Ukrainan olympiavoittaja vastaa Donald Trumpin syytöksiin Ylelle – ”Miten lapsensa menettäneet äidit suhtautuvat tähän?”

Painitähti ja kansanedustaja Žan Beleniuk kertoo järkytyksestä, jonka presidentti Trumpin kommentit herättivät ukrainalaisissa.

Painin olympiavoittaja Žan Beleniuk toimii aktiivisesti Ukrainan politiikassa.
Žan Beleniuk, 34, valittiin Ukrainan parlamenttiin vuonna 2019. Hän on nähnyt läheltä, mitä kolme vuotta kestänyt sota on merkinnyt Ukrainalle. Kuva: Serhii Mykhalchuk / Getty Images
  • Jelena Leppänen

Painin olympiavoittaja Žan Beleniuk on elänyt viime päivinä epäuskon keskellä.

Menestyksekkään uransa viime kesänä päättänyt urheilutähti on keskittynyt viime kuukausina poliittiseen työhön Ukrainan kansanedustajana ja seurannut sen myötä läheltä Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin aiheuttamaa hämmennystä.

– Kaikki ovat huolissaan. En ole kuitenkaan valmis uskomaan, että Trump uskoo oikeasti sanojaan, Kiovassa oleva Beleniuk kommentoi videopuhelun välityksellä Yle Urheilulle.

Trumpin esittämät rajut syytökset herättivät tiistaina ja keskiviikkona maailmanlaajuista järkytystä.

Trump kommentoi Ukrainassa käytävää sotaa sen jälkeen, kun USA:n ja Venäjän ulkoministerit tapasivat Saudi-Arabian pääkaupungissa Riadissa. Tapaamisessa pohjustettiin muun muassa mahdollisia Ukrainan rauhanneuvotteluja.

Ukrainan valtiojohto kritisoi tapaamista, koska sen mukaan maan edustajia ei ollut kutsuttu neuvottelupöytään.

Donald Trump kuvattuna 19. helmikuuta 2025.
Donald Trumpin kommentit ovat herättäneet laajaa huolta Ukrainassa ja muualla Euroopassa. Kuva: Aaron Schwartz/EPA

Trump reagoi kritiikkiin muun muassa syyttämällä Ukrainaa sodan aloittamisesta. Myöhemmin hän kutsui presidentti Volodymyr Zelenskyia diktaattoriksi.

– Totta kai tuollainen järkyttää. Kukaan ei uskonut mahdollisuuksiimme Venäjää vastaan, mutta olemme puolustaneet maatamme jo kolme vuotta ja maksaneet siitä verellä. Kun kuulemme Trumpin kommentteja... Miten niihin voivat suhtautua äidit, jotka ovat menettäneet lapsensa tässä sodassa? kysyy Beleniuk.

Kuumeista pohdintaa

Trumpin ulostulot ovat herättäneet Ukrainassa kovaa keskustelua yhdysvaltalaispresidentin todellisista tarkoitusperistä.

– En tiedä, voivatko Trumpin lausunnot olla osa jotain strategiaa. Trumpin ideana voi olla pelotella Eurooppaa, jotta se ottaisi enemmän vastuuta Ukrainan tilanteen ratkaisussa. Joka tapauksessa USA ei voi lakata kokonaan välittämästä Euroopan turvallisuudesta, Beleniuk pohtii.

Painitähti Zhan Beleniuk tapasi haavoittuneen ukrainalaissotilaan palattuaan pronssimitalistina Pariisin olympialaisista kesällä 2024.
Moninkertainen arvokisavoittaja Žan Beleniuk päätti painiuransa olympiapronssiin Pariisissa kesällä 2024. Sen jälkeen hän on keskittynyt poliittiseen työhön. Kuva: Viktor Fridshon / Getty Images

Beleniuk kuuluu presidentti Zelenskyin Kansan palvelija -puolueeseen. Entisen huippupainijan mukaan Ukrainan parlamentin on tarkoitus kokoontua ensi viikolla, jolloin Trumpin puheita puidaan lisää kansanedustajien kesken.

