Suomi sai jääkiekon MM-kisoissa České Budějovicessa ensimmäistä kertaa todellisen mahdollisuuden pelata omaa peliä, kun se kaatoi emäntämaa Tšekin 4–2. Yle Urheilun asiantuntija Mira Jalosuo olikin tyytyväinen ainakin osittain näkemäänsä.
– Siinä oli tavallaan kaksi peliä yhden sisällä. Se, että Suomi teki neljä maalia, oli hienoa, mutta ensimmäisessä erässä annettiin Tšekille liikaa kunnioitusta, Jalosuo sanoi.
Jalosuon mielestä Suomi antoi keskialueella liian paljon tilaa, jonka Tšekki käytti hyväkseen etenkin ensimmäisen erän alussa. Vasta erän lopussa, aivan viimeisessä vaihdossa, Suomi pääsi peliin kiinni – eikä tämän jälkeen päästänyt sitä lipeämään otteestaan.
– Tämä oli jo kolmas peli putkeen, kun Suomi ei minun mielestä ole ollut valmis pelin alkuun.
Tämä oli vähän kuin jatkumoa Yhdysvallat ja Kanada -otteluihin. Yhdysvallat ja Kanada pääsivät heti rokottamaan ja samalla tavalla vähän Tšekkikin.
Onnistumiset laajalla rintamalla lupaavat hyvää
Tšekin pelitempo oli etenkin ensimmäisessä erässä hyvä, ja se sai paljon painetta Suomen puolustusalueelle. Jalosuon mukaan Suomi pystyi kuitenkin pitämään tšekkipelaajat b-pisteiden ulkopuolella paljon paremmin kuin edellisissä otteluissa.
Nihkeästä ensimmäisestä erästä huolimatta Tšekki-ottelu oli Jalosuon mielestä kasvojenpesu. Maalien lisäksi häntä ilahdutti se, että onnistumisia tuli laajalla rintamalla.
– Tämä oli iso voitto Suomelle, ihan jo itseluottamuksen kannaltakin.
Päävalmentaja Juuso Toivolan mielestä kaksi ensimmäistä ottelua antoi hyviä työkaluja Tšekki-peliin. Hänen mielestään pelaajat tekivät töitä ja toteuttivat asioita tosi kurinalaisesti, vaikka heikompiakin hetkiä oli.
– Peli ratkesi meidän kurinalaisuuteemme ja rohkeuteemme pelata kiekkoa, Toivola sanoi.
Suomen joukkueen kaksi ensimmäistä maalia viimeisteli puolustajat Elli Suoranta sekä Ronja Savolainen. Kolmas maali tuli neloskentällisen Julia Schalinille ja neljäs ykköskentällisen Elisa Holopaiselle.
Sekä MM-debytantti Suoranta että Schalin tekivät maajoukkueuransa ensimmäiset maalit. Lisäksi toinen ensikertalainen eli Ida Kuoppala sai syöttöpisteet kahteen osumaan. Kuoppala otti loukkaantuneen Viivi Vainikan paikan kakkoskentästä jo edellisessä ottelussa, ja jatkoi hyviä otteitaan.
– Kaikki kentät loivat maalintekopaikkoja. Se lupaa tosi hyvää jatkoon, että laajalla rintamalla saatiin onnistumisia, Jalosuo kehui.
Savolainen ottanut Hiirikosken roolin
Suomen maalivahtipeli on ollut iso kysymysmerkki MM-turnauksen alkupuolella, sillä Suomen valmennusjohto joutui peluuttamaan kahdessa ensimmäisessä pelissä kaikkia kolmea maalivahtia. Tšekki-ottelussa maaliin palasi Sanni Ahola, ja Jalosuon mielestä Naisleijonat voitti maalivahtikamppailun. Tšekin Klára Peslarová oli alkuun loistovireessä, mutta ei pystynyt pelastamaan joukkuettaan.
– Tämä on iso asia näitä eurooppalaisia joukkueita vastaan, ja tämän pitäisi oikeasti nyt luoda joukkueelle hyvää itseluottamusta.
Jalosuo uskookin, että valmennusjohto on nyt palannut alkuperäiseen suunnitelmaan, ja Ahola pelaa loput ottelut.
Jalosuon mielestä yksi Suomen joukkueen tärkeistä pelaajista on ollut myös puolustaja Ronja Savolainen, joka onnistui Tšekkiä vastaan myös maalinteossa.
– Hän on ollut tosi hyvä koko kisojen ajan. Hän ja Elli Suoranta ovat olleet Suomen paras pakkipari koko turnauksen ajan. He eivät olleet Kanadan tai Yhdysvaltojen maalien aikaan kertaakaan kentällä, Jalosuo muistutti.
– Ronja on nyt ottanut joukkueessa Jenni Hiirikosken paikan. Hän on pelannut tosi hyvin puolustuspäässä ja ollut hyökkäyspäässäkin vaarallinen.
Savolainen itse nautti tilanteesta, jossa hän sai hiljentää tšekkiläisen katsomon maalillaan. Hänen mielestään peli ratkesi siihen, että Suomen joukkue osasi pelata yhdessä.
– Tiesimme, että he laittavat keskialueen sumppuun, joten käytimme laitoja. Saimme luistelulla heidän joukkueensa väsyneeksi ja pystyimme saamaan maalipaikkoja. Hieno peli mutta, odotin, että he olisivat olleet kovempi vastus. Ehkä me vain pystyimme pelaamaan niin hyvin, Savolainen totesi.
Se, missä Naisleijonien pelistä löytyy vielä parannettavaa, löytyy Jalosuon mielestä alivoimapelaamisesta. Tšekki onnistui rokottamaan Suomea ylivoimalla kaksi kertaa, ja Suomen alivoimaprosentti on vain 60. Se on koko turnauksen toiseksi huonoin. Ylivoimallakaan Suomi ei ole onnistunut kuin kerran, vaikka mahdollisuuksia on tarjottu viisi.
– MM-kisoissa erikoistilannepelaaminen on aina isossa roolissa, joten siinä on Suomella parantamisen varaa isosti.
Yle Urheilu seuraa jääkiekon naisten MM-kisoja tässä artikkelissa.