SaiPa jatkoi hämmästyttävää voittomarssiaan jääkiekon SM-liigassa, kun Idän jättiläinen kävi nitistämässä välieräavauksessa runkosarjavoittaja Lukon Raumalla maalein 2–1. SaiPa voitti jo kahdeksannen kerran putkeen, ja voittomaalin laukoi ajassa 58.51 SaiPan kultakypärä Otto Kivenmäki.
Avauskohtaamisessa sarjan ensimmäisen osuman laukoi puolustaja Anton Olssonin jaloista SaiPan ahkeran nelosketjun laituri Juuso Heikkilä. Laukaus yllätti Lukko-vahti John Lethemonin helponnäköisesti viiden ja puolen minuutin pelin jälkeen.
SaiPa pääsi avauserässä pelaamaan lähes täydet neljä minuuttia ylivoimaa, kun Jami Krannila ja Antoine Morand istuivat jäähyllä. Pakkopeli jäi kuitenkin vaisuksi, ja Lethemon pääsi vähällä.
Toisessa erässä myös Lukko pääsi kokeilemaan ylivoimaa kahteen otteeseen, mutta Kari Piiroinen SaiPan maalissa onnistui pitämään Äijänsuon isännät edelleen nollilla.
Lukko jatkoi painostustaan kolmannessa erässä, ja seitsemän minuuttia ennen loppua kotijoukkue pääsi pelaamaan ylivoimaa, kun Saku Salmiselle tuomittiin illan toinen pikkukakkonen huitomisesta.
Lukko onnistui murtamaan SaiPan huippualivoiman, kun Patrick Khodorenko pelasi neliön keskelle Antti Saarelalle paikan. Tarkka laukaus etuyläkulmaan yllätti Piiroisen, ja Lukko nousi tasoihin ajassa 54.08.
Tasoituksen jälkeen SaiPa-puolustaja Santeri Airola pääsi nokikkain Lethemonin kanssa, mutta 25 pistettä runkosarjassa nakutellut Ketterä-kasvatti ei onnistunut viimeistelyssä.
Ottelun ratkaisu syntyi minuutti ennen loppua, kun Kivenmäen laukaus siniviivan tuntumasta kimposi Lukko-puolustaja Nuutti Viitasalon luistimesta maaliin. Lukon valmennus haastoi maalin, mutta se ei mennyt läpi ja SaiPa pääsi pelaamaan lopun ylivoimalla.
Viimeisillä sekunneilla Khodorenko turhautui SaiPa-puolustaja Mikko Kousaan, ja yhdysvaltalaishyökkääjä löi törkeästi oikealla nyrkillään Kousaa voimalla takaraivoon. Khodorenkon järjetön isku menee varmasti kurinpidon käsittelyyn.
– Tämä on esimerkki siitä, kuinka yllättyneitä he Lukossa ovat tästä tappiosta. Tuollainen niskaanlyönti kertoo siitä, ettei kasetti ole hajonnut tuolla tavalla pitkään aikaan, Ylen jääkiekkoasiantuntija Jesse Saarinen totesi Jääkiekkokierroksella.
SaiPan leirissä voitto otettiin pudotuspeleille ominaiseen tyyliin rauhassa vastaan. Sarja on vasta alussa, mutta vierasryöstö oli paras mahdollinen startti Etelä-Karjalan ylpeydelle.
– Tasainen ottelu ja kova kamppailu. Pienten marginaalien peli, ja saatiin ensimmäinen kiinnitys, lyhytsanainen SaiPan nelossentteri Niklas Appelgren kertasi.
Lukko ja SaiPa lentävät SM-liigan kustantamalla charter-koneella Porin lentokentältä Lappeenrantaan vielä illalla, ja joukkueet lyövät yhteen toisessa välierässä Kisapuistossa lauantaina kello 17.
– Nukutaan yön yli, ja lähdetään kamppailemaan huomenna. Valmistaudutaan rauhassa, syödään ja levätään, Appelgren totesi.
KalPa nousi kahden maalin takaa
Ilveksen ja KalPan vauhdikkaassa avauserässä etenkin KalPalla oli tukku huippupaikkoja maalintekoon, mutta Tappara-sarjassakin loistanut maalivahti Dominik Pavlat esti maalinteon niin Konsta Kapaselta, Matyáš Kantnerilta kuin Benjamin Korhoseltakin. KalPa loi maaliodottamaa lähes 2,5 maalin verran, mutta sekavasti avauserässä esiintynyt Ilves selvisi ilman takaiskuja.
Suurella tunteella pelaava KalPan kultakypärä Patrick Curry hankki Ilveksen Kasper Björkqvistille rangaistuksen, ja hän sai läpi illan paljon huomiota kotiyleisöltä.
– Curry on hieno pelaaja tähän sarjaan, tykkään kovasti. Hän varmasti nauttii pelaamisesta, ja hän on niitä pelaajia, jotka syttyvät kanssakäymisestä yleisön kanssa, Saarinen hehkutti Jääkiekkokierroksella.
Björkqvist ei näe, että Curryyn tarvitsisi kiinnittää sen enempää huomiota kuin muihinkaan.
– En usko, että hän on mikään punainen vaate meille. Tässä vaiheessa on neljä erittäin hyvää joukkuetta jäljellä ja niissä paljon erittäin hyviä pelaajia. Meidän täytyy keskittyä omaan pelaamiseemme, Björkqvist kuittasi.
Sarjan avausmaalin iski toisessa erässä Lukas Svejkovsky. Jenkkihyökkääjä ajoi hyökkäysalueella vasemmalta keskelle ja viimeisteli hyvällä maltilla ohi Stefanos Lekkaksen. Kun KalPa oli tehoton, Ilves käytti omat paikkansa. Nelosketjun Björkqvist ja Samu Bau pelasivat hyvin yhteen, ja kuusi NHL-otteluakin kaudella 2021–2022 pelannut Björkqvist ampui komeasti kiekon ylähyllylle.
KalPa pääsi maalin päähän, kun Kantner onnistui survomaan kiekon verkkoon Pavlatin nenän edestä, mutta maali hylättiin Ilveksen haaston jälkeen. Andreas Okany osui tilanteessa Pavlatiin, eikä Ilves-puolustuksen nähty työntäneen Okanya maalivahtia päin.
Hetkeä myöhemmin KalPa sai onnistui viimein myös sääntöjen puitteissa, kun Jesper Mattilan laukaus yllätti etukulmasta helposti Pavlatin.
Päätöserässä KalPalla oli jälleen erinomaisia paikkoja, mutta tasoitus syntyi erän puolivälissä yllättäen. Entisen Ilves-puolustajan Aleksi Elorinteen ensimmäinen laukaus osui Svejkovskya kasvoihin, ja toinen toimitus painui verkkoon ohi maskin takana olleen Pavlatin.
Maalinteon kanssa pudotuspeleissä tuskaillut Kantner sai vihdoin onnistumisensa ajassa 57.19. Okany ja Juuso Mäenpää kaivoivat kiekon maalin takaa Kantnerin lapaan, ja 30 maalia runkosarjassa iskenyt tšekkihyökkääjä ohitti maanmiehensä Pavlatin.
– KalPa hallitsi kiekkoa enemmän, ja Ilves oli tänään hajanainen. Ajoittain he tekivät hyviä juttuja, mutta kokonaisvaltaisesti tämä oli Ilvekseltä heikko suoritus. KalPa voitti täysin ansaitusti, Saarinen niputti.
– Onnistuimme hyvin antamaan painetta heidän puolustajiinsa, ja sitä kautta saimme hyviä jatkopaineita. Saimme jauhettua omaa peliämme, ja saimme palkinnon siitä lopussa, Jesper Mattila kehaisi omiaan.
KalPa johtaa välieräsarjaa 1–0, ja toinen ottelu pelataan Niiralan montussa lauantaina kello 17.
Välierien lisäksi lauantaina pelataan myös liigakarsintojen kolmas ottelu Pelicans–Jokerit, ja kaikkia kolmea kiehtovaa kiekkomittelöä voi kuunnella jälleen Jääkiekkokierroksella kello 16.30.
Niklas Appelgreniä haastatteli Juha Järvenpää.