Toistaiseksi ukrainalaispoliitikot ovat varoneet antamasta jyrkkiä lausuntoja ja tarkkailleet tapahtumien etenemistä.

– Asioita tapahtuu ja uutisia tulee valtavalla vauhdilla. Edellisiä tapahtumia ei ehdi kunnolla analysoida, kun taas tulee uusi käänne.

Trumpin toiminta on ehtinyt kuitenkin herättää ukrainalaisissa vahvan vastareaktion. Trump vaati maahan vaaleja ja väitti presidentti Zelenskyin kannatuksen olevan neljän prosentin luokkaa.

Väite ei pidä paikkaansa. Kiovan kansainvälisen sosiologian instituutin kyselyssä helmikuun ensimmäisellä puoliskolla 57 prosenttia vastanneista ukrainalaisista sanoi luottavansa Zelenskyiin.

Žan Beleniuk kertoo videolla, mitä sanoisi Donald Trumpille, jos saisi tavata hänet.

Beleniukin mukaan Trumpin puheet ovat hitsanneet ukrainalaisia enemmän yhteen ja saaneet ihmiset osoittamaan tukeaan Zelenskyille.

– Jopa Zelenskyia kritisoineet ihmiset ovat antaneet hänelle viime päivinä tukensa. Monet julkisuuden henkilöt, poliitikot, urheilijat, muusikot ja kulttuurialan ihmiset julkaisevat nyt sosiaalisessa mediassa yhteiskuvia Zelenskyin kanssa ja puolustavat häntä.

– Ihmiset ymmärtävät, että nyt on kyse suurista asioista. Me ukrainalaiset voimme tukea tai kritisoida presidenttiämme, mutta se on asia, joka kuuluu vain meille.

Beleniuk sanoo, että ukrainalaiset reagoivat vahvasti epäoikeudenmukaisuuteen.

– Jos meidän asioistamme yritetään päättää puolestamme, nousemme vastarintaan. Etenkin nyt, kun olemme menettäneet parhaat miehemme ja naisemme rintamalle. Joka päivä ja joka ilta kuulemme ilmahälytyksiä, ammuskelua, räjähdyksiä.

– Se, että joku sanoo, että emme ole halunneet päättää tätä... Se näyttää trollaukselta.

Ukrainalainen Zhan Beleniuk saavutti kreikkalais-roomalaisen painin olympiakultaa Tokiossa 2021.
Beleniuk saavutti kreikkalais-roomalaisessa painissa kolme olympiamitalia: hopeaa Riossa 2016, kultaa Tokiossa 2021 ja pronssia Pariisissa 2024. Kuva: Maddie Meyer/Getty Images

Hašekin sanoilla suuri merkitys

Vuoden 2021 olympiavoittaja Beleniuk kehittää poliittisen työnsä ohessa Ukrainan urheilukulttuuria ja yrittää parantaa nuorten urheilumahdollisuuksia. Hän sanoo ukrainalaisten huippu-urheilijoiden olevan muiden kansalaisten tavoin nyt hämmennyksen vallassa.

– He ovat yhtä lailla šokissa. Ukrainan urheiluperhe on hyvin yhtenäinen. Monet elävät nyt tiivistä treeni- ja kisakautta, mutta seuraavat näitäkin tapahtumia sosiaalisesta mediasta.

Ukraina on saanut taistelussaan tukea maailmankuuluilta urheilutähdiltä. Yksi näkyvimmistä on ollut tšekkiläinen jääkiekkolegenda Dominik Hašek.

Takavuosien huippumaalivahti otti voimakkaasti kantaa Trumpin lausuntoihin ja kutsui tämän toimintaa anteeksiantamattomaksi.

– Olen ylpeä, että urheilusuuruuksien joukossa on ihmisiä, jotka ovat puolellamme. Urheilu on merkittävä osa poliittista kehitystä, ja etenkin kansainvälisesti menestyneillä urheilijoilla on mahdollisuus vaikuttaa asioihin, Beleniuk sanoo.

– Olemme valtavan kiitollisia Hašekin ja Iga Swiatekin kaltaisille tähdille, jotka ovat tukeneet meitä.