Mikä ihmeen jakeluvelvoite? Väänsimme rautalangasta, mistä PS:n ja kokoomuksen kiistakapulassa on kyse

Jakeluvelvoite määrittelee, kuinka paljon Suomessa pitää myydä biopolttoaineita. Biopolttoaineet ovat jakelijoille kalliimpia kuin fossiiliset, mikä näkyy autoilijoille pumppuhinnassa.

Bensapumppu huoltoaseman tankkauspisteellä.
Bensan hinta kiristää hallitusneuvotteluja. Kuva: Antro Valo / Yle
  • Veikko Eromäki

Ylen lähteen mukaan perussuomalaiset poistuivat ennenaikaisesti hallitusneuvotteluiden talouspöydästä torstai-iltana.

Lähteen mukaan draaman syy oli jakeluvelvoite, joka on noussut kokoomuksen ja perussuomalaisten kiistakapulaksi.

Perjantaina perussuomalaiset palasivat taas Säätytalolle ja kokoomuksen Petteri Orpokin vakuutteli kaiken olevan hyvin.

Siis mikä jakeluvelvoite?

Jakeluvelvoitteen ideana on vähentää fossiilisten polttoaineiden käyttöä koko EU:n alueella siten, että uusiutuvien polttoaineiden osuutta lisätään.

Velvoite vaikuttaa myös siihen, kuinka paljon suomalainen pulittaa polttoaineesta tankilla.

Jakeluvelvoite koskee polttoaineen jakelijoita. Ne ovat yrityksiä, jotka toimittavat polttoaineita esimerkiksi huoltoasemille.

Isoja alan toimijoita Suomessa ovat Neste, Gasum ja Neot. Neot, eli North European Oil Trade, toimittaa polttoaineet ABC-, Shell- ja St1-huoltoasemille.

Jakeluvelvoite siis velvoittaa muun muassa näitä yrityksiä toimittamaan tietyn osuuden uusiutuvia polttaineita kulutukseen.

Tällä hetkellä tuo osuus on 13,5 prosenttia, eli kaikesta tankattavaksi toimitettavasta liikennepolttoaineesta 13,5 prosenttia pitää olla uusiutuvaa tänä vuonna.

Bensa-asemalla jakeluvelvoite ei näy niin, että jokaiseen diesel- ja bensalaatuun on sekoitettu uusiutuvaa polttoainetta.

Yritykset voivat nimittäin täyttää velvoitteen monella tavalla.

Näin se näkyy Nesteen bensa-asemilla

Nesteelle velvoitteen noudattaminen on kohtuullisen helppoa, koska Neste jalostaa itse uusiutuvaa dieseliä.

Neste voi täyttää velvoitteen myymällä uusiutuvaa dieseliään, biokaasuja kaasumoottoreihin tai vaikka sekoittaa fossiilisiin tuotteisiinsa osan uusiutuvaa laatua.

Tärkeintä on, että kokonaisuudesta jakeluvelvoitteen verran on uusiutuvia polttoaineita.

Mikä maksaa?

Autoilijan lompakko kärsii tankilla, koska biopolttoaineet ovat kalliimpia valmistaa kuin fossiiliset.

Jatketaan Neste-esimerkillä.

Perinteinen dieselöljy syntyy raakaöljystä, joka pumpataan maaperästä esimerkiksi öljynporauslautalla. Neste jalostaa dieselöljyä jakotislauksella raakaöljystä.

Dieselöljyä saa kuitenkin valmistettua ilman porauksia: Nesteen Uusiutuva Diesel valmistetaan biomassasta, jätteistä ja tähteistä. Rasvoja ja öljyjä muutetaan uusiutuvaksi dieseliksi usean eri prosessin avulla. Nesteen sivujen mukaan näihin kuuluu mm. epäpuhtauksien poisto, happiatomien poisto ja hiilivetyjen isomerointi.

Tiivistetysti valmistus on vaivailloisempaa kuin fossiilisilla pelatessa. Tämän takia polttoaineiden jakelijat nostavat kokolailla hintojaan, jotta kate pidetään vähintään entisellään.

Lisäksi uusiutuvien hintaa nostaa nurinkurisesti myös jakeluvelvoitteen rikkominen: Jos polttoaineen jakelija ei yllä jakeluvelvoitteeseensa, sitä rankaistaan sakoilla.

Tekniikan maailman kolumnissaan Ismo Virta kirjoittaa, kuinka sakkosysteemi vääristää uusiutuvien polttoaineiden hinnoittelua ylöspäin. Neste ja Nesteeltä satojen miljoonien osinkoja saava Suomen valtio hyötyvät molemmat korkeasta uusiutuvan dieselin hinnasta.

Jakeluvelvoitteen olisi tarkoitus nousta rankasti

Tällä hetkellä jakeluvelvoite on Venäjän sotimisen vaikutuksien takia väliaikaisesti alennettu 13,5 prosenttiin.

Sen tarkoitus on kuitenkin nousta ensi vuonna 28 prosenttiin, jotta päästäisiin takaisin edellisten hallitusten suunnittelemalle kehityskaarelle.

Asiantuntijoiden arvion mukaan suunniteltu nousu nostaisi dieselin litrahintaa 15 senttiä ja bensiinin litrahintaa 20 senttiä.

Tämä on perussuomalaisten vaihtoehto

Sekä kokoomus että perussuomalaiset haluavat vaikuttaa polttoaineiden korkeaan hintaan.

Jakeluvelvoite on tässä yksi avainasioista. Vaalivoittajilla on ollut erimielisyyksiä juuri sen tulevaisuudesta.

Perussuomalaiset ovat aiemmin halunneet laskea jakeluvelvoitetta. Vielä toukokuussa puheenjohtaja Riikka Purra näki tavoitteena laskun kuuden prosentin EU-minimiin, kuten Ruotsissa tehtiin.

Tämä voisi laskea polttoaineen hintaa. Lisäksi valtion verotulot kasvaisivat, koska valtio saa fossiilisista polttoaineista enemmän verotuloja kuin biopolttoaineista.

Kansalaisten säästön ja valtion kassan kasvamisen ohella alennus voisi aiheuttaa harmeja. Suomen pitäisi pyrkiä EU-päästötavoitteisiin muilla tavoin, esimerkiksi ostamalla lisää päästöoikeuksia. Lisäksi ilmastopolitiikan noudattamiseen liitetyt EU-tuet voisivat olla vaarassa.

Tämä on kokoomuksen vaihtoehto

Kokoomus taas haluaa pitää päästövähennystavoitteista kiinni, mutta samalla suojella kansalaisten ostovoimaa ja Suomen kilpailukykyä.

Tämä tarkoittaisi todennäköisesti jonkinlaisia tukiaisia kansalaisille pumppuhinnan nousun tasoittamiseksi.

Mitä tiedämme neuvotteluista nyt?

Viimeisimpien tietojen mukaan neuvotteluissa on ollut yhteisymmärrys siitä, että jakeluvelvoite joko ei nouse lainkaan tai nousee suunniteltua loivemmin. Torstaina hallitustunnustelija kokoomuksen Petteri Orpo kertoi, että jakeluvelvoitteen noston korvaustaso voisi olla kaksisataa miljoonaa euroa.

– Suuressa kokonaisuudessa esimerkiksi kahden sadan miljoonan kompensaatiotaso ei ole sellainen, että se heiluttaisi jossain toisaalla peruspalvelujen järjestämiseen käytössä olevia varoja, Orpo sanoi.

Perussuomalaisten ja kokoomuksen erimielisyyksien vakavuutta on vaikea arvioida: Perjantaina talouspöydän palattua työnsä ääreen Orpo oli optimistinen. Hänen arvionsa mukaan hallitusneuvotteluissa olisi valmista ensi viikon loppupuolella.

Millaisia ajatuksia jakeluvelvoite herättää? Voit keskustella aiheesta sunnuntaihin 11.6. kello 23:een mennessä.