”On ihme, että olemme täällä” – mestaruus oli Thierry Neuvillelle valtava helpotus, mutta nyt jatkoa leimaa epävarmuus

Rallin maailmanmestari Thierry Neuville testasi Hyundaita Keski-Suomessa. Hän kertoi Ylelle mestaruustunnelmistaan ja tallinsa jatkosuunnitelmien epävarmuudesta.

Kuvassa on rallikuljettaja Thierry Neuville, jolla on Huyndai-tiimin ajoasu ja kypärä yllään. Hän näyttää peukaloa ylöspäin, taustalla näkyy lumipeitteinen katto.
Thierry Neuville voi vihdoin kutsua itseään rallin maailmanmestariksi. Kuva: Jussi Jäkälä / Yle
  • Jussi Jäkälä

Maatilan pihamaalla seisova kyltti kieltää kuvaamisen, mutta onneksi kielto koskee vain ralliauton huoltoaluetta. Joulukuisessa aamuhämärässä kameraa kohti kävelee nimittäin myös iloisen näköinen tuore maailmanmestari.

– Täällähän sataa lunta, Thierry Neuville hihkaisee astellessaan kohti ”konttoriaan”.

36-vuotiaasta belgialaisesta tuntuu huokuvan uran ensimmäisen maailmanmestaruuden tuoma euforia ja myöhemmin haastattelussa Neuville myöntää, että mielikuva osuu oikeaan.

Ensimmäinen testipäivä hallitsevana maailmanmestarina on hänelle erityinen.

– Tunne on mahtava. Tietynlainen paine on nyt poissa. Saavutimme lopultakin viimeisen tavoitteemme urallamme, eli mestaruuden. Tämä on suuri palkinto, ei vain päättyneeltä kaudelta, vaan kaikilta aiemmiltakin. 15-vuotisen urani aikaisista uhrauksista tämä on paras palkinto, mitä voi saada.

Muutama päivä sitten Neuville piipahti vastaanottamassa maailmanmestaruuspokaalinsa FIA:n palkintogaalassa Ruandassa, ja nyt hän pöllyttää lunta keskisuomalaisella – juuri sopivasti jäätymään ehtineellä – soratiellä.

Thierry Neuville yritti toivottaa haastattelun lopuksi suomeksi ”hyvää joulua maailmanmestarilta”. Katso taidonnäyte videolta.

Kuljettajien maailmanmestaruus oli ensimmäinen paitsi Neuvillelle myös Hyundai-tallille. Korealaisvalmistajan vetäytyminen MM-sarjasta ainakin tehdastallina ensi kauden jälkeen on ollut jo pitkään spekulaation kohteena.

Syksyn mittaan on nähty entistä vahvempia ennusmerkkejä siihen suuntaan.

Syyskuussa julkaistiin Neuvillen uusi, vain vuoden mittainen jatkosopimus tallin kanssa. Sen jälkeen julkistettiin myös Hyundain liittyminen mukaan WEC rata-autosarjaan kaudella 2026.

Tallipäällikkö Cyril Abiteboul puolestaan nimitettiin WEC-projektin vetäjäksi. Abiteboul jatkaa ensi kaudella myös WRC-puolella, mutta tuskin enää samanlaisella fokuksella kuin aiemmin.

Kysymys Neuvillen ralliuran jatkosta saa belgialaiskuljettajan iloisen ilmeen vakavoitumaan.

– En tiedä, kauanko se jatkuu. Tein kaksivuotisen sopimuksen, jossa on optio kaudelle 2026 siltä varalta, että Hyundai vetäytyisi. Ei ole salaisuus, että Hyundain jatko WRC-luokassa on hyvin epävarmaa.

– On jo pieni ihme, että olemme täällä testaamassa kaudelle 2025. Emme kuitenkaan tiedä tulevaisuudesta. Toivomme, että jatkoa tulee, mutta emme tiedä.

Kyltti jossa lukee "Yksityisalue, pääsy kielletty. Kuvaaminen kielletty." Talvinen piha-alue jossa on autoja.
Hyundai valmistautuu Keski-Suomessa uuteen MM-rallikauteen. Kuva: Jussi Jäkälä / Yle

Pistelaskumuutos positiivinen

Neuville pääsi nyt ensimmäistä kertaa kokeilemaan, miltä Rally1-auto tuntuu ensi kauden sääntöjen mukaisesti ilman hetkellistä lisätehoa tuonutta hybridiyksikköä ja uusilla renkailla, kun MM-sarjan rengastoimittajana pitkään toimineen Pirellin paikan täyttää Hankook.

– Auto on selvästi aiempaa hitaampi. Toki kaikissa kilpailuissa kauden aikana eroa ei ole niin paljon. Katsojat tuskin huomaavat mitään, mutta kuljettaja kyllä tuntee sen.

– Kukaan kuljettaja ei varmasti sano nauttivansa hitaammalla autolla ajamisesta. Haluaisimme aina nopeamman. Myös renkaat ovat uudet ja ne ovat hyvin erilaiset, Neuville naurahtaa.

Hän ei kuitenkaan halua avata sen tarkemmin, mitä renkaiden suhteen tarkoittaa.

Thierry Neuville jublar.
Kaudella 2024 kaksi MM-rallia voittanut Thierry Neuville hyötyi mestaruusjahdissaan pistelaskusysteemistä, joka jäi sellaisenaan yhden kauden kokeiluksi. Kuva: IMAGO/PanoramiC/ All Over Press

Ensi kaudelle jälleen muuttuvan pistelaskusysteemin maailmanmestari näkee pelkästään positiivisena asiana.

Lauantain tulosten perusteella jaettavat ehdolliset pisteet jäävät jatkossa pois. Uusi pistesysteemi noudattaa pikku viilauksin perinteistä mallia, mutta lisäksi pisteitä jaetaan myös sunnuntaipäivän viidelle nopeimmalle, joten kilpailun maksimipistemäärä on ensi kaudella 35.

– Pidän uudesta systeemistä. Kuten tällä kaudellakin nähtiin, sunnuntaipäivien mielenkiinto kasvoi selvästi niin kuljettajien, fanien kuin mediankin näkökulmasta.

– Mielestäni perjantaina tai lauantaina keskeyttäneet kuskit kuitenkin hyötyivät sunnuntaipisteistä liikaa. Tämä pieni uudistus on hyvä.

Neuville myöntää, että taito hyödyntää päättyneen kauden paljon poruakin aiheuttanutta pistesysteemiä oli yksi hänen maailmanmestaruutensa avaintekijöistä.

On kuitenkin paikallaan muistuttaa, että hän olisi kerännyt mestaruuteen riittäneen pistepotin myös edellisvuosien ajan käytössä olleella vanhalla pistelaskujärjestelmällä.

Videolla Thierry Neuvillen ajoa Keski-Suomen lumisena testipäivänä.

Ei enää ikuinen kakkonen

Auton kasvaneen luotettavuuden lisäksi suurin tekijä löytyikin ratin ja penkin välistä.

Viiden MM-hopean ja hiipumisen merkkejä osoittaneen menestyskäyrän jälkeen Neuville ehdittiin jo leimata ikuiseksi kakkoseksi, joka ei pystynyt hyödyntämään omia tilaisuuksiaan.

Päättyneellä kaudella asetelma kuitenkin muuttui. Jo lähtökohdat olivat poikkeukselliset, koska hallitseva maailmanmestari Kalle Rovanperä ilmoitti pitävänsä osittaisen sapattivuoden MM-sarjasta.

– Pitää muistaa, että se oli Kallen oma päätös. Kukaan ei pakottanut häntä siihen, Neuville kiertää kysymyksen Rovanperän puuttumisen vaikutuksesta MM-taisteluun.

Hän muistuttaa, että hänellä oli vastassaan myös loppukaudeksi mestaruusjahtiin lähtenyt kahdeksankertainen maailmanmestari Sebastien Ogier.

– Hän olikin nyt takaa-ajajana ja joutui hyökkäämään. Silloin virheitäkin tulee. Olen itse ollut siinä tilanteessa monta kertaa. Meillä oli etu ja pysyimme rauhallisina.

– Emme ottaneet paineita, vaan teimme vain työmme. Se toimi. Tietynlainen taakka putosi harteilta ja olo on nyt kevyempi, Neuville kuvailee ja rientää jatkamaan testihommiaan.

Hämärä on vaihtunut pimeyteen, kun nastoista ja jään alta kuoriutuvasta sorasta aiheutuva kipinäsuihku saattelee maailmanmestarin takaisin keskisuomalaiseen lumiränniin.