Yle Urheilun 11 ystävää -jalkapallopodcastissa käydään läpi, mitä Suomelle jäi käteen kahdesta ensimmäisestä MM-karsintapelistään. Kuuntele uunituore jakso Yle Areenassa.
Kaksi pistettä jäi tien päälle. Näin Yle Urheilun jalkapalloasiantuntijat Markus Halsti ja Miika Nuutinen arvioivat Huuhkajien saalista kahdesta ensimmäisestä MM-karsintaottelusta.
Suomen vieraskiertueen toinen peli Liettuassa alkoi erinomaisesti, mutta päättyi pettymykseen. Huuhkajat laittoi kaksi kertaa pallon maaliin mainion puolen tuntinsa aikana ja peli näytti hyvälle.
Liettua iski kuitenkin kaksi kertaa, tasoittaen pelin Gvidas Gineitisin upealla kaukolaukauksella. Huuhkajien pelaajat Kaan Kairisen johdolla näyttivät rehellisesti pettymyksensä.
– Tietysti meillä oli aika hyvä matsin alku. Vältettiin pitkään, että Liettua ei päässyt vaarallisille maalipaikoille ja olisi voitu tehdä kolmaskin maali, mikä olisi voinut sinetöidä pelin. 2–2-maalin jälkeen emme saaneet enää loppukiriä aikaiseksi, Kairinen kuvaili.
Kamaralla haasteita velvollisuuksissa
Suomen uudelle päävalmentajalle Jacob Friisille ensimmäinen otteluviikko Huuhkajien päävalmentajana oli tappioton tiedonkeräysviikko. Tanskalainen tapasi ensimmäistä kertaa viime viikon maanantaina koko maajoukkueryhmänsä kasvotusten.
– Tämän hetken pihvi on löytää ne pelaajat, jotka pystyvät pelaamaan yhteen ja joilla on kentällä toimiva yhteys. Sekä se, että sitä voidaan vahvistaa jatkossa, Nuutinen kuvailee.
Uusi aikakausi on uusien mahdollisuuksien aika. Useille Suomen pelaajille aukenee Friisin mukaan tulon myötä sauma raivata paikka avauskokoonpanoon.
Osa onnistui Maltaa ja Liettuaa vastaan, osa ei.
Keskikenttäpelaaja Glen Kamara kuului niihin, jotka eivät saaneet itsestään kaikkea irti. Kamara pelasi Liettua-ottelun alussa hyvin ja onnistui varsinkin hyökkäyssuunnassa, vahvuuksiensa mukaan.
Toisella jaksolla Kamara kuitenkin luisti puolustusvelvoitteistaan, jättämällä usein prässäämättä silloin, kun oli hänen vuoronsa. Liettuan tasoitusmaalissa Kamara jäi katselemaan maalintekijä Gineitisin perävaloja.
Kamara otettiin hyökkäysavuistaan huolimatta vaihtoon, kun Suomi jahtasi tasoitusmaalia.
– Puolustussuuntaan Glen Kamara ei ollut nappiosuma tuohon rooliin. Huomioiden senkin, kuinka paljon hän toi hyvää ylöspäin Liettuaa vastaan, Nuutinen ynnää.
Kairisesta pelillinen johtaja
Asiantuntijat nostivat myös niitä onnistujia, vaikka myönsivät, ettei se ole helpoin tehtävä.
Maltaa vastaan maalin tehnyt Oliver Antman ja Liettuaa vastaan kipinöinyt Daniel Håkans nauttivat Friisin valitsemasta taktiikasta. Kumpaakin laituria nykyinen pelitapa hyödyttää. Kaan Kairisen molemmat nostivat pelilliseksi johtajaksi.
– Pelitapa sopii Antmanille ja Håkansille sekä hyökkäys- että puolustussuuntaan. Kairinen puolestaan on selkeästi pelillinen johtaja, mutta kysymys on, mikä on hänen oikea pelipaikkansa, Nuutinen pyörittelee.
Näet Antmanin ja Kairisen osumat MM-karsinnoissa alla olevilta videoilta.
– Kairisen dynamiikalle kentällä, ylös ja alas liikkuvana box-to-boxina tuo sopii. Siksi hän teki maalinkin. Milloin viimeksi keskikenttäpelaaja on tehnytkään Huuhkajille maalin, pohdimme sitä jo aiemmin, Halsti sanoo.
Myös Robin Lod saa kaksikolta kehuja. Kokeneen pelaajan tapa rytmittää peliä ja jakaa palloa on edelleen kullanarvoista Suomelle.
”Friis on iloinen tästä ikkunasta”
Tärkeintä on huomioida, että Friis saa viimein palapelinsä palasiin tietoa, mikä sopii mihinkin.
– Pian Friisin taululle alkaa ilmestyä nimien ympärille ympyröitä. Tiettyjä valintoja, keitä hän tahtoo peliinsä ja minnekin, Nuutinen kuvailee.
– Uskon, että Friis on iloinen silti tästä ikkunastaan. Tätä hän on varmasti oikeasti kaivannut, heti alusta saakka, kun otti Suomen pestin. Ulkomailla puhutaan jatkuvasti player relationsista eli yhteyksistä pelaajien kesken kentällä. Nyt hän saa siitä tietoa ja pystyy alkamaan muodostamaan siitä joukkuetta, koska sellainen ei kehity itsestään, Halsti toteaa.