Myös Nuorgamissa ihmiset ovat huolissaan Tenon uudesta sopimuksesta, kertoo yrittäjä Marjatta Holmberg Nuorgamin Lomakeskuksesta.
Vaikka Holmberg onkin seurannut tarkasti sopimuksen etenemistä, hän oli järkyttynyt siitä, kuinka kovasti lohenpyyntiä aiotaan rajoittaa.
– Sopimuksella on tietenkin katastrofaaliset vaikutukset. Sehän nyt on selvää, että eihän tästä mitään kauhean hyvää voi seurata, ei yrittäjille eikä laaja-alaisemmin ajateltuna koko kunnalle, kertoo Holmberg.
Viime viikolla julkaistussa Tenon sopimusehdotuksessa perinteisiä kalastusmuotoja rajoitetaan noin 80 prosenttia nykyisestä ja turistipyyntiä noin 40 prosenttia.
“Sopimuksen toteutuessa matkailijat eivät voi kuvitellakaan lähtevänsä Tenolle"
Marjatta Holmberg sanoo, että hän on jo saanut sopimuksesta palautetta matkailijoilta.
– Tässä kun olen kuunnellut meidänkin kalastusmatkailijoiden palautteita ja kommentteja, niin tällaisilla sääntöuudistuksilla he eivät edes voi kuvitella tulevansa enää Tenolle.
Holmberg on huolissaan siitä, miten Tenon sopimus vaikuttaa hänen yritykseensä. Hän kuitenkin toteaa, että yrittäjällä ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin yrittää ratkaista ongelmat ja mennä eteenpäin.
– Meidän yrityksessä on ollut aina muitakin kesämatkailijoita, kuin lohestajia. Meidän yrityksessä kesän matkailijoista noin puolet on Tenon kalastajia. Onhan meillä paljon muitakin vetovoimatekijöitä Nuorgamissa.
Ratkaisuna myös muut vetovoimatekijät
Holmberg itse näkee ratkaisuna hyödyntää erilaisia vetovoimatekijöitä, kuten esimerkiksi Nuorgamin kaunista luontoa ja siihen liittyviä aktiviteetteja, muutakin kalastusta kuin Tenon kalastusta sekä Nuorgamin sijaintia Suomen pohjoisimpana kylänä Norjan ja Jäämeren läheisyydessä.
– Niitä täytyy vain sitten kehittää ja markkinoida voimakkaammin eteenpäin sekä kotimaisille että ulkomaisille matkailijoille. Toivottavasti onnistumme näissä toimenpiteissä, jos menetämme kaikki kalastusmatkailijat, kommentoi Marjatta Holmberg.