Eniten satoi Inarin kirkonkylällä. Maria Aikio Kevon säähavaintoasemalta kertoo, että Utsjoellakin oli heinäkuun aikana ainoastaan viisi päivää, jolloin ei satanut.
- Heinäkuussa satoi 142,5 millimetriä, mikä on melkein kaksi kertaa enemmän kuin tavallisesti, Aikio sanoo.
Heinäkuussa Lapissa mitattiin vain kahdeksan hellelukemaa. Aikion mukaan Utsjoella lämpötila ei aivan yltänyt hellelukemiin.
- Kyllähän se lähellä oli, mittari kävi 24,9 asteessa, Aikio naureskelee.
Utsjoella viime kuun kylmin yö osui heinäkuun 25. päivän kohdalle, jolloin lämpötila laski 3,5 asteeseen. Keskimäärin heinäkuu ei kuitenkaan ollut Utsjoella eikä pohjoisessa muutenkaan kylmempi kuin tavallisesti, vaikka Käsivarressa yllettiin vain 12 asteen keskilämpötilaan.
Koko Lapissa heinäkuun keskilämpötila oli sateista huolimatta kaksi astetta korkeammalla kuin tavallisesti.
Koko Suomessa heinäkuu oli lämpimämpi kuin koskaan. Lämpötila oli keskimäärin viisi astetta korkeammalla kuin yleensä ja heinäkuussa mitattiin hellelukemia jossain päin maata yhtä päivää lukuunottamatta.