Suomen puolustusmenot ovat nousemassa tasolle, jolla on rauhan aikana oltu viimeksi 1930-luvulla – maailmansodan kynnyksellä.
Silloin Suomessa puolustusmenot olivat yli kolme ja jopa lähes neljä prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Vain sotavuosina osuus nousi tätä suuremmaksi.
Nyt Ukrainan tukeminen ja oman maan puolustuksen kohentaminen kasvattavat menoja rajusti. Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) sanoi MTV:n haastattelussa, että puolustusmenojen bkt-osuus tulee nousemaan niin, että ”enää ei puhuta kakkosella alkavista luvuista”.
Päätöksiä menojen kasvattamisesta ei vielä ole, mutta Suomessa kuunnellaan herkällä korvalla, mitä Nato linjaa kesän huippukokouksessaan.
Tänä vuonna Suomen puolustusmenot nousevat 6,5 miljardiin euroon eli noin 2,5 prosenttiin suhteessa BKT:hen.
Yksi prosenttiyksikkö kuulostaa ehkä harmittomalta, mutta jos puolustuksen BKT-osuus nousisi tuon verran, se tarkoittaisi euroina noin kolmen miljardin lisälaskua valtiolle – vuosittain.
Kasvua voi verrata siihen, että tänä vuonna opintotukeen käytetään noin miljardi euroa, siis kolmasosa puolustuksen menolisäyksestä.
– Venäjän hyökkäys Krimille käynnisti pitkän kehityksen, joka saavuttaa nyt uuden huippukohdan. Sanoisin, että haamuraja on menossa rikki, sanoo historian tutkija ja Oulun yliopiston dosentti Jussi Jalonen puolustusmenojen osuuden kehityksestä.
Samaan aikaan hallituksen tavoitteena on tasapainottaa tuloja ja menoja ja taittaa Suomen velkasuhteen kasvaminen.
Miten suomalainen hyvinvointiyhteiskunta rahoitetaan, jos puolustusmenoihin tehdään miljardiluokan hyppäys?
Pysyvä uusi taso?
Puolustusmenoissa näkyy sekin, että Suomi on tukenut Ukrainaa sotilaallisesti jo 2,5 miljardilla eurolla, eikä loppua näy.
Kuinka monivuotiseen korkeiden puolustusmenojen kauteen on syytä varautua?
– En ryhdy sanomaan, että seuraavat kymmenen tai kaksikymmentä vuotta. Nyt tehdään poliittisia valintoja ja niiden valintojen vastuu on vallassa olevilla hallituksilla, Jalonen sanoo.
Hänen mukaansa Eurooppa on tienhaarassa. Joko on hyväksyttävä, että Euroopan läpi kulkee pysyvä sotarintama Ukrainassa. Tai sitten sota pitää saada päätökseen.
– Oikeastaan ainoa kysymys on se, että tapahtuuko se länsimaiden, tai tässä tapauksessa, Euroopan maiden välintulolla vai tapahtuuko se jonkinlaisilla muilla keinoilla. Tämä on ihan poliittinen asia.
Aseet vai hyvinvointi?
Vaikka puolustusmenot olisivat koholla vain muutaman vuoden, ikuisuuskysymys kuuluu: mistä rahat.
Tai tarkemmin: mistä miljardit?
Helsingin yliopiston taloushistorian professori Jari Eloranta korostaa, että nyt ollaan suuren valinnan edessä.
– Tämä ohjaa yhteiskuntaa tiettyyn suuntaan. Nyt panostetaan maanpuolustukseen ja siihen liittyviin investointeihin. Sen sijaan ei investoida johonkin, mikä ehkä sosiaalisesti tai muuten nähtäisiin korjausta vaativana ongelmana.
Jalosen mukaan yleisessä keskustelussa annetaan joskus ymmärtää, että hyvinvointiyhteiskuntaa olisi rakennettu puolustusmenojen kustannuksella vuosikymmenien saatossa.
Hän mielestään puolustus ja hyvinvointi eivät ole vastakkaisia asioita.
Molemmat ovat välttämättömiä.
– Voidaan ihan hyvin tehdä poliittisesti sellainen valinta, että elämme poikkeusoloissa, joissa ei voi tinkiä puolustusmenoista eikä liioin voi tinkiä sosiaalimenoista. Koska ne ylläpitävät kansakunnan resilienssiä, ne ovat välttämättömiä.
Jalonen muistuttaa, että Ruotsi käytti 1980-luvulla puolustukseen 2,5 prosenttia bruttokansantuotteestaan, Norja lähes kolme. Silti molemmissa maissa elettiin ”hyvinvointiyhteiskunnan riemuvuosia”.
Eloranta puolestaan uskoo, että puolustusmenojen kasvusta ei tule hyvinvointiyhteiskunnan historiallinen taitekohta. Nyt tehtävät ratkaisut tulevat kuitenkin sitomaan tulevien sukupolvien päätöksentekoa.
– Nyt otetaan luultavasti lisää velkaa maanpuolustukseen, mutta se on myös tulevaisuusinvestointi ja ratkaisu tulevien sukupolvien kannalta.
Leikkauksia, veroja, velkaa?
Vaikka puolustusmenojen lisäys on suuri ja ehkä pitkäaikainen se pitää kattaa velalla, ei menoleikkauksilla, sanovat molemmat tutkijat.
– Missään nimessä leikkaamisella ei näitä rahoja kerätä, summat ovat liian suuria, Eloranta linjaa.
Hänen mukaansa lisäleikkaaminen olisi vaarallista tulevan talouskasvun kannalta ja siksi hänestä ”velka on se tässä tässä hetkessä paras mahdollisuus”.
Jalonen on samalla linjalla. Hänen mukaansa velkasuhteen taittaminen ei voi olla tavoitteena, jos valmistaudumme kriisiin, joka ratkeaa voimankäyttönä jossain muodossa.
– Se ei ole kestävää eikä oikein millään tavalla historiallisestikaan järkeistettävissä olevaa ajattelua.
Jalonen avaa horisontin hieman pidemmälle historiaan.
– 1500-luvulta asti valtio, joka käy tai joka valmistautuu sotaan, ja haluaa voittaa sodan, se on verotusvaltio ja tarvittaessa ottaa myöskin velkaa.
Silloin ei kansalaisen parane valittaa: isänmaallisuutta näytetään lompakolla eli osoitetaan fiskaalista patriotismia.
Jospa EU pelastaisi?
Vielä on yksi toivon kipinä, jonka turvin nykyisten ja tulevien suomalaisten lompakkoisänmaallisuus saattaa joutuva pelättyä lievemmälle koetukselle.
Tämän kuun alussa EU:n komissio kertoi uudesta puolustuspaketista, jossa olisi 150 miljardia euroa jäsenmaiden käytettäväksi puolustusmenoihin.
Muhkeasta potista jäsenmaat voisivat ottaa lainaa puolustusmenojen kattamiseen. Mutta Suomessa vieraillut Espanjan pääministeri Pedro Sánchez sanoi juuri sen, minkä suomalainen kollega Petteri Orpo (kok.) halusikin kuulla.
Sánchezin mielestä rahoituksen pitäisi olla lainan sijasta avustusta ja, mikä tärkeintä, avustuksen pitäisi mennä pääosin Baltiaan ja Pohjoismaihin.
Komissiolta odotetaan ensi viikolla tarkempia linjauksia rahoitusvälineen käytöstä.
Uhka yhdistää, vaikka poliitikot eivät näe sitä
Elorannan mukaan yhteinen uhka on jo yhdistänyt kansaa.
Selvimmin se nähtiin mielipidemittauksissa Nato-jäsenyydestä. Venäjän Ukraina-hyökkäyksestä lähtien on Jalosen mukaan vallinnut yksituumaisuus siitä, että pitää valmistautua pahimpaan mahdolliseen turvallisuustilanteeseen ja samalla Ukrainaa on autettava torjumaan Venäjän hyökkäys.
Jalosen mukaan poliitikot eivät ole osanneet nähdä, että yhteiseksi koettu uhka yhdistää suomalaisia.
– Poliittinen johto on laiminlyönyt tämän mahdollisuuden. Kansalaisilla on kyllä valmiutta, uskoa ja halua, mutta valtiojohto ei näe sitä. Lisäksi nykyhallituksen politiikka ei pyri tasoittamaan yhteiskunnan jakolinjoja, vaan jyrkentää niitä. Tämä on valitettavaa.