Tornio on valmis rahoittamaan henkilöjunaliikennettä Suomesta Ruotsiin

Rahoituksesta pääosan toivotaan järjestyvän valtiolta, mutta torniolaiset kysyvät apua rahoitukseen myös naapurikunnilta.

Sähköistetty Torniosta Ruotsin Haaparantaan menevä rautatiesilta.
Suomen puolelta Torniosta Ruotsiin Haaparannalle menee rautatiesilta, joka on sähköistetty. Kuva: Antti Ullakko / Yle
  • Riikka Rautiainen

Tornion kaupunki osallistuu Suomesta Ruotsiin kulkevan henkilöjunayhteyden rahoittamiseen. Tornion kaupunginhallitus valtuutti tiistaina kaupunginjohtaja Jukka Kujalan ja kehitysjohtaja Sampo Kangastalon neuvottelemaan asiasta.

– Meillä on nyt väljä lupaus neuvotella asiasta, joten katsotaan mihin summaan päädytään, luonnehtii Jukka Kujala.

Tornion kaupunki edellyttää, että pääosa kansainvälisen matkustajaliikenteen rahoituksesta tulee valtiolta, mutta omien kukkaronnyörien avaamisen toivotaan vaikuttavan myönteisesti asiasta päättävään liikenne- ja viestintäministeriöön.

Liikenne- ja viestintäministeriön päätöstä odotetaan yhä

Ministeriö ei ole toistaiseksi luvannut rahaa lähijunaliikenteen ostamiseen Torniosta Haaparannalle, mutta asia yritetään saada hallituksen puoliväliriihen täksi kevääksi. Sähköistetty rautatieyhteys Suomesta Ruotsiin saatiin valmiiksi loppuvuodesta 2024.

Jukka Kujalan mukaan lähijunayhteyden vuotuinen rahoitustuen tarve olisi 1,4 - 2,1 miljoonaa euroa. Kaupunki on kannattanut VR:n esitystä, jonka mukaan liikkeelle voitaisiin lähteä noin 30 viikkovuorolla.

Torniosta lähtee myös naapurikuntiin esitys, jossa kysytään Kemin, Keminmaan, Tervolan, Simon ja Ylitornion halukkuutta henkilöjunayhteyden rahoittamiseen. Naapureilta pyydetään vastausta maaliskuun puoliväliin mennessä.