Ida Hulkko riemastui kauan kaivatusta uutisesta – Veera Kivirinta sai heti tylyn viestin: ”Poltan itseni loppuun”

Ida Hulkko ja Veera Kivirinta ylsivät MM-finaaliin uudella olympiamatkalla. Kivirinta näkee, että on lähellä polttaa itsensä loppuun eikä voi käsittää urheiluapurahojen sääntöjä.

Ida Hulkko Melbournessa lyhyen radan MM-kisoissa 14.12.2022.
Ida Hulkko iloitsee 50 metrin rintauinnin olympiastatuksesta. Kuva: Mondadori Portfolio / Getty Images
  • Simo Arkko
  • Pekka Holopainen

– Kyllähän se ensireaktio oli, että vihdoin.

Näin sanailee Ida Hulkko ensireaktiostaan uintiperheen keskiviikkona saamaan uutiseen. Hulkko sai bravuurimatkansa 50 metrin rintauinnin olympialajiksi, kun Kansainvälinen olympiakomitea hyväksyi 50 metrin rinta-, selkä-, ja perhosuinnit olympialaisten ohjelmaan.

Hulkko muistuttaa, että lajien lisäämisestä olympialaisiin on ollut puhetta jo kymmenen vuoden ajan. Pariisin olympialaisten jälkeen keskustelu oli jo hyvin tiivistä.

Iida Hulkko, Urheilugaala, Vuoden Urheilijan valinta, Helsingin jäähalli, Nordis, Helsinki 16.1.2025, klo 17.22.39.
– Olen ennen kaikkea iloinen koko uinnin puolesta, sanoo Ida Hulkko. Kuva: Tomi Hänninen / Chilipictures

Bravuurimatka

Hulkolle 50 metriä on ollut parhain matka, sillä hän oli esimerkiksi MM-kisoissa viides ja EM-kisoissa kuudes. Olympiaunelmaa ja Tokiota varten hän rakensi uraansa 100 metrin rintauinnissa.

– 50 metriä on ollut kuitenkin aina bravuurimatkani ja vahvuuteni. Tietysti MM- ja EM-kisojen ulkopuolella sitä ei ole arvostettu samalla tavalla.

– Ehkä isoin muutos on se, että meistä tuli Veera Kivirinnan kanssa yhdessä yössä olympialajin viime vuoden MM-finalistit, joita ei kovin montaa kumminkaan Suomessa ole yksilölajeissa viime vuoden tulosten perusteella. Se tuo tietyllä tapaa huippufiilistä ja toivoa tulevaisuudelle.

Uimarit Veera Kivirinta ja Ida Hulkko Tampereen uimahallissa harjoituksissa.
Kivirinta ja Hulkko olivat viime vuonna lajin MM-finaalissa. Kuva: Jarkko Vuolle/Yle

Ristiriitaiset tunnelmat

Viime kesänä EM-hopeaa 50 metrin rintauinnissa saavuttanut Kivirinta reagoi uutiseen ristiriitaisin tunnelmin. Hän on totta kai todella onnellinen, että lajit ovat vihdoin olympialaisissa, sillä uintilajien tasa-arvoisesta asemasta on puhuttu paljon lajin sisällä.

– Koko uintimaailma on ottanut uutisen todella hyvin vastaan ja kaikki ovat tyytyväisiä ja iloisia, että saadaan vihdoin kunnon sprintit, Kivirinta aloittaa.

– Fiilikset ovat kiikun kaakun, koska uin, mutta olen ollut koko ajan one more year -mentaliteetilla. Kolme vuotta kuulostaa pitkältä ajalta, kun on mennyt kausi kerrallaan. Vähän oudot fiilikset, että mitäs nyt tehdään.

Veera Kivirinta EM-mitalin kanssa.
Veera Kivirinta saavutti EM-hopeaa. Kuva: EPA-EFE

Raskasta aikaa työn ohella

Sunnuntaina 30 vuotta täyttänyt Kivirinta on tuskaillut jatkamisen kanssa juuri sen takia, koska tekee uinnin ohella täysipäiväisesti kolmivuorotyötä poliisina. Aika on ollut äärimmäisen raskasta.

– Tietysti tulokset ovat olleet hyviä, mutta kuinka paljon se syö minua, niin olen miettinyt, onko se tämän arvoista ja pitäisi olla muutakin elämää.

Kivirinnan pohdintaan vaikuttaa myös taloudellinen tilanne. Hulkolle ja Kivirinnalle ei kummallekaan myönnetty tammikuussa kesälajien urheilija-apurahaa, mutta 50 metrin rintauinnin olympiastatus muuttaa tilannetta.

Kivirinta kertoikin saaneensa vinkin, että kesälajien urheilijat olisivat aiemmin hakeneet tukirahoja talvirahojen hakuprosessissa ja myös saaneet tukea.

– Se olisi mielestäni oikein, että minä ja Ida saisimme tuen viime vuosien tulosten perusteella.

Poliisina työskentelevä kilpauimari Veera Kivirinta poseeraa poliisiauton edessä.
Kivirinta on pohtinut, voisiko hän jättää työnsä poliisina kokonaan vai tekisikö hän töitä pienemmällä sopimuksella. Kuva: Kimmo Hiltunen / Yle

Ministeriöltä huonoja uutisia

Yle Urheilu kysyi opetus- ja kulttuuriministeriön liikunnan vastuualueen johtajalta Tiina Kivisaarelta, voisiko kesälajien urheilija hakea apurahaa talvilajien hakuprosessissa.

Kivisaaren mukaan Kivirinta joutuu kuitenkin odottamaan kesälajien hakuun eli vuoden verran.

– Kesälajien apurahahaku ei ole tällä hetkellä auki. Kivirinta voi normaaliin tapaan osallistua seuraavaan kesälajien hakuun, Kivisaari sanoo.

Yle soitti Kivisaaren tiedon jälkeen uudestaan Kivirinnalle. Hän otti ratkaisun vastaan ihmetellen, sillä olympialaiset ovat jo kolmen vuoden päässä ja päätös lajin lisäämisestä tehtiin myöhään.

– Jos laitetaan vuosi odottamaan, on vain kaksi vuotta jäljellä. Olympialaisiin pitää niitä vuosia ja tunteja käyttää ja ainakin minun tapauksessani vuoden odottaminen on yksinkertaisesti liikaa, Kivirinta sanoo.

Kivirinta aikoo kuitenkin vielä lähettää hakemuksen ja katsoa tilanteen loppuun saakka. Hän on myös yhteydessä Uimaliittoon ja toivoo, että hänen henkilökohtainen tilanteensa otetaan huomioon.

Veera Kivirinta uinnin MM-kisoissa 18.2.2024.
Veera Kivirinta ihmettelee opetus- ja kulttuuriministeriön ratkaisua. Kuva: Nikola Krstic / AOP

Kynttilä palaa molemmista päistä

Kivirinta sanoo, että apurahalla voitaisiin vaikuttaa suoraan hänen jaksamiseensa työtaakkaa vähentämällä. Kivirinta myös huomauttaa, että poliisilla opetus- ja kulttuuriministeriön tukemat urheilijat voivat saada 30 päivää vuodessa palkallista virkavapaata.

– Sillä (apurahalla) on suora vaikutus jaksamiseeni. Jos minut pistetään vielä vuosi odottamaan, poltan itseni loppuun.

Kivirinnan mukaan uinti on sujunut todella hyvin töiden ohella, mutta hän polttaa kynttilää molemmista päistä koko ajan. Kynttilä palaa loppuun jossain vaiheessa.

– Ei annettaisi sen mennä siihen, että saan jonkun aivan järkyttävän burn outin. Nyt pystyttäisiin vielä vaikuttamaan, että saisin sen rahan, mikä vaikuttaisi siihen, että voisin jäädä töistä pois. Saisin palauduttua ja treenattuakin todennäköisesti paremmin.

Poliisina työskentelevä kilpauimari Veera Kivirinta poseeraa poliisiauton edessä.
Kivirinta voisi jäädä pois töistä joko kokonaan tai osittain apurahan turvin. Kuva: Kimmo Hiltunen / Yle

Kivirinta olisi luullut, että ministeriö olisi nähnyt tämän mahdollisuutena, kun Pariisin olympialaiset menivät Suomen joukkueelta penkin alle.

– Nyt uintiin tuli lajeja, joissa meillä on älyttömän kovia uimareita, esimerkiksi minä ja Ida. He olisivat voineet nähdä tämän mahdollisuutena menestykseen. Ihmetyttää, mikä on heidän funktionsa, Kivirinta täräyttää.