Kielâkyeimi on inarinsaamenkielinen oppikirja, joka on tarkoitettu lukiolaisille. Tekstikirjan lisäksi opiskelun tueksi löytyy harjoituskirja. Nyt on meneillään tekstikirjan kappaleiden ja harjoituskirjan kuunteluharjoituksien äänittäminen.
Kirja on tarkoitettu lukiolaisille, mutta niiden lisäksi sitä käytetään mm.Saamelaisalueen koulutuskeskukseninarinsaamenkurssilla. Petter Morottaja kertoo, että kirjojen tueksi ilmestyvien äänitteiden avulla inarinsaamea voi opiskella vaikka itsekseen kotona.
– Sekin on mahdollista. Ei tarvitse aina olla joku henkilökohtaisena lukijana vieressä istumassa, hän kertoo.
Opetustyössä äänitteillä on tärkeä rooli, sillä ihmiset oppivat kieliä niin monella tapaa.
– Jotkut opiskelijat oppivat paremmin kuulemalla kieltä. Sehän siinä on, etä sanat jäävät paremmin mieleen, kun kuulevat jonkun puhuvan, hän perustelee.
CD-julkaisua ei välttämättä ole odotettavissa
Morottaja ei usko äänitteen ilmestyvän CD:nä. Nykyään internetissä on helppo jakaa materiaalia, eikä fyysiselle äänitteelle ole sen myötä välttämättä tarvetta.
– Netistä nämä on aikanaan helppo ladata. Sinne kun jotain laitetaan, niin on tietysti tärkeää jakaa ja kylvää linkkejä jopa paikkaan, jotta ihmiset löytäisivät tiedostojen luokse, hän muistuttaa.
Morottaja uskoo ihmisten kyselleen äänitteiden perään varsin paljon.
– Kyllä uskoisin opettajien kuulevan päivittäin voivottelua siitä, että kun ne nauhat jo ilmestyisivät. Opiskelijat ovat kuitenkin odottaneet niin kärsivällisesti, että ei ole vielä mitään sotaa tai kapinaa syttynyt, hän myhäilee.