Sunnuntaina Östersundissa alkavassa Conifa World Cup -jalkapalloturnauksessa on mukana ainoastaan yksi Suomen puolen saamelainen: 26-vuotias Järvenpäässä syntynyt Jirijoonas Kanth.
Conifa World Cup on FIFA:n ulkopuolisten maiden, vähemmistöjen ja valtiottomien kansojen kansainvälinen jalkapalloturnaus. Mukana on 12 aluetta, yhtenä niistä Sápmi, Saamenmaa.
Jirijoonas Kanth on harrastanut jalkapalloa viisivuotiaasta lähtien ja laji on vienyt hänet USA:han asti. Jalkapallostipendin turvin Kanth pelasi puolitoista vuotta University of Kentuckyn joukkueessa.
Tällä hetkellä Kanth edustaa kakkosdivisioonan Someron Voimaa, mutta peliuraan mahtuu kausia myös ykkösdivisioonassa muun muassa HIFK:n riveissä.
Juuret Utsjoella ja Sallassa
Jirijoonas Kanthin juuret ovat Utsjoella ja Sallassa.
– Isoisoäitini oli Kaarin Högman (sá. Jumbál-Káre) eli högmanin sukua Utsjoelta. Hänen äitinsä oli Márgget Biggá eli Norjan saamelaisia. Isoisä vietti lapsuutensa Sallassa ja kesiä mökillä siellä Utsjoella. Sotien aikaan sitten joutui lähtemään Sallasta pois Lempäälään, Kanth selvittää.
Jirijoonas Kanth iloitsee siitä, että pääsee pelaamaan esi-isiensä väreissä.
– Tuntuu erittäin hyvältä. Kutsu tuli yllätyksenä, mutta on iso kunnia. Harmittaa että isoisä ei ole elossa, hän kuoli viisi vuotta sitten. On kunnia päästä pelaamaan esi-isille. Hienoa homma, Kanth kuvaa tuntojaan.
Hetemaj löysin Kanthin maajoukkueeseen
Saamenmaan jalkapallomaajoukkue saa kiittää Kanthin löytämisestä Suomessa asuvaa ja pelaavaa kosovolaista jalkapalloilijaa.
– Olin yliopistolla syömässä, kun sain aika yllättävän puhelun turnauksen Suomen promoottorilta. Kisojen suurlähettiläänä toimii Perparim Hetemaj, joka pelaa Suoman A-maajoukkueessa. Hän on minun hyvä ystäväni ja oli maininnut minun nimeni, kun häneltä oli kysytty tietääkö hän ketään saamelaistaustaisia tai saamelaisia pelaajia. Perpa sitten myi minun nimeni siellä eteenpäin ja kutsu tuli, Kanth kertoo.
Jirijoonas Kanth opiskelee Helsingin yliopiston opettajakoulutuslaitoksessa ja on tänä keväänä tehnyt kandityönsä.
Ensimmäinen peli Abhasiaa vastaan
Jirijoonas Kanth tapaa pelikaverinsa Östersundissa lauantaina ja pääsee harjoittelemaan heidän kanssaan sunnuntaina.
Suurin osa Saamenmaan joukkueesta on kasattu Norjan puolelta, jossa jalkapallo on hyvin suosittu laji myös saamelaisten keskuudessa. Loput pelaajat ovat Ruotsin puolelta. Venäjältä ei ole yhtäkään pelaajaa.
Ensimmäinen peli on Abhasiaa vastaan maanantaina 2.6. klo 17 Suomen aikaa. Alkusarja jatkuu heti tiistaina pelillä Occetaniaa vastaan.
SVT Sápmi ja NRK Sápmi lähettävät Saamen pelit suorina lähetyksinä netissä.