Sunnuntaina alkuperäiskansa-aktivisti Rodion Sulyandziga pidätettiin kun hän oli valmistautumassa johtamaan kansainvälistä alkuperäiskansojen seminaaria Moskovassa.
Kielentutkija Annika Pasanen on kulkenenut paljon ympäri Venäjää. Hänellä ei ole ollut vielä vaikeuksia liikkuessaan maassa.
– Ulkomaalaiset saavat vähän erilailla puhua ja lausua asioista. On tietysti myös niin, että ulkomaalaisten matkustamista Venäjälle rajoitetaan jo etukäteen. Silloin on kyse siitä, että saako viisumia vai ei, Pasanen kertoo.
Aina viisumia ei myönnetä
Pasanen tuntee itse ihmisiä, jotka eivät ole saaneet viisumia.
– He ovat esimerkiksi osallistuneet projekteihin tai ovat lausuneet jotain sellaista, mistä viranomaiset eivät ole pitäneet, hän kertoo.
Pasanen kertoo, että jotain outoa hänkin on huomannut kulkiessaan Venäjällä.
– Siitä on kyllä ollut merkkejä joskus, että minua on seurattu ja ehkä kuunneltu puhelinta. Mitään varmuutta siitä kyllä ei ole, hän kertoo.
”Aktiiviset ihmiset suurimman uhan alla”
Pasanen näkee, että Venäjällä ei pidetä siitä, jos tekee yhteistyötä ulkomaalaisten kanssa.
– Esimerkiksi tämä Rodion Syluandziga, josta tässä on kyse, niin hänhän on hyvin aktiivisesti toiminut kansainvälisissä yhteyksissä ja järjestöissä. Uskon sen olevan suurin syy siihen, että nämä ihmiset ovat suurimman uhan alla, Pasanen sanoo.