Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen Kansojen liiga -urakka ei saanut kauniimpaa käännettä Olympiastadionin torstai-illassa.
Irlanti käänsi Helsingissä Suomen hallussa olleen ottelun 2–1-voitokseen. Huuhkajien lohduksi jäi vain Joel Pohjanpalon johtomaali ja pari niukasti ohi painunutta tekopaikkaa.
Huuhkajien käytyä kiittämässä läpi ottelun kannustanutta kannattajapääty Pohjoiskaarretta, aloittivat kannattajat takavuosien ajalta tutun laulun Palloliiton johtajille. ”Palloliitto haistakaa v****”, kajahti pitkästä aikaa Olympiastadionin illassa.
Kannattajien turhautumisen niukkaan tappioon sekä Suomen maajoukkueen nykyisiin peliesityksiin ymmärtää.
Useilla kannattajilla oli kädessään myös pelin jälkeen kenkä, millä viitattiin mitä todennäköisimmin päävalmentaja Markku Kanervalle toivottaviin potkuihin.
Myös Palloliiton puheenjohtajana toimiva Ari Lahti sai kuulla kunniansa useissa huudoissa.
Mikä on Markku Kanervan asema?
Yle Urheilun jalkapalloasiantuntijat ruotivat kamppailun päätyttyä Markku Kanervan asemaa ja Suomen valmennusjohdon tilannetta tappioputken kasvettua.
Irlanti-ottelusta puhuttiin Suomen uskottavuuden suhteen ”pakkovoittopelinä”, josta haluttiin saada ennen kaikkea tulosta.
– Se asema on varmasti hutera. Kun tulee tappioita ja on tulosurheilusta kyse, niin totta kai sitä mietitään, mikä riittää. Tuloksen taakse ja kokonaisuuttakin pitää katsoa. Silti, kun tätä peliä mietitään, tänäänkin jouduttiin pohtimaan, tuleeko ehjä ottelu kotikentällä Irlantia vastaan, Antti Pohja kuvaili.
Heikossa tuloskunnossa ollut Irlanti, joka oli voittanut vuoden 2023 alusta lähtien kilpailullisissa otteluissa vain Gibraltarin, jäi takaa-ajajaksi. Pohja olisi kaivannut Suomelta kypsempää pelaamista johtoasemassaan.
– Se passiivisuus jäi päälle, mikä johtomaalin jälkeen Suomea vaivasi. Paine kasvoi ja voittomaalikin olisi voinut tulla Irlannille aiemmin, hän toteaa.
Asiantuntija Toni Koskela korostaa, että jälleen Suomen paljon puhutut pelin periaatteet ovat vielä hieman mysteeri.
– Kreikka-otteluun tuotiin esimerkiksi paljon uutta, ja nyt tässä ottelussa tuotiin sitten perustellusti hyvin erilaisia asioita mukaan. Suomi esimerkiksi kaipasi turvallisempaa tapaa täyttää kenttää, hän aloitti.
– Kuitenkin oli epämääräistä, miten Suomi luo hyökkäysuhkaa. Topi Keskinen oli ainoa uhka linjan taakse. Syöttökombinaatioita ja yhdistelmiä nähtiin kaksi koko pelissä. Suomea on täten aika helppo puolustaa. Eli, mitkä ovat ne periaatteet, joilla halutaan pelata?
Kiukkuinen Kolme leijonaa
Seuraavana Suomi saa vastaansa täydellä Olympiastadionilla sunnuntaina Englannin. Kolme leijonaa saapuu Helsinkiin ärsytettynä, kun se töpeksi kotikentällään tappion Kreikalle 1–2.
Huuhkajien haaste kovenee siis entisestään torstain ottelun ennalta tasaisesta vastustajasta.
– Ainakin lähtökohta otteluun on selvä, eikä Suomen tarvitse lähteä miettimään, miten ottelussa pelataan. Vieraspelissä viimeksi avausjakso oli Huuhkajilta suhteellisen ookoo, siksi sitä varmasti halutaan samalla tavalla kuin Englannissa, Antti Pohja pohti.
– Suomi puolusti loppujen lopuksi silloin Wembleyllä maaliaan aika hyvin, vaikka oli läheltä piti -paikkojakin. Tärkeintä olisi, että Suomi pystyisi ylläpitämään vastahyökkäysuhkaansa yllä läpi ottelun. Se voi antaa jotain, sillä jos sitä ei ole, tulee hyvin, hyvin pitkä ilta, Toni Koskela puolestaan tiivisti toiveensa.
– Torstaina Suomi oli heikko niissä hetkissä. Niissä tuli hyvin paljon pallonmenetyksiä heti, kun kotijoukkue oli saanut vietyä pallon itselleen.
Suomi kohtaa Englannin sunnuntaina 13.10. klo 19. Lähetys TV2:ssa, Areenassa ja Yle-sovelluksessa klo 18.15 alkaen.