Vapaaottelija Sani Brännfors, 20, pääsee debytoimaan ammattilaisena suomalaisyleisön edessä toukokuussa, sillä vapaaotteluorganisaatio Cage kiinnitti riveihinsä Suomen kaikkien aikojen menestyneimmän amatöörivapaaottelijan.
Oululainen Brännfors on nuoresta iästään huolimatta voittanut jo kolme maailmanmestaruutta. Hän on amatöörivapaaotteluliitto IMMAF:n aikuisten, alle 21-vuotiaiden ja alle 18-vuotiaiden maailmanmestari.
Tämän lisäksi Brännfors on voittanut kaksi Euroopan-mestaruutta, useita Suomen mestaruuksia niin vapaaottelusta kuin lukkopainista sekä Meksikon mestaruuksia lukkopainista.
Brännfors kertoi tiedotteessa Cagen olleen hänelle luonnollinen valinta ja arvojen mukainen kasvualusta kohti kansainvälistä huippua.
– Mielessäni on päivänselvää, että voitan UFC:n mestaruusvyön, mutta nyt menen sitä kohti kärsivällisesti ottelu kerrallaan ja pyrin nauttimaan matkasta, Brännfors sanoi.
Brännfors kertoi marraskuussa Yle Urheilulle, että hänen tavoitteensa on olla kolmen vuoden päästä kautta aikain toinen suomalainen naisvapaaottelija UFC:ssä, arvostetussa yhdysvaltalaisessa vapaaottelujärjestössä. Tina Hanninen otteli UFC:ssä vuonna 2014 yhden ottelun.
– Minulle on päivänselvää, että tulen sinne pääsemään. Se on saavutus itsessään, mutta en minä ihan tyydy siihen, että sinne pääsen. Aion jäädä sinne, Brännfors kommentoi marraskuussa.
Cagen toimitusjohtajan One Silveran mukaan Suomesta ei ole koskaan aiemmin tullut ottelijaa, jolla olisi yhtä hyvät mahdollisuudet nousta UFC:n mestariksi. Silveran mielestä Brännforsin saavutukset ovat vertaansa vailla ja lisäksi Brännfors on esimerkillinen lajilähettiläs.
Brännforsin ottelu otellaan 17. toukokuuta Helsingissä. Hänen vastustajansa julkaistaan lähiaikoina. Lisäksi Brännforsin sopimukseen Cagen kanssa kuuluvat ottelut syksyllä syyskuun ja marraskuun tapahtumissa.
Lähde: Cagen tiedote