Sotarikossyytteistä vapautettu Gibril Massaquoi vaatii Suomen valtiolta ennätyksellisen suuria korvauksia.
Tampereella pitkään asunutta sierraleonelaista syytettiin sotarikoksista, jotka tapahtuivat Liberian toisen sisällissodan aikana vuosina 1999–2003. Turun hovioikeus vapautti Massaquoin kaikista syytteistä tammikuussa.
Hänen asianajajansa Kaarle Gummerus vahvistaa Ylelle, että Massaquoi vaatii korvauksia vangitsemisajastaan kaikkiaan noin 815 000 euroa.
Suoranaisesta vapaudenmenetyksestä hän hakee tuhatta euroa vuorokaudelta eli yhteensä 709 000 euroa. Massaquoi oli vangittuna 709 päivää. Tulonmenetyksistä hän vaatii noin 106 000 euroa.
Mikäli Massaquoin vaatimus menee läpi, on kyse suurimmista rikosasiassa maksetuista koppikorvauksista Suomessa.
Suurimman päiväkohtaisen korvauksen Suomessa on saanut miehensä murhasta syytetty ja syyttömäksi todettu Anneli Auer. Hänelle myönnettiin 800 euron päiväkorvaus. Auerille maksettu korvaussumma oli kokonaisuudessaan yli 500 000 euroa.
Keskimääräinen korvaus aiheettomasta vapaudenmenetyksestä on viime vuosina ollut 120 euroa päivältä.
Asiasta kertoo myös kansainvälinen Justiceinfo-verkkosivusto, jonka mukaan Massaquoi on lisäksi ryhtynyt oikeustoimiin sotarikoksia selvittäviä kansalaisjärjestöjä vastaan Liberiassa.
Sotarikosjuttu maksoi miljoonia
Liberian sotarikosjuttua käsiteltiin Suomessa vuosia.
Syyttäjä katsoi, että Massaquioi syyllistyi kymmeniin murhiin, kahdeksaan törkeään raiskaukseen, törkeään sodankäyntirikokseen ja törkeään ihmisoikeuksien loukkaamiseen ja vaati hänelle elinkautista vankeusrangaistusta.
Hovioikeuden mukaan jäi näyttämättä, että Massaquoi olisi syyllistynyt mihinkään hänen syykseen väitetyistä rikoksista.
Myös Pirkanmaan käräjäoikeus hylkäsi syytteet keväällä 2022. Käräjäoikeus katsoi, että Massaquoin syyllistyminen syytteessä kuvattuihin rikoksiin jäi näyttämättä.
Oikeudenkäynti alkoi Pirkanmaan käräjäoikeudessa helmikuussa 2021. Tuomarit, puolustus ja poliisit matkustivat kaksi kertaa Länsi-Afrikkaan kuulemaan todistajia.
Ylen keräämien tietojen mukaan poliisitutkinnasta, syyteharkinnasta ja oikeudenkäynneistä kertyi 3,9 miljoonan euron lasku.