Suomi ja Norja eivät ole kuitenkaan neuvotelleet kalastussäännön uudistamisesta. Niinpä asian on ottanut omakseen vuosi sitten perustettu työryhmä, johon kuuluu muun muassa paikallisia kalastajia Suomesta ja Norjasta.
Yksi työryhmän jäsenistä, kalastaja Tapio Kiviniemi kertoo, että Näätämöjoen kalastussääntöä on pakko tiukentaa niin Suomessa kuin Norjassakin. Kiviniemi ei ole kuitenkaan havainnut lohikannassa niin suuria muutoksia kuin tutkijat väittävät. Hänen mukaansa Näätämöjoen lohikesä on ollut hyvä edellisvuosiin vearrattuna.
Työryhmä kokoontuu ensi kerran loka-marraskuussa.
YLE Saame / Aletta Lakkala