehty järjestäjien puolesta, mitä kuuluukin tehdä.