Suomalaisista uintikisoista puuttui vuosina 2020–2024 jotakin, mitä niissä oli ollut käytännössä aina: valmentaja Esa Sievisen keskittynyt, ajanottokelloa vilkuileva ja urheilijoitaan ohjaava hahmo.
Mutta ei puutu enää. Valmentamisen jo 1970-luvun lopulla aloittanut Sievinen käyskenteli sunnuntaina ja maanantaina Helsinki Swim Meet -tapahtumassa kuin ei olisi poissa ollutkaan. Mies suorastaan puhkui energiaa Mäkelänrinteen uintikeskuksessa.
– Allekirjoitin työsopimuksen Nummelan Kisaajien päävalmentamisesta ja olen nyt vetänyt seitsemän nuoren ja motivoituneen kilpauimarin ryhmää neljä viikkoa.
Kun Sievinen antoi 2020 kesällä 70-vuotishaastatteluja, ilmassa leijui päättymässä olleen valmentajauran nostalgiaa.
– Niin minäkin luulin, mutta kun sitten Kisaajien seura-aktiivien pyynnöstä palasin Nummelan halliin, niin saman tien tuli se tunne, että tänne minä kuulun.
Sievinen, 74, myöntää, että hänellä oli välivuosien aikana koko ajan sellainen olo, että annettavaa vielä olisi.
Vireystila korkealla
– Valmennustyö on myös luonteeltaan sellaista, että se pitää ihmisen fyysisesti ja henkisesti vireänä. Voi olla, että valmennan vielä 80-vuotiaanakin, mutta eihän huomisesta koskaan tiedä.
Sievinen muistuttaa, että maailmalla senioriteetti on valmennusalalla kovassa huudossa.
– Ei minunikäiseni uintikoutsi ole siellä mikään kummajainen.
Ennen sunnuntai-illan finaaleja Uimaliitto palkitsi ja kahvitti meritoituneita lajitoimijoita, myös Sievisen.
– Arvostuksen lisääntymisen huomaa. Olen takavuosina käyttänyt aika koviakin puheenvuoroja oman lajini ja suomalaisen huippu-urheilun tilasta. Niistä eivät kaikki silloin pitäneet, mutta aika on tehnyt tehtävänsä.
Kova tavoite
Yhden tavoitteen Sievinen naulaa.
Hänen valmennettavistaan oma poika Jani Sievinen saavutti arvokisamitaleita tai -mitalin 1990- ja 2000-luvulla, Manu Mäntymäki 2000-luvulla ja Nea-Amanda Heinola 2010-luvulla.
– Eikö olisi aika hienoa, jos tulisi omalle urheilijalle sellainen saavutus myös 2020-luvulla?
Viime aikojen merkittävin uintipuheenaihe on liittynyt siihen, että 50 metrin matkat pääsivät vihdoin olympiaohjelmaan myös rinta-, perhos- ja selkäuinnissa.
Esa Sievinen korostaa, ettei hän halua jarruttaa kehitystä ja odottaa erittäin kiinnostuneena esimerkiksi kyseisten matkojen ”todennäköisesti räjähdysmäistä” ME-kehitystä lähivuosina. Mutta erityisesti hän haluaa silti saarnata silmäteriensä eli uinnin keskimatkojen – 200:n ja 400 metrin – siunauksellisuudesta.
– Nuoren uimarin tulee kokeilla ja harjoitella monipuolisesti kaikkia matkoja ja tekniikoita ja myös ja ennen kaikkea sekauintia. Se oma juttu ja paras tulos löytyvät sillä tavalla. Suomessa erikoistutaan aivan liian nopeasti, varsinkin näille 50 metrin matkoille. Se ei palvele lajia.
Kirjasto vertaansa vailla
Esa Sievisen valmennuskirjasto on uintiurheilun ja merkittävimmän koelaboratorion eli oman supertähtipojan osalta vertaansa vailla Suomessa. Harjoitussuunnitelmat, -toteutumat ja -tuntemukset, testitulokset ja omat ajatukset ovat erittäin huolellisesti kirjoissa ja kansissa.
– Totuus löytyy sieltä edelleen, ei tarvitse keksiä pyörää uudelleen.
Nuoremmille, kunnianhimoisille valmentajille ja näiden motivoituneille urheilijoille hän antaa ison lupauksen.
– Kuka tahansa saa tulla materiaalia lukemaan ja opiskelemaan. Autan aivan varmasti. Onneksi jotkut ovat jo käyneetkin.
Valmennusfilosofiansa avainsanaa Sievisen ei lähes puolen vuosisadan kokemuksella tarvitse kauan haeskella.
– Progressiivisuus. Rakennetaan kärsivällisesti vahvempaa pohjaa ja sen päälle taas lisää. Oikoteitä ei ole, ja vähän epämukavuuttakin täytyy treeneissä kestää.
Uintipäättäjille veteraani esittää yhden toiveen:
– Kilpailujen, varsinkin arvokisojen, määrä on ihan järjetön. Se on urheilijoille suorastaan kehityksen jarru, koska pitkäkestoista harjoittelurauhaa ei koskaan anneta.