Yle Urheilu seuraa talviurheilun viikonvaihdetta 13.–16.3. tässä artikkelissa. Ohjelmassa muun muassa pohjoismaisia hiihtolajeja, ampumahiihtoa ja alppihiihtoa.
Maastohiihdon legendaarisimpiin kilpailuihin lukeutuvaa Holmenkollenin 50 kilometriä ei hiihdetä tällä kaudella.
Oslon hiihtopyhätössä kilpaillaan viikonloppuna sen sijaan 20 kilometrin perinteisen ja 10 kilometrin vapaan väliaikalähdöt.
Lumen puutteen vuoksi hiihtoreitit pysyttelevät stadionin läheisyydessä, eivätkä hiihtäjät pääse metsäosuuksille, joiden varressa on ollut eniten katsojia.
Ruotsin hiihtotähti William Poromaa sijoittui viime lauantaina MM-kisojen 50 kilometrillä toiseksi. Hän harmittelee klassikkokisan puuttumista kisakalenterista.
– Se on tylsää. En oikeasti ymmärrä tätä. Holmenkollenin 50 kilometriä kansanjuhlineen on suurin hiihtotapahtuma, Poromaa sanoi norjalaiselle VG:lle.
”Kollenilla” on hiihdetty miesten 50 kilometrin kilpailua vuodesta 1902 lähtien vuosittain muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Viimeisin suomalaisvoittaja on Harri Kirvesniemi, joka oli ykkönen perinteisellä hiihtotavalla vuonna 2000. Iivo Niskanen on ollut parhaimmillaan toinen 2017.
Edellisen kerran 50 kilometriä jäi hiihtämättä vuonna 2021 koronapandemian takia ja sitä ennen 2009 stadionin rakennustöiden takia.
Pitkät matkat harvassa
Maineikas kilpailu on kärsinyt viime vuosina osallistujapulasta. Esimerkiksi Planican MM-kisojen jälkeen 2023 monet urheilijat jäivät pois Holmenkollenilta, jossa hiihdettiin viikko MM-kisojen 50 kilometrin jälkeen.
Kollenilla hiihdetään tänä viikonloppuna jälleen viikko MM-kisojen päätyttyä, mutta perinteinen 50 kilometrin kisa käydään vasta ensi viikolla Lahden Salpausselällä maailmancupin päätösmatkana.
Irlantia edustava Thomas Maloney Westgård peräänkuuluttaa urheilijoiden vastuuta tilanteesta. Hän on normaalimatkojen maailmancupissa sijalla 22.
– On harmillista, ettei kisaa hiihdetä tänä vuonna. Meitä urheilijoita ei ole ollut tarpeeksi lähtölistoilla. Kannatan kahdelle 50 kilometrille osallistumista. Kyllä meidän harjoitusmäärillämme pitäisi kestää se, Westgård sanoi.
Miehet ja naiset ovat hiihtäneet samat matkat maailmancupissa kaudesta 2022–2023 lähtien. Norjan ja Irlannin kaksoiskansalainen Westgård muistuttaa, että ennen kisat olivat harvoin alle 20 kilometriä. Nykyään tätä pidemmät kisat ovat harvassa.
– Mielestäni se on idioottimaista. Holmenkollenin sielu on 50 kilometrillä. Se pitää palauttaa kisakalenteriin mahdollisimman pian, Westgård vaatii.
50 kilometrin kilpailu hiihdetään näillä näkymin Holmenkollenilla jälleen ensi talvena.
Korjattu kello 15.00: Harri Kirvesniemi voitti vuonna 2000, ei 2001, kuten jutussa aluksi virheellisesti kirjoitettiin